26.9 kostea aamu

26.9

Lapuan tie 19 ja 63 tien risteys oli vain sadan metrin päässä leiristä. Heti aamusta alkaen 63 pitkin, joka tuli Evijärven suunnasta, alkoi moottoripyörä liikenne. Jossakin on ilmeisesti kokoontuminen koska moottoripyöräilijöitä oli liikenteessä normaalia enemmän. Myös ralliauto kisat olivat käynnissä läheisellä radalla.

Aamu meni kuivaus hommissa. Teltta oli märkä, sisältä. Sen kuivaamiseen meni oma aikansa. Kun teltta oli kasassa oli litimärän trapin vuoro. Kiroilin välillä myös huonoa onnea, mitä on aina joskus. Olin illalla unohtanut matkamittarin ohjaustangon kiinikkeeseen. Hakiessani sitä pimeässä olin ottanut vahingossa näytöstä kiinni ja puristanut sitä liian kovaa. Nyt mittarissa on viiva missä ei toimi mikään. Onneksi nopeus toimii , saan kuitenkin selvää myös muista lukemista . Huonosti kuitenkin.

Ilma oli tänään loistava, aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, muutamia harso pilviä kulki siellä täällä. Käännyin Lapuan kohdalta Road 66 suuntaan. Alkupätkä oli loistavaa, tie oli tasaista. Isot pellot korostivat aavaa maisemaa. Siellä täällä oli maalaistaloja sekä muuta asutusta. Tuulikin oli suotuisa osan matkaa. Tuulta voisi kuvailla miedoksi puhallukseksi.

Kuortaneen Urheiluopisto vilahti näkökentässä kun pääsin Kuortaneelle. Meinasin ajaa kolarin kun nuori , varmaan 12 ikäinen ajoi sähköpotkulaudalla miten sattui. Ei tainut olla liikenne säännöt hallussa. Meinasin aluksi että olisin ottanut ilta vedet ja sapuskat sieltä mutta kun en nähnyt kauppaa enkä huoltamoa niin jätin ostokset väliin. Vasta myöhemmin in huoltamon mutta se oli toisessa kaupunkiin menevässä liittymässä.

Aöavuudelle oli matkaa 27 km Kuortaneelle. Matkalla oli muutamia isompia nousuja. Tie on mukava ajaa. Reunus on leveä eikä Sunnutaina ollut rekkaliikenttä muutamaa lukuunottamat. Vastaan tuli jopa pari sunnuntai polkupyöräilijää . Ei paha.

Olin nähnyt mainoksen tien varressa että Alavuudella on ABC huoltamolla kaupan yhteydessä. Tapasin ennen kaupunkiin saapumista paikallisen harraste pyöräiljän. Hän oli eläkkeelä ja harrasti pyöräilyn lisäksi amatööri radioliikennettä. Mies kertoi että oli saanut joskus yhteyden Marokoon asti. Hän ajeli kanssani ABC /S marketin lähelle ennen kuin lähti omille teilleen.

En varsinaisesti pidä isoista kaupoista mutta mikäs teet kun ei ole pieniäkään. Jätin pyöräni kaupan sisälle pullokoneen viereen. Kävin pikaisesti hakemassa pientä lisää varastoon ennen veden hakemista.

Ilma ja vesi piste oli Hesburgerin lähellä olevassa bensanotto paikassa. Juuri kun sain pullot täyteen tuli eräs nainen kyselemään kuulumisia. Hänellä oli flunssainen ääni joten aluksi en meinannut saada selvää hänen puheesta. Korva kuitenkin tottuu nopeasti joten juttu alkoi luistamaan. Kertoilin naiselle matkoistani. Nainen kysyi olenko käynyt joskus matkamessuilla. Vastasin että olen hiljainen reissaaja, en pidä paljoa meteliä matkoista kello kävi joten sanoin että minun on aika jatka matkaa.

Poljin kuin vimmattu pois kaupungista. Kello meni nopeasti ja aurinko alkoi olemaan jo alhaalla. Näin ensimmäisen mahdollisen leiripaikan joten karsin sinne katsomaan. Ei hyvä joten jatkoin matkaa, toisella tärppäsi. Vetinen metsä tie missä meni tuoreita traktorin jälkiä. Jätin pyörän parkkiin ja kävin tutkimassa ympäristö. Löysin paikan heinikkoisesta kohdasta. K

Loppu ilta oli kiireinen että ehdin tehdä kaikki tarvittavat ennen pimeän tuloa.

Road 66. Suomalainen versio.

Jätä kommentti