On se mukava herätä välillä sängystä, paitsi yksi paha puoli, selkä tulee aina kipeäksi. No, pääsin ainakin käymään suihkussa, se on iso plussa.
Söin aluksi aamupalaa ja pötköttelin puoleen päivään asti sängyssä surfaillen puhelimella. Sen jälkeen olikin aika lähteä keskustaan. Sää tiedoitus oli luvannut sateita iltapäiväksi joten nyt olikin sopiva aika lähteä kaupungille.
Kävelin noin 10 minuuttia kun pääsin ostoskeskuksen luokse. Sinnehän piti tottakait päästä. Kiertelin ristiin rastiin isoa kolmikerroksista kauppakeskustaa. Kävin katselemassa läppäreiden sekä tv-hintoja. Jäin ihailemaan tv: eitä vähäksi aikaa. On niissä vaan pirun hyvä kuva nykyään.
Lopulta lähdin pois ostosparatiisista takaisin kadulle. Näin kauempana kirkontornin joten päätin lähteä katsomaan minkälainen rakennus sinne oli tehty. En päässyt koskaan kirkolle asti. Löysin kävelykadun joten päätin kävellä sitä jonkin matkaa. Sekin jäi yrittämiseksi koska taivas päätti aloittaa sateen. Menin ovensyvennykseen suojaan. Sade kesti jonkin aikaa, kävin sen tauottua katsastamassa kävelykatu jonkin matkaa. Pian sade alkoi uudestaan, suojauduin tällä kertaa historiallisen rakennuksen suojiin.
Päätin lopulta lähteä takaisin majapaikkaan koska sade näytti jatkuvan. Odotin sopivaa taukoa sateesta, lähdin heti kävelemään ripeästi keskustasta pois. Menin kuitenkin ostoskeskuksen kautta, minun piti hankkia iltapalaksi sekä aamuksi jotakin murkinaa.
Jäin vähäksi aikaa seisoskelemaan pääoven luokse. Katselin vastapäätä olevaa rakennusta. Yhtäkkiä huomasin että rakennuksessa oli musiikki kauppa. Siellä oli instrumentteja myytävänä. Olin ollut huimaavinani pianon liukuoven luona kun eräs asiakas tuli ulos.
Ei mennyt kuin se kuuluisa hetki kun oli jo pianon luona. Olin viimeksi harjoitellut pianon soittoa 3 kuukautta sitten. Eihän siitä tullut mitään, löysin kyllä tuttuja sointuja mutta olin unohtanut paljon näin lyhyessä ajassa. Löysin kuitenkin wookibookn rytmejä joten edes jotakin.
Palasin takaisin kaupan luokse, kävin pikaisesti ostamassa ruokaa ja kävelin sen jälkeen kohden majapaikkaa. Jouduin vielä kerran odottelemaan pienen sadekuuro menoa pikkukaupa lipan alla. Sama paikka missä eilen oli käynyt kaupasa.
Ilta meni valmistautumiseen sekä löhöilyyn.


