Hotelli aseman läheisyydessä oli oikeastaan loistava. Mennessäni eilen sinne, reseptioinin mies ei puhunut englanti mutta asiat sujuivat ihan hyvin. Hän auttoi minua pyörän kanssa että sain sen hotellin aulaan. Rappusten vieressä oli pieni luiska mitä pitkin sain työnnettyä pyörän. Luiska oli kuitenkin sen verran liukas että en saanut pyörää yksin ylös.
Sain ensin huoneen toisesta kerroksesta mutta kun pantomiinilla esitin laukkujen kantamista, hän antoi minulle huoneen etsimisestä kerroksesta. Pyörän sain turvaan resptionin vieressä olevasta entisestä baarista. Pulttasin pyörän varmuuden vuoksi patterin kiinni ennen kuin jätin sen sinne.
Aamulla kun vein laukut alas siellä.oli mies joka osasi englanti. Hän oli sen verran innokas auttamaan että yritti hakea pyöräni takahuoneesta. Onneksi hän ei repinyt pyöräni vaan otti siitä kiinni sievästi ja huomasi että pyörä oli kiinni patterissa. Juttelimme samalla eri reiteistä mitä kautta minun kannattaa lähteä ajamaan
Bosanci, liteni, dolhasca, paşcani. Reitti kulkee joen sekä rautatien varressa.
Saatuani pyörän pois hotellin tiloista ulos lähdin laskettelemaan rautatieaseman suuntaanHostelli oli 300 metrin päässä sieltä.
Olin eilen käynyt aseman sisällä etsimässä pankkiautomaatti. Asema oli sisältä remontissa. Kävelin sen päästä päähän mutta en löytänyt maattia. Lopulta kysyin sitä lipunmyyjältä.
Hotelli ei hyväksynyt muuta kuin käteistä joten näin asemakin tuli tutuksi. Kävin samalla reissulla ostamassa ilta murkinat. Kauppa oli pieni kioski, myyjäkään ei puhunut kuin romaniaa joten puhelin oli suureksi avuksi.
Reitin jo kerroinkin. Alussa oli nousuja mutta puolen välin jälkeen oli tasaista.
Päästyäni Paşcani kaupungin lähelle sen isot kerrostalot näkyivät varmaan kuuhun asti. Ainkin niillä oli kokoa. Kaupungissa oli jokin iso juhla. Siellä oli tivoli, iso alue oli suljettu ja siellä oli myyntikojuja. Pääkatu on suora, sen molemmilla puolilla oli asui taloja, samoja kerrostaloja jotka näkyvä kilometrien päähän. Huomasin yhden Las Vegas peliluolan sekä pankin. Muut liikkeet pääkadun varressa olivat maalausliikkeistä timantti liikkeisiin asti. Pääkatu oli todella siisti, sen yhdistetty pyörä sekä jalkakäytävä olivat värikkäät.
Pääkadun toisessa päässä oli hotelli. En mennyt sinne heti vaan menin istumaam jantutkimaan puhelimesta löytyiskö kaupungista muita vaihtoehtoja. Kävin myös kysymässä yhdeltä mieheltä vaihtoehdoista. Hän ei tiennyt kuin yhden, sekin olisi ollut 3 kilometrin päässä.
Niimpä menin hotellin kyselemään hintoja..27€. Sanoin että harkitsen ja katselen vielä muita vaihtoehtoja. Olin nähnyt herego kartasta että 900 metrin päässä pitäisin olla jokin majapaikka. Ajelin sinne mutta siellä ei ollut muuta kuin iso sähkönjakokeskus. Koska matkalla löytyi Lidl menin käymään siellä. Palasin takaisin hotellille mutta respan nainen oli käymässä kaupassa.
Niinhän siinä sitten kävi että hotelli olikin tässä välissä tullit jo täyteen. Luulen että nainen otti nokkiinsa siitä että olin joutunut odottelemaan häntä. Hänen esimies oli tällä välin tullut pyörimään aulaan. Kun kyselin häneltä missä nainen on hän huusi jonkun toisen takahuoneesta aulaan. Kun nainen sitten tuli, mies puhui hänelle ankaraan sävyyn.
Koska nainen ymmärsi englanti sanoinkin hänelle että eihä hotelli joka on näin iso tule puolessa tunnissa täyteen. Lähdin kuitenkin mutta sanoin lähtiessä että pidä hyvänäsi.
Ulkona katsoin jälleen puhelimesta uudestaan majoitusvaihtoehtoja. Löysin 1.1 km päässä olevan pessionati majoituksen.
Hinta oli tietysti korkeampi mutta otin silti huoneen.
Että sellainen päivä. Kuuma, 34 lämmintä, puolipilvistä. Tie oli paikoin todella huonoa.
Matka 80.52 km, aika 5:23h
Romania, Paşcani.


