9.6
Etsiessäni eilen leiripaikkaa päädyin lopulta mutkan kohdalla olevan soranotto/ puunlastaus alueelle. En osaa aivan tarkkaan sanoa mikä paikka se oli. Aivan alueen perältä lähti metsätie. Tie kulki jo valmiiksi avohakattu alueen läpi, häviten sitten mäen taakse.
Olin illalla virittänyt trapin kahden puun avulla teltan suojaksi. En aluksi meinannut saada trappia viritettyä kunnolla mutta kun aikansa yrittää sekin onnistui. Kaiken kruunasin hyttyset jotka eivät jätä rauhaan hetkeksikään.
Tein Aamulla sellaisen ratkaisun että purin heti leirin, join jogurttia sekä piimää aamupalaksi. En alkanut tekemään sen kummemmin ruokaa. Laitoin tavarat pikkuhiljaa kasaan yrittäen käydä välillä hoitamassa”luonto kutsuu” asioita. Maha oli vain sen verran kovana ja ne hyttyset.
Ensimmäinen etappi oli Toholampi. Kävin sieltä hakemassa aamupalaa. No, en mitään terveellistä vaan voisilmäpullaa sekä kaakaojuomaa. Löysin hyvä paikan Op edessä olevasta katoksesta. Istuskelin ja nautin antimia. Juuri kun sain syötyä huomasin erään naisen ajavan pyörällä kaupan suuntaan. En olisi muuten kiinnittänyt häneen huomiota mutta hän oli pitkä, todella pitkä, hiukset olivat myös pitkät ja hän oli kaunis. Että sellaista.
Jatkoin matkaa miettien elämän syntyjä syviä kohden Sieviä. Kävin myös siellä kaupassa ostamassa samalaisen satsin syötävää.
Ylivieskassa vaihdoin laatua, ostin kyllä voisilmäpullia mutta laitoin sen päälle lisäksi Pirkka mätitahna. En raskinut ostaa aitoa mätitahna.
Kävin myös hakemassa vedet Essolta sekä ruuat K marketista.
Kun ostokset oli laukussa menin joenvarressa olevan lepopaikkaan syömään voisilmämätitahnapullia kaakaon kera. Nam.
Sää oli tänään epävakainen. Ukkoskuurot aiheuttivat päänvaivaa muutaman kerran . Onnistuin kuitenkin väistämään ne kun hidasti vauhtia, joskus etenin kävellen.
Leiriydyin puhelin maston luokse, virittelin trapin aurinkovarjoksi sekä myös sadesuojaksi, jos sellainen sattuu kohdalle.
Matka 80km, aika 4:59h, jossakin tolpan juuressa.

