Tie rauhottui 11 jälkeen illalla. Tien ja teltta välissä ei ollut kuin 15 metriä joten äänet kuuluivat hyvin. Makailessani teltassa aloin kuuntelemaan kun jostakin kuului musiikkia. Ääni lähestyi hissukseen kunnes se oli kohdalla. Ilmeisesti pyöräilijä ajoi ohitse mankka mukana. Suomalainen musiikkia raikui kovaäänisesti pitkin metsiä. Tosin paikka missä olin oli avohakattu, sen jälkeen se oli raiskattu ja lopuksi vielä kynnetty. Minun kohdallani musiikki kuului vaimeasti.
Aamulla oli taas mukava kömpiä teltasta ulos. Aurinko paistoi pilviharson takaa joten sain aloittaa leirin purkamisen viileämmässä. Ehdin touhuta puolisen tuntia kun viileys oli pelkkä muisto. Aurinko helpotti täydeltä taivaalta, päätin kaivaa helle hatun laukusta helpottaakseni oloani. Lippalakki oli valmistettu Thaimaassa . Sen väri on valkoinen ja siinä on niskassa pitkä helma. Olette varmaan nähneet muukalaislegioonalaisia joilla on hattu ja sen sivuille ja taakse on tehty yhtenäisestä kankaspalasesta roikkua suoja auringon paahdettua varten. Lippalakki on saman mallinen.
Päätin myös samalla kaivaa suurimmillekin esille ja virittää sen lataamaan virtapankkia. Eilinen lataussysteemin rikkoutuminen ja siitä johtuva puhelimen virran vähyys pakottivat minut käyttämään virtapankkia. Laitoin aurinkopanelin roikkumaan puuhun, patterin laitoin polkupyörän tarakalle koska se sattui olemaan saman puun juurella. Usb piuha riitti juuri sopivasti tähän.
Lähdin hyvä tuulisena ajamaan 66 tietä kohden Alavusta. Pysähdyin muutaman kerran poimimaan tyhjiä tölkkejä saadakseni niistä sitten apuja kun käyn kaupassa. Tien on aika tasaista, erittäin loivia nousuja on joitakin. Ne ovat pitkiä joten jouduin vaihtamaan pykälän pienemmälle kuin normaali matkavaihde on.
Alavuudessa etsin kaupan, parkkeerasin polkupyörän kaupan seinän viereen ja kävin ostamassa banaani ja 2.5dl kaakaomaidon. Etsin sen jälkeen puistonpenkin ja istahdin siihen suuren huokauksen kera. Penkki oli kirkkoherran viraston edessä, en kuitenkaan nähnyt oven käyvän kertaakaan sinä aikana kun olin siinä. Muistellen syödessäni samalla Portugalin matkaa, missä pidin aina kello14-16 välillä siestan. Lämpötila pyöri 38-42 välillä joten puistonpenkki sielläkin oli oiva lepopaikka, Suomessa on vain liian viileää siestaan.
Seuraava etappi oli Lapua. Aurinko paahtoi lämpimästi, liikenne oli välillä aika kovaa joten tarkkana sai olla. Matkalla tuli yksi matkapyöräilijä pariskunta vastaan. Mies kysyi pysähtymättä tien toiselta puolelta reittinäni. Huusin hänelle että Ouluun olen menossa. Pariskunta oli jo ohitseni kun mies huusi pää vinossa Utsjoki-hanko. Sen enempää emme ehtineet juttelemaan. Päätin käydä ostamassa iltaruuat valmiiksi kun pääsin perille. Huomasin sopivasti ison ostoskeskuksen saapuessani kaupunkiin. Mennessäni kauppaan minun piti etsiä ensin pullopalautus koska olin löytänyt muutaman tölkin tien varresta. Samalla katsoin saisinko vedet samasta paikasta.
Päivästä tuli odotettua pidempi. Ruuat ja vedet lisäsivät pyörän painoa jonkin verran. Ehdin ajaa vielä Kauhavan ohitse ennen kuin löysin leiripaikan. Kauhavan jälkeen on yhdessä välissä kiitorata tehtynä tielle. Heti sen jälkeen löytyi asfaltoitu alue metsän siimeksessä heti tien vieressä. Siitä löytyi syvennys johon teltta mahtui sopivasti.
Matka 114km, aika 7,27h


