Eilen iltapäivällä siirryin päätiellä pois, metsätielle ajamaan. Alussa se oli suhtkoht hyvä ajaa. Monet jäljet pettivät tietä joten se oli kovassa käytössä. Ajoin sitä yhteensä 25 km, mahdollisesti enemmänkin. Pysähdyin illalla etsimään tien varresta leiripaikkan.
Kuivakangas on parhaimpia telttapaikkoja mitä löytyy. Ilta oli jo pitkällä kun pääsin peseytymään ja levolle.
Aamulla oli mukava tulla teltasta ulos kun ei ollut heinää eikä mustikan varpujan kutittamassa nilkkoja.
Aamupäivä oli rankka, metsätie muuttui upottavaksi valkoiseksi hiekaksi. Seurailin muiden pyöräilijöiden jälkiä mutta kuormani oli sen verran raskas että etsin oman reitin. Keskellä oli ruohikkoinen alue missä pystyi ajamaan. Välillä tuli isoja monttuja mitkä olivat täynnä vettä. Kiersin ne kieli keskellä suuta muutaman kymmenen sentti olevan reunan kautta. Samasta paikasta olivat myös muut pyöräilijät menneet. Pienikin horjahdus tai väärä ohjausliike niin että rengas olisi menettänyt pidon, silloin olisi tullut kurainen uintireissu.
Lopulta kun pääsin pois metsästä lähimpään kaupunkiin Frampol. Kaupunki on tie n 835 varrella. Kävin ostamassa jogurttia sekä kefiriä. Katsoin varjoisen paikan puistosta ja istahdin puoleksi tunniksi.
Matkani helpoin osuus oli vasta takana. Seuraavat 50 km oli yhtä ylä että alamäkeä. Jalat eivät toimineet heti alussa muuta kun päivä meni pidemmälle homma alkoi sujumaan. Mittarikin nollantui matkan aikana muutaman kerran joten kilometrit olivat tiukassa tänään.
Päätin tänään että en aja Lublini kautta. 34 km ennen käännyin Piotrków Pierwsxy kylän kohdalta ( tie 386 ) vasempaan kohden Pieski kaupunkia. Luulin että olisin päässyt vähän helpommalla kun poistuin päätiellä. Mitä vielä, ensimmäisenä tuli vastaa hemmetin pitkä 7% nousulla oleva kumpare. Aluksi se alkoi loivasti mutta tasaisesti jyrkkeni kohden huippua. Siihen kun sitten lisäsi vastatuulen päivä alkoi näyttämään hyvältä. Työnsi ensimmäiset 2 nousua ylös. Jos tuuli ei olisi ollut niin kova olisin saattanut jaksaa ajaa mäet ylös.
Piaeski kaupungissa menin kauppaan. Kello alkoi lähettelemään uhkaavasti jo kuutta. Minulla ei ollut kuin muutama tunti aikaa ennen kuin aurinko alkaisi painumaan taivaanrannan taakse.
Pieskistä lähdin Lęczna kaupungin suuntaan ( 829) . Ajoin kun tuulispää mutta se ei auttanut. Tien varsi on tiuhaan asuttu joten pysähdyin etsimään reittiä kauempana näkyvään metsään. Välissä oli vielä joki jonka yli piti vielä päästä.
Löysìn tien joten lähdin heti ajamaan sitä pitkin. Ajoin noin 30 minuuttia että pääsin asutus alueelta pois. Jouduin vielä.kerran kääntymään että pääsin varsinaiselle metsätielle.
Teltta paikka löytyi mutta ei helpolla. Illalla ennen pimeän tuloa auto ajoi läheistä metsätietä, ilmeisesti paikallisia metsästäjiä. He huomasivat leirin mutta en ole aivan varma. Olen kuitenkin saanut olla illan rauhassa.
Matka noin 100 km .Puola

