4.8 elämää se vain on.

Olen lepäillyt Odessassa jonkin aikaa. Vaihdoin kerrostalo asunnon jälkeen paikkaani hiekkarannikon suuntaan. Paikka sijaitsee 10km keskustasta Moldovan suuntaan. Vuokrasin pienen asunnon 10 päiväksi missä olen kuluttanut aikaani. Olen kiertänyt aluetta pyörällä. Eräs tuttu kertoi minulle että lähellä on WW II memorial park missä on sukellusvene sekä muuta sotakalustoa. Olen käynyt siellä näin päivinä joka päivä lenkillä. Paikka ei ole pelkkä koneiden säilytyspaikka. Siellä on myös museo mutta sinne en ole mennyt. Paikasta löytyy myös pieni huvipuisto lapsille. Aikuisille siellä on ehkä seikkailu rata, köysirata.

Olen käynyt myös muutaman kerran myös huvipuistossa. Kävin katsomassa uutta kummitustaloa. Ei se kovin pelottava ollut mutta mukavaa vaihtelua .

Matkani tulee jatkumaan piakkoin.

Meno haluja ei tahdo löytyä mutta olen kuitenkin päättänyt vaihtaa maisemia 9.8. Hyppään bussiin.ja siirryn seuraavaksi lviv kaupunkiin. Bussi matka kestää noin 12 tuntia, onneksi se on yö bussi. Käyn pienen lenkin Sambir kaupungin kautta. Voi olla että jätän pyöräni sinne talteen ensikevättä varten

Nämä olisivat tämän hetken suunnitelmat

Ukraina, Odessa, Kyivskyi raion.

Jätä kommentti