Työnnettyäni pyörän sivummalle aloin järjestelemään tavarat paremmin. Kaivoin etulaukusta ylimääräiset tavarat pois, riippumaton joka oli vedenpitävässä pussissa. Kiinnitin sen etutarakkaan muutamalla mustekalalla jonka jälkeen olinkin jo melkein valmis lähtemään.
Bussiasemalla oli aika rauhallista, muutamia ihmisiä oli talon sivulla missä olin. Työnnettyäni pyörän nurkan takaa näin pääsisäänkäynnin. Sen lähistöllä oli kymmenkunta matkustajaa odottamassa joko kyytiä tai bussia. Vähän kauempana meni pariskuntia jotka olivat juuri nousseet busseista, he vetivät tai kantoivat laukkujaan keskustelen keskenään
Ilma oli heti aamusta kostean kuumaa. Katsoin puhelimesta suunnan minne minun pitäisi lähteä ajamaan. Kuten aina, lähdin aluksi väärään suuntaan ennen kuin tajusin miten päin karttaa pitää katsoa. Sen jälkeen minulla ei yleensä ole ollut ongelmia.
Matka Sambir kaupunkiin on mäkinen. Kiersin aluksi pikkuteitä pitkin koska muuten olisin joutunut ajamaan vilkasliikenteistä kehätietä. Viimeksi kun ajoin lvivstä Sambiriin tie oli huonommassa kunnossa. Nyt asfaltti oli paremmassa kunnossa. Ainut mikä haittasi ajoa oli tien reunoille, ei koko ajan , kaadettu betoni. Myös kasaantunut hiekka piti valppaana
Mäkinen osuus oli kuin isoa nimismiehen kiharaa. Osuutta oli noin 20 km . Sen jälkeen alkoi tasainen rataosuus. Tie seuraa rataa aika lähellä, suoraa riitti silmänkantamattomiin. Suorat ovat kaikkein vaarallisimpia. Autokuskit ajavat kuin olisivat kilpailussa.
Pysähdyin 9 km ennen kaupunkia eräälle huoltamolle ostamaan juotavaa. Olin ajanut koko 60 km vähällä vedellä. Olin säästänyt vettä laiskuuttani, en pysähtynyt niissä harvoissa paikoissa ostamaan juotavaa kun oli mahdollista.
Huoltamo oli remontissa, bensapumpuista yksi oli suljettu, toinen oli vielä toiminnassa. Huoltamorakennus ei ollut kovin iso, sen pääoven eteen oli vedetty lippusiima. Suljetun bensapumpun eteen oli parkeearattu ruskea pakettiauto. Kaksi miestä sekä lapsi touhusivat auton kimpussa. Luulin aluksi että huoltamo on suljettu, toinen miehistä käveli huoltamon sivuovesta sisälle. Seurasin perässä ovelle, ofotteöin että mies lähti oven edestä pois. Menin sen jälkeen hakemaan kylmäkaapista 1.5 litran kivennäisvesi pullon. Maksettuani 20 hrv palasin pyörän luokse. Huomasin laudan palan maassa joten otin sen ja istahdin kiinni olevan bensapumpun lähelle varjoon. Katselin kun miehet touhuavat auton moottorin kimpussa. Auton moottori oli takatilassa, toinen miehistä kaatoi vettä moottorin jäähdytykseen niin että vesi valui pitkin moottoritiloja, valuen lopulta maahan.
Koin litran verran kivennäisvettä ennen liikkeelle lähtöä. Auto oli ehtinyt lähteä jättäen jälkeen ison vesilammikon.
Ajoin viimeiset 9 km hitaasti, katselin tutuksi tulleita taloja kun saavuin keskustaan. Menin suoraa Romantic hotellille varaamaan huonetta. Yllätykseksi siellä ei ollutkaan vapaita huoneita. Kiroilin vähän aikaa ulkona ei minun auttanut kuin lähteä keskusta hotellille kysymään huonetta.
Matka Imperium hotellille ei ollut pitkä. Pian olin hotellin respan luona. Ihmetteli kun paikka näytti autiolta. Onnekseni respan lähellä oli siivoja töissä, nainen ymmärsi mitä hain ja neuvoi minua toiseen kerrokseen. Respa oli siirretty sinne.
Sain huoneen mutta meillä oli aluksi kieli ongelmia. Sain selitettyä heille että halusin pyörän turvalliseen paikkaan. Sain sen lopulta laitettu lukkojen taakse erään käytävän varteen.
Alin kuva: Hotel Imperium keskellä kuvaa kuusen vasemmalla puolella.
Matka 70km


