25.8 hirmuliskot

Olin illalla pessyt ajopaidan siinä toivossa että se ehtisi edes tiputtaa vedet pois ennen kuin vedän sen päälle. No olihan se kostea mutta vesi ei kuitenkaan enää tippunut..

En muista mainitsinko jo eilisessä kertomuksessa autoilijasta joka ajeli metsätietä pitkin. No, sain joka tapauksessa olla rauhassa koko yön. Aamulla laitoin heti ensimmäisenä teltan kasaan. Vaikka kello ei ollut edes 9 oli metsässä jo täysi tohina päällä. Yksi mies lampsi suoraan kohden telttaani mutta kääntyi sitten metsätien suuntaan kun huomasi minun seisovan polulla. Niin olin laittanut teltan vanhan metsätien päälle joten siksi se mies kai tuli kohden.

Häivyn vähin ääni pois etten enempää häiritsisi heidän arkista rauhaa.

Ajelin metsätietä vielä jokusen kilometrin ennen kuin pääsin takaisin sivistyksen pariin eli 829 tielle joka vie Lęczna kaupunkiin.

Pysähdyin pitämään Lęcznassa pienen tauon. Minun piti suunnitella mitä reittiä ähtisin ajamaan eteen päin.
Lähdin 813 Witaniów kautta kohden
Ostrõw Lubelski kaupunkia. Tie ei ollut ihan tasainen, muutamia loivia nousuja matkavarella on. Ajettuani muutaman kilometrin kaupungista pois tien varressa oli betonisia hirmuliskoja. Suurin niistä oli 5 metrin luokkaa.

Aamusta ilma oli viileää mutta puolen päivän jälkeen aurinko paistoi jo mukavasti kirkkaalta taivaalta.

Matkani jatkuu seuraavaksi Parczewiin kävin matkalla hakemassa pienen kivennäisvesi pullon eräästä kioskista. En juonut sitä heti vaan ajoin seuraavaan kylään missä pysähdyin myös syömään vähäsen. Olin jo aikaisemmin ostanut isommasta kaupungista evästä joten söin sekä nautin varjossa olemisesta.

Parczewin kaupunki ei ollut kovin iso, en löytänyt sieltä kuin yhden ruokakaupan. No kait siellä on useampikin mutta yksikin riittää. Ostin jo valmiiksi iltaa varten vedet sekä ruuat.

En ajanut kuin 8 km kum aloin katselemaan metsästä leiripaikka. Kello ei ollut kuin paikallista aikaa 17, Suomessa se oli 18.

Virittelin riippumaton metsään, loikoilin siinä muutaman tunnin ennen iltatouhujen alkua.

Matka: 73 km Puola

Jätä kommentti