Vaikka hotelli on kolmen tähden se ei tarkoita sitä että naapurin koirat sen ymmärtävät. Kahden koira kuoro piti meteliä pitkälle yöhön, sain nukuttua 4 tunti kunnes aamukuoro alkoi.
Pyörin muutaman tunnin sängyssä auringon nousun jälkeen. Kello soi 6.45, nousin melkein heti ylös. Kävin suihkussa ja aloin sen jälkeen syömään aamupalan.
Huoneessani oli parveke tosin siitä ei ollut paljoa iloa. Olin eilen suunnitellut että menisin teekupin kanssa istuskelemaan vähäksi aikaa sinne. Kun aukaisin parvekkeen oven, siellä oli kaksi lämpöilmapumpun puhallinta nurkassa. Kumpikin puhalsi ilmaa sekä pitivät meteliä. No, se meteli oli aika hiljaista mutta kun naapurin setä rakasti trimmeriä. Hän oli ajanut sillä jo saapuessani aidan viruksia, pitäen välillä sen verran taukoa että luulin hänen jo lopettaneen. Juuri kun huokaisin helpotuksesta hän aloitti uudestaan. Lopulta kun mies sitten lopetti, alkoivat ystäväni haukkua jossakin talon takan naapurissa.
Yöstä kuitenkin selvittiin hengissä. Aamupalan jälkeen olikin laukkujen raahaaminen toisesta kerroksesta alas. Respassa oli nuorehko nainen, tervehdin häntä. Sain vastaukseksi puhdasta englantia ”good morning”. Miksi nainen ei voinut olla silloin kun tulin.
Pyöräni oli talon takana lukittuna siirtolavaan. Nurmikon kastelija ruiskutteli vettä hiljakseen, kun menin pyörän luokse. Sen suihkunkaari ylittyi juuri pyörän päälle. Olin illalla suojannut onneksi satulan sekä pyörän. Sininen sadeviitta toimii siinä hyvin, käytän sitä myös alustana jos istun tai makaan nurmikolla, eli monitoimi viittä.
Jouduin odottamaan muutaman sekunnin että vesisuihku palasi takaisin päin. Sain pyörän melkein vietyä pois kun suihku saapui takaisin ja kasteli paitani sekä kengät.
Päivän tavoite oli pysyä hengissä. (E85) oli jo eilen aika vilkas. Toivoin että aamusta sen liikenne ei olisi niin hurja. Ajoin rauhassa Adjudin kaupungin läpi. Tie kulki nelikaistaisena sen läpi. Liikenne oli pahoin ruuhkautunut muutamissa kohdissa kaupungin laidalla.
Lämmittin jalkojani muutaman kilometrin ennen kuin laitoin vauhdin päälle. Pääsin hyvässä myötätuulessa 30 km tuntinopeuteen, kuorma sekä henkilöautot antoivat hyvin tilaa. Muutama läheltä piti tilanne meinasi tulla, onneksi vauhtiini oli sen verran kova että se antoi kuskille sekunnin enemmän aikaa tehdä ratkaisuja. Kuorma autoilijat hidastivat vauhtia jos toisella kaistalla oleva ei joko nähnyt minua tai sitten henkilöauto oli BMW. Nämä kuskit kun ei välitä muusta kuin omasta navastaan, oli sitten kotimaassa tai ulkomailla.
Vähän ennen Tìsìtan risteystä on jokin monumentti/kirkko. Pysähdyin siinä ottamaan kuvia.

Vedin myös henkeä sekä katsoin kartasta käännynkö seuraavasta isosta risteyksestä vasemmalle, kohden Tecucin kaupunkin. Kaupunki on joen toisella puolella.
Liikenneympyrä tuli vähän matkan päästä vastaan. Lähdin aluksi ajamaan suoraan mistä olisi päässyt Focsani kaupunkiin. Olin aluksi suunnitellut meneväni sitä kautta Galatiaan. Muutin kuitenkin mieleni, (E 851) kulki joen toisella puolella, siellä oli myös Tecucin kaupunki.
Käännyin takaisin päin mutta minun oli vielä päästävä leveän nelikaistaisen tien yli. Tie oli vielä normaalia leveämpi siinä kohdassa. Odottelin sopivaa rakoa liikenteestä. Lopulta kun sitten pääsin yli huokaisin helpotuksesta.
Tie muuttui normaaliksi kun pääsin poikkitielle joka meni Tecucin suuntaan. Liikenne oli myös vilkasta mutta nyt minun ei tarvinnut pelätä miltä kaistalta se auto ajaa päälle. Nyt niitä oli enään 2 kpl.
Alkumatkasta oli suuria peltoja missä kasvatettiin auringonkukkia. Tien varsilla oli vesimelonien myyjiä. Heidän kojut oli kyhätty laudoista sekä aaltopellistä. Kojun edessä sekä kummallakin puolella sivuja oli isoja puulaatikoita täynnä vesi sekä muita isoja meloni kasveja. Osa niistä oli keltaisia osa vihreitä.
Matkalle mahtui yksi isohko nousu sekä pitkä silta
Tecucin kaupunki saapui 20 km ajon jälkeen.kävin ensin ostamassa syötävää, sen jälkeen etsin puiston mihin menin syömään sekä suunnittelemaan seuraavaa siirtoani.
Istuin puistossa 2 tuntia. Vaihdoin välillä paikkaa koska linnut tykkäävät paskoa istujan päälle, joko tahallaan tai vahingossa. Siirryin penkillä 1 metrin verran sivummalle, siinä kohtaa ei ollut lintujen jätöksiä eikä oksia yläpuolella.
Päädyin ottamaan yöpaikan edullisesta hotellista.
Matka 53.78km, aika 2: 47 h
Romania, Tucuni.


