6.45 puhelin alkoi pitämään meteliä pääni vieressä patjalla. Ensimmäisenä tuli mieleen että nyt se on menoa. Tuntematon tie, kaupunki sekä ajan tällä kertaa syvemmälle Ukrainan sisämaahan kuin koskaan ennen. Ihmiset ovat erillaisia kuin rajalla.

Aloitin aamun suihkulla, menin sen jälkeen vielä 20 min pötköttämään sängylle. Olin 4 vuotta sitten tutkinut ivano-frankvist menevää tietä kartalta. Se on rankka reitti joten tiesin sen etukäteen. Pähkäilin näitä asioita maatessani sängyllä. Hitto, jos kerran pääsin Sofian, ( Bulgaria) vieressä olevan vuoren yli, kait minä nyt muutaman kukkulan yli pääsen. Näillä ajatuksilla nousin ylös ja aloin pakata. Söin välillä ja jatkoin sitten. Hammaspesun jälkeen olinkin valmis lähtemään.

Siirsin ensim pyörän respan eteen, sen jälkeen kannoin laukut sekä muut tavarat pyörän luokse.

Respan nainen oli taas vaihtunut. Tunsin heidät naaman perusteella kaikki koska menin aina samaan hotelliin yöksi, kun olen Sambirissa. Päivystävänä oli tällä kertaa mongolialaisen näköinen nainen. Moikkasin häntä pikaisesti koska minulla oli vielä huoneessa tavaroita. Kävin viimeiseksi hakemassa tv:n kaukosäätimen sekä avaimen.

Tällä kertaa tervehdin näistä kädestä pitäen. Hän ei puhunut englantia kuten ei muutkaan, ymmärsimme kuitenkin toisiamme ihan hyvin. Nainen muisti vielä minut kun kysyin häneltä. Hän nyökkäsi ja näytti kädellä että hän muisti.

Sain pyörän pakattua nopeasti joten pääsin lähtemään. Ajoin jälleen kerran haikein mielin keskustan läpi. Ensimmäiset kilometrit olivat tasaista. Tie oli , kuten aina hirveän monntuinen. Liikenne oli aluksi vilkasta mutta kun kaupungista pääsi ulos se hiljeni. Mäkinen osuus alkoi melkein heti kun kaupungin viimeiset hökkelit loppuivat. Tupla ässä mutka sekä muutama suora nousu olivet heti ensimmäisenä.

Kilometrit taittuivat monttuja sekä rekkoja väistellen. Drohobych kaupunki oli ensimmäinen isompi paikka. Kaupungin tiet olivat yhtä huonossa kunnossa kuin päätie. ( Tosin matkalla oli ollut myös uuttakin asfaltti joten sekin on jo edistystä.)

Osa kaduista oli mukulakiveä mutta onneksi aika vähän. Seuraava pätkä oli aika tasaista, oli siinä muutama nousu mutta hyvin ne ylös menivät kun laittoi vaihdetta pienemmälle.

Stryi kaupungin päätteeksi tiekin muuttui valtatieksi. Liikenne vilkastui huomattavasti. Tähän mennessä rekkoja ei ollut kovin paljoa liikenteessä mutta sekin muuttui .

Kävin Morshyn kaupungissa kaupassa. Kaupunki on vähän sivussa, sinne lähtee päätiestä sivuliittymä Stankiv kylän jälkeen.

Kauppa reissu ei mennyt ihan putkeen. Löysin kyllä tarvittavat tavarat, veden kanssa tuli ongelmia. En halunnut kivennäisvettä vaan aivan tavallista. Kaupan neiti ei osannut enkkua. Niinpä olin ottavinani pullon korkin auki ja sanoin ”shu” . Heti perään heilutin päätä ja sanoin neij. En sit tiiä tuliko se ”neij” Ruotsin vai Venäjän aksentilla mutta luultavasti hän ymmärsi. Tein kuitenkin saman toistona että hän ymmärsi varmasti. Lopulta kun pääsin kassalle ja aloin pakkaamaan ruokatavaroita muovikassiin niin sekään ei mennyt aivan putkeen. Olin juuri ottanut cus-cus pussin käteeni ja olin pyytämässä siihen lisäpussi että se ei hajoaisi niin se repesi kulmasta mistä pidin sitä kiinni. Pussi tippui lattialle mutta ei onneksi hajonnut kokonaan. Osa pussin sisällöstä levisi ympäri lattiaa. Kassa neiti katsoi minua ja jatkoi kuin mitää ei olisi tapahtunut. Kait täällä kaupassa oli normaalia että turisti tiputtelee cus cus pusseja lattialle. Saatuani maksettua laskun joka ei ollut iso, kassa lähti hakemaan rikkakihvelin ja harja takavarastosta.

Itse lähdin kaupasta ulos. Älkää mieltäkö kauppa samanlaiseksi mitä Suomessa on. Tämä oli kerrostalon alakerrassa.ovesta tullessa sisään vasemmalla puolella oli erikseen viinakauppa jossa myytiin myös muutakin. Heti toisella puolen käytävää, vähän viistosti eteen päin oli toinen pikkuliike missä myytiin puutarhatuotteita sekä muovitavaraa.

No, pakkasin tavarat laukkuun ja otin banaani pussin mukaani ja istahdin rappusille. Pihamaa oli 20 metriä pitkä. Sen oikealla puolella oli betoninen aita . Rappusten vasemmalla puolen oli luiska pyörätuolia varten. Ilma oli tuulinen, katselin syödessäni banaania läpinäkyvää muovipussi joka liikahteli välillä tuulen tarttuessa siihen.

Mutta, kun pääsin Morshyn paikasta pois ja aloin etsimään telttapaikkaa se ei onnistunutkaan niin helposti. Kylät ovat kasvaneet toisiinsa kiinni. Aina kun yritin etsiä sivutieltä hyvää paikkaa niin siellä oli joko peltoa ja yksityisiä istutuksia. Juuri kun alkoi näyttämään hyvältä että kylä loppui, niin alkoi uusi. 16 kilometrin jälkeen olin jo epätoivoinen.

Kello oli jo yli 19, auringon laskuun oli vajaat kolme tuntia. Jalat olivatko pikku hiljaa alkaneet väsyä. En ollut syönyt koko päivänä kuin banaanin ja muutaman leivän.

Huomasin Motellin mutta ajoin siitä ensin ohi. Päätin kääntyä ja käydä kysymässä huoneen hintaa.

580 hryniä. Se on 20 euroa. Otin huoneen koska en jaksanut enää ajaa raskaan vesikuorman kanssa.

Matka 103.75, aika 7:03 h

Ukraina, Dolyna.

Ps: tarinaa on päivitetty 14.7