26.8 eksyksissä

Aamut ovat yleensä olleet rauhallisia mutta nyt kun on metsästys sekä sienestys aika niin kaikkea muuta.

Olin ollut hereillä teltassa jo tovin. Kuulin kun kaukana oksat paukkuivat joten päätin kurkistaa että mikä äänet aiheuttaa. Iso mies käveli 150 metrin päässä metsästysliivit päällä. Hän pysähtyi ja katselin telttani suuntaan. Kohta mies oli hävinnyt näköpiiristäni.Ei kait siinä auttanut muu kuin nousta ylös.Olin pessyt vaatteet illalla joten menin hakemaan ne ensimmäisenä. Eivät ne kuivat olleet, vedin ne kuitekin päälleni. Vaatteet kuivuvat nopeammin kun ne ovat päällä.Katselin aina silloin tällöin ympärilleni näkyisikö metsämiestä kun kasailin tavaroita laukkuihin.

Laitoin keittimeen tulen ja pistin pannun tulelle. Ehdin purkaa teltan melkein kokonaan kun vesi oli jo lämmintä. Olin eilen ostanut knor kuiva muona purkin missä oli muusi sekä lihapulla yhdistelmä. Siihen piti vain lisätä vesi. No, minä kaadoin siihen vettä ja laitoin sen hautumaan. Koska luonto kutsui oli minulla aikaa piipahtaa hoitamassa asiat.

Ruoka oli valmista kun palasin. Ensivaikutelma oli se että kyllä sitä syö jos on nälkä. Retkimuonan se on kevyttä tavaraa kantaa. Ruoka on pahvisessa purkissa joten sen voi poltaa lopuksi tai viedä mukanaan pois lähimmälle roskikselle. Roskiksita puheen ollen nää Puolalaiset eivät taida tietää mikä se on. Tien varret on täynnä muovipulloja sekä alumiinisia tölkkejä. Niitä löytyy noin kolmen metrin välein pitkin tienvartta. Maaseutu on pahinta, varsinkin pellonvarret.

Päivä oli kuuma, ajelin pikkuteitä koko päivän. Suuntana oli Sarnaki kaupunki. Se sijaitsee tie n 19 varrella. Tie menee Bialystokiin pysähtelin muutaman kerran huilimaan. Kuumuus sekä auringon paiste alkoivat pehmittämään pikkuhiljaa.Eksyin loppupäivästä aivan kokonaan. Minun piti lähteä pikkutietä pitkin kiertämään pieni lenkki koska päätie oli liian vaarallinen ajaa. En tiedä missä menin harhaan koska tätä tietä ei ollut minun GPS kartassa. Niinpä etsin leiripaikan koska ilta alkoi olemaan lähellä. Palaan huomenna samaa tietä takaisin kunnes löydän itseni taas kartalta.

Matka 91km. Puola

Jätä kommentti