On se elämä joskus ihmeellistä. En olisi aamulla uskonut että olen iltapäivästä syömässä puolalaista ruokaa puolalaisten seurassa.

Aamulla herätessäni oli viileää. Puhelin kertoi että lämpötila oli 13. Puhelimeni katsoo sen internetin kautta, eli siinä ei ole sellaista toimintaa. Se olisikin hyvä jos puhelimessä olisi lämpöanturi.

Eilinen tuuli oli laantunut jonkin verran joten sain purettua teltan ilman kommelluksia. Olin joutunut illalla laittamaan sen puikoilla maahan kiinni koska tuuli menasi viedä sen mennessään.

Tie mitä pikin olin tullut metsään oli soratie. Sitä jatkui 10 kilometriä ennen kuin se päättyi asfaltti tiehen. Näin jälkikäteen ajatellen soratie oli paljon paremmassa kunnossa yleensä kuinne joita tänään ajoin.

Minun oli tarkoitus ajaa ensi Augustovista Lipkstiin 664/pitkin mutta sjattelin oikaista radan vieressä kulkevaa metsätietä pitkin. Tie oli paikoin soratietä sekä mukulakivi tietä. Siinä kun antoi mennä oikein kovalla vauhdilla niin munuaisetkin vaihtoivat paikkaansa.

Selvisin osuudesta pahemmitta vaurioin.

Viimeisen pätkän ennen päätielle saapumista oli rankka. Suuntasin Sucholowa pikku kaupunkiin. Se on E67 varrella joka menee Bialystok kaupunkiin.

Pysähdyin Sucholowan kaupunkiin viettämään taukoa. Kaupungin tuntomerkki on iso sateenkaaren muotoinen raudasta tehtya kaari. Sen korkeinta kohtaa koristaa risti.

Menin istumaan tämän kaaren alla olevaan puistoon. Söin kaikessa rauhassa eväät pois laukusta. Aurinko paistoi sen verran kuumasti että päätin siirtyä varjoisempaan paikkaan. Työnsin pyörän lähemmäksi puiston reunaa, missä sijaitsee hautausmaa, ainakin luulen niin. Korkea kiviaita peitää näkyväisyyden sinne. Eräs pariskunta kävelu juuri ohitseni kun mies pysähtyi ja sanoi jotakin puolaksi. Vastasin hänelle englanniksi, pian olimme löytäneet yhteisen kielen. Mies kysyi mistä maasta olen kotoisin. Hetken juteltuame hän kysyi että onko minulla nälkä. Vastasin että söin kyllä juuri mutta ainaha sitä voi pikkuisen syödä. Mies sanoi että hänen pitää käydä viemässä evästä jonnekkun. Miehen kädessä oli muovikassai jossa oli jotakin raskasta. ”Odota viisi minuuttia” hän sanoi. Tulemme kohta takaisin, hän jatkoi. Minä nyökkäsin ja sanoin että odotan tässä penkillä.

Mies ja nainen viiyivät sen viisi minuuttia. Mies vinkkasi mukaansa. Hän sanoi että he asuvat puiston vieressä olevassa talossa.

Saavuimme idyllisen talon luokse jonka pihalla oli ökyauto. Se ei kuitenkaan ollut heidän. Taloja oli enemmänkin sen pihapiirissä.

Mies aukaisi oven, sisältä ampaisi pieni suuri koira. Se oli valkoinen, pienempi kuin buudelli, sen silmät olivat rähmässä ja se haukkui kuin raivotautinen. Hetken koira kiersi minun mutta heti kun ojensin käteni se alkoi nuuhkimaan. Kohta se oli jo kuin paraskin kaveri

Mies pyysi minua istumaan keittiön pöydän ääreen. Pieni suuri koira oli heti jaloissani ja alkou nuolemaan sääriäni. Koira pyöri koko sen ajan mitä olin siellä jaloissani.

Pian nainen toi alkukeittoa pöytään. Se taisin olla borssikeittoa, ainakin se oli punaista. Pian pöydälle ilmaantui perunoita sekä lihaa oleva lautane. Sen viereen viipaloituja pikkukurkkuja oleva kulho. Kurkut olivat maustettu jollakin kermaviilillä.

Söin hyvällä ruokahalulla, juttelimme samalla huonolla englannilla heidän perheestä. Pian pöytään oli ilmaantunut jo tee kupponen. Mies oli kysynyt kumpaa juon.

Sain selville että mies soittaa rumpuja sekä kitaraa. Kitaraa hän soittaa jossakin bändissä. Nainen on laulaja. Heillä oli tänään kirkossa kello 18 konsertti. Loska itsekkin harrastan musiikkia kaivoin huuliharpun laukusta. Soitin pienen pätkän blues sävelmää. Mies innostui ja kävi hakemassa kitaran. Kokeilimme aluksi muutaman sävelen. Mies soitti liian matalalta, sanoin että minulla on C-harppu. Mies nosti oktaavin verran säveltä ylös, kun sen jälkeen kokeilin uudestaa sävellaji oli oikea. Mies alkoi soittamaan blusin peruskomppia. Vähän ajan päästä rytmit osuivat kohdalleen doittelimme 5 minuuttia, nainen kuvasi meidän soittotuokion puhelimellaan. Kun lopetimme olimme molemmat tyytyväisiä koska improvisointi osui aivan nappiin.

Istuin vielä hetken heidän seurassaan. Olin viihtynyt heidän kanssaan mutta lopulta minun oli jatkettava matkas. Menimme , mies kyseli pyörästäni kaikenlaista. Lopulta tulee aina ne hyvästi. Kysyin heiltä voinko takaisin tullessani poiketa moikkaamassa heitä. Se sopi, olimme aikaisemmin vaihtaneet yhteystietoja joten saisin heidät kiinni.

Ajoin päätietä 20 kilometriä kunnes vastaan tuli huoltamo. Kävin sieltä hakemassa valmiiksi iltavedet. Tiellä oli sen verran paha liikenne että enmeinannut päästä enään takaisin omalle puolella kaistaani.

Korychin kohdalla päätin luopu päätiellä ajamisesta. Rekkaliikenemoli aivan murhaava. Tien penger oli liian kapea. Kävin kaupassa Korychin keskustassa. Sen jälken menin torille hautomaan uutta suunnitelmas. Toriaukea oli siisti. Sen vasemmalle reunalle oli rakennettu lapsille seikkailurata, miksi ei vanhemillekkin.keskellä aukeaa oli iso monumentti sekä vähän sivummalla oli patsas. Laitan siitä kuvan tähän juttuun.

Päätin suunnata pikkutietä kohden Jasionowka kylää. Se lähti aivan aukean vierestää. Ajelin vielä jonkin aikaa. Kello alkoi olemaan sen verran että oli aika alkaa etsimään leiripaikka. Siihen sopi tien varressa oeva männikkö.

Matka70.70km aika 4:24 h

Matkavarrelta löytyi myös sodanaikainen bunkkeri.