3.9

Olen joskus miettnnyt miksi ihminen kuvittelee, että jos hän on jonkin huoneen sisällä niin äänet eivät kantaudu toiseen huoneeseen. Majapaikasta oli 2 ranskalaista miestä jotka aloittivat kovaäänisen keskustelun 6 aikaa aamulla. Välilä he kävivät parvekkeella tupakalla. Yrtin epätoivoisesti saada viellä unesta kiinni, ukot pitivät tasaista meteliä kunnes, tuli hiljaista. Ukot olivat päättäneet lähteä huoneesta pois, ilmeisesti aamupalalle. Miehet hiipivät puisia rappusia hiljaa alas aivan kuin varkaat. En voinut muuta kuin naurahtaa ja nousta ylös. Laitoin ensin tee veden porisemaan. Ai niin olin saanut oman keittimen kun olin tullut taloon. Vedenkeitin ei kuulu huoneen varustukseen mutta respan tyttö oli antanut sellaisen kun kysyin.

Söin hyvin ja menin sen jälkeen puoleksi tunniksi vielä mietiskelemään päivän ohjelmaa. Kun kello oli vein laukut alas ja pakkasin pyörän. Vietyäni avaimet pois poistuin rakennuksesta takaoven kautta. Pyöräni oli talon takan olevan hätäulos käytävän kuinka sisällä.

Matka jatkuu aika hyvässä säässä. Sateita ei pitäisi sattua kohdalle tämän päivän aikana joten nahkan pitäisi pysyä kuivana.

Suuntasin kohden Riikaan menevälle tielle. Ajoin aluksi żemaitès gatvè katua pitkin joka meni päätien vieressä. Neljän kilometrin jälkeen tule risteys mistä pitää kääntyä oikealle että pääsee A12 joka vie Riikaan. Liikenne ei ollut kovin haittaavaa päätiellä. Jouduin muutaman kerran ajamaan pyörän hiekalle koska vastaan tulevat halusivat väenväkisin tulla samalle kaistalle missä ajoin.

Joniśkiś kaupungissa pysähdyin vähäksi aikaa kirkon vieressä olevalle aukiolle. Istahdin puiston penkille nauttimaan auringonpaisteesta . Enää ei ollut helle joten pienikin lisälämpö oli hyväksi.joi jogurttia sekä surffailin puhelimella. Istuin noin puolisen tuntia, katselin välillä kun kaiken ikäistä porukkaa käveli ohitseni. Suurin osa oli kuitenkin opiskelijoita joita oli liikenteessä.

Seuraava etappi oli Jelgava. Katselin booking sivuilta majapaikkaa mutta en löytänyt mieleistä, niinpä suuntasin kaupungista pois. Kävin laitakaupungin kaupassa ja jatkoin matkani. En ajanut montakaan sataa metriä kun löysin metsikön joka oli tarpeeksi tiheä mutta sieltä löytyi harvempia kohtia mihin sain leirin pystyyn.

Matka 91,86km, aika 5:10h

Latvia

Jätä kommentti