14.6 Vaskikello

14.6
Eilinen leirin pystytys ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Olin auringon pehmittää sekä myös väsynyt. Metsässä oli todella paljon hyttysiä, eikä kello ollut kuin vähän ylin 18. Koska en vielä viitsinyt pystyttää telttaani, päätin virittää riippumaton ja mennä sen suojiin hyttysiä karkuun. Ensinnä katsoin kaksi puuta mihin voisin kiinnittää riippumaton. Kaksi ranteen paksuista leppää päättyi kohteekseni. En vielä tässä vaiheessa laittanut pitkä lahkeisia tuulihousuja jalkaani koska oli niin piirun kuuma. Hyttyset järsivät jalkojani ja minä yritin suoriutua tehtävästäni mahdollisimman nopeasti. Sain vietettyä riippumaton puiden väliin ja minä sain huokaista helpotuksesta. Iloisin mielin aukaisin riippumaton vetoketjun ja istahdin riippumaton päälle. Puut antoivat periksi sen verran että takapuoli osui melkein maahan. Kävin kiristämässä nauhoja jotka olivat kiinni puussa. Jälleen sama juttu, puut taipuivat liikaa. Tässä vaiheessa oli jo niin hikinen sekä hyttysten syömä että pakokauhu meinasi iskeä. Päätin yrittää vielä uudestaan. Lähellä oli kaksi miehen paksuista puuta joten päätin ripustaa maton niihin. Otin ensin riippumaton pois ja aloin virittämään sitä uudestaan kiinni miehen paksuisiin puihin. En vieläkään ollut laittanut pitkiä housuja jalkaan. Minulla oli kyllä pitkähihainen juoksustakki päällä joka esti puremat ylävartaloon mutta se ei estänyt kuitenkaan kaikkea. Hikoilin kuin pieni sika, siitähän ne hyttyset vasta innostuivat ja alkoivat puremaan kuin viimeistä päivää.
Olin ottanut jo valmiiksi riippumaton sisälle kosteusliinoja että voisin puhdistaa jalkojani kun pääsen riippumaton sisälle. Eihän siitä tullut yhtikäs mitään, hyttyset kyllä pysyivät ulkopuolella hyttysverkon takia mutta itseni puhdistaminen ei kyllä onnistunut. Tässä vaihessa iski pakokauhu. Telttapaikka ei kuitenkaan ollut kaikkein paras, olin kyllä turvassa riippumatossa mutta en ulkona.
Vedin muutaman kerran henkeä ja mietin mitä minun tulisi tehdä. Ensin minun pitää laittaa suojavarusteet päälle, housut sekä hyttyshatun.

Sen jälkeen pystyin hoitamaan leiriasiat kuntoon. Tämän jälkeen minulla ei ollut enää hätää. Paitsi aivan ennen nukkumaan menoa. Tunsin kun nenän päältä sekä leuasta alkoi iltapesun jälkeen valumaan jotakin nestettä. En saanut selville mitä se oli koska minulla ei ollut peiliä.


Mutta sitten tähän päivään, nousin normaaliin aikaan eli vähän ennen 8. Olin nukkunut yöni aika hyvin, kylmäkään ei vaivannut koska olin pukeutunut paremmin edellisen yön jäljiltä. Laitoin tavarat kasan teltan sisällä sekä pukeuduin pitkähihaisiin paitaan sekä housuihin. Ensi töikseni menin katsomaan polkupyörän peilistä miltä naamani näytti. Nenän toinen puoli oli keltaisen mönjän peitossa, leuassa oli samaa tavaraa. Eihän siinä muu auttanut kuin pestä naama ja laittaa bebanttiini laastarit pilaantuneiden naama kohtien päälle. Avot, vanhakin alkoi näyttämään uudelta.
Sitten ei muuta kuin vesi kiehumaan että sain aamiaista. Purin samalla teltan pois ja laitoin muutenkin tavarat lähtö valmiiksi. Kun vesi kiehui kaadoin sen valmisruoka purkkiin missä oli makarooni ja valkosipuli ruskea kastike. 5 minuutin päästä se oli valmista.
Päästyäni metsästä pois , suuntana oli Vaskikello. Pysähtelin muutamia kertoja keräämäkseni tölkkejä sekä huilatakseni jonkin aikaa. Eräällä P-paikalle kun pidin lepotaukoa sinne kurvasi auto peräkärryn kanssa. Juttelimme miehen kanssa pyöräilystä sekä hänen kesämökki matkasta ja tietysti hyttysistä. Mies oli menossa tyhjentämään kesämökin kuiva wc;tä. Hän mietti myös minkälainen hyttyskanta siellä olisi.
Vaskikellossa kävin kaupassa. Ihmettelin heidän valikoimaa joka minusta oli matkailijan näkökulmasta aika suppea. Irtoteriä partahöylään siellä ei ollut, olisin tarvinnut pienet sakset kynsien leikkuuseen ,ei ollut. No löysin kuitenkin syötävää, hyvä niin. Kaupan jälkeen ajoin tien toiselle puolelle missä on Wc talo. Kävin siellä pesemässä pitkähihaiseen ajoltakin sekä tuulihousut. Kuvittelin niitä ulkona pyörän päällä tunnin verran. Sen jälkeen ajoin takaisin kaupalle koska tarvitsin laastaria sekä käsipaperia.
Olin päättänyt mennä vanhalle leiripaikalle silläkin uhalla että mäkäräiset syövät minut siellä hengiltä. Pysähdyin Kähkönniemenä P-paikalle lepäilin siellätunnin verran. Siitä ei ollut enää kuin 2 km leiripaikkaan. Sain leirin pystyyn ilman suurempia taistelu haavoja. Muutama mäkäräinen pääsi taivaiden laulukerhoon . Kokkailin makkarasta maukkaan iltapalan.

Matka 47.91km, aika 3:50

Vaskikello

2 kommenttia artikkeliin ”14.6 Vaskikello

Jätä kommentti