Sää tiedoitus oli lupailluti sateita täksi päiväksi joten nousin aikaisin ylös. Heräsin yöllä 4 aikaan sateen ropinaan kiroten mielessäni laiskuuttani. Olin luottanut siihen että yöllä ei tulisi vettä. Olin kahden vaiheilla laitanko trapin vai en. Jos olisin laittanut sen olisin varmaan paljastunut läheisille asukkaille, vaikka ei sillä mitään merkitystä olisi ollut. En ollut talojen läheisyydessä, ainut mikä oli lähellä oli puhelin masto.
Kun kello soi 6.30, aurinko paistoi siniseltä taivaalta eikä pilviä näkynyt missään. Katsoin puhelimesta sadetutkan näkymiä ja se lupaili kovaa sadetta kello 13 aikaan Sodankylässä. Minulla oli sinne matkaa 50km. Söin ja kuivailin teltan ulkopinnan, sen jälkeen siirsin sen aurinkoon ja kuivattelin sitä siinä jonkin aikaa.
Kun pyörä oli pakattu lähdin ajamaan Sodankylään. Vastatuuli sekä jotakin loivia nousuja tuli vastaan, hidastivat menoa. 30 km ennen Sodankylä alkoi pilvi vyöhyke. Tuuli voimistui ja oli vastainen , vettä ei onneksi satanut.
Päästyäni Sodankylään mietiskelin mitä teen. Olin herkutellut ajatuksella että nousisin bussiin ja menisin loppumatkan rennosti. En kuitenkaa tehnyt niin vaan menin huoltamolla ostamaan bensaa keittimeen, sen jälkeen kävin wc:ssä pesulla. Tämän jälkeen otin teen ja menin istumaan ikkunan viereen lähelle nurkkaa..
Istuin tunnin verran pöydässä, kävin kerran hakemassa lisää kuumaa vettä samalle teepussille, myyjä ei ottanut siitä mitään maksua.
Katselin sadetutkan ennustusta sekä reaaliaikaista kuvaa puhelimesta. Lopulta lähdin ulos, kävin hakemassa juomavedet iltaa varten. Sen jälkeen suuntasin S markettiin joka oli muutaman sadan metrin päässä liikenneympyrän vieressä.
Ilma oli tuulinen, tuulen puuskat olivat välillä kovia. Pientä tihkua satoi silloin tällöin. Olin jo kerran käynyt kaupassa. Seisokelin S markettiin lähellä olevan, entisen Ikh liikkeen katoksen suojissa. Söin ostamiani Karjalan piirakoita, katselin välillä kaupan edessä olevaa puolueen vaalikatoksen suuntaan . Ihmiset jonottivat siellä makkaraa.
Kävin vielä toisen kerran kaupassa, ostin lisää piirakkaa sekä soijakaakaota.
Taisin seisoskella puolitoista tuntia ennen kuin tuuli laantui vähäsen eikä pilvet olleet enää niin tummia.
Tuuli oli ehtinyt kääntyi tällä välin myötäiseksi joten olin tyytyväinen.
Poljin vielä 40 km ennen kuin aloin etsiä.leiriä. Kävin tutkimassa muutamia paikkoja ennen kuin minulla tärppäsi poroaidan takaa.
Matka 95.93km , aika 5:52h Vuojärvi

