17.10 vanhat rauniot

17.10

Olin koko päivän ajanut myötä tuulessa. Ensimmäinen etappi oli Pöltsanmäki. Saapuessani kaupunkiin minut otti siellä vastaan linnoitus. Pysähdyin vähäksi aikaa katselemaan ja ihailemaan sitä.

Matka jatkuu ihailun jälkeen kohden keskustaa ja kauppoja. Ruokakassi oli tyhjä.siellä ei ollut muuta kuin mausteita ja teepusseja. Niitäkin van 6 kpl. Kauppa löytyi kun kysyin vanhemmalta mummolta tietä. Yhteistä kieltä ei löytynyt mutta kun sanoi kaupan nimen niin heti tuli neuvoja. 

Matka jatkui Seuraavaksi kohden Viljandia. Pysähdyin ostamaan bensaa kun huomasin huoltamon. Poliisitkin oli pihamaalla parkissa. Tervehdin poliisi setiä reippaasti ajaessani huoltamon pihalla.

Vaikka olin ostanut vettä sitä ei ollut iltaa varten tarpeeksi. Joten kun saavuin Leie nimiseen paikkaan huomasin pienen huoltamon. Niinpä menin sinne ja kävin huoltamolta ostamassa juomavettä lisää Ostin myös marspatukan koska alkoi olla nälkä. Söin patukan,samoin tein . Istuskelin pyörätelineen päällä. Siihen oli hitsattu korkea kaide, ilmeisesti juuri istumista varten. Aurinko paistoi mukavasti, muutamia pilviä lipui taivaalla

Leie on vörtsjärven päässä. Se sijaitsee risteysalueen lähellä. 92 tie menee sen vierestä . Toiseen suuntaan pääsee Tarttoon ja toiseen suuntaa pääse Viljandiin.

Lähdin itse ajamaan Tarton suuntaan koska pääsisin nopeammin otepäähän järven sitä puolta. En ajanut kuin muutaman sata metriä kun näin talon rauniot. Työnsin pyörän pihalle parkkiin ja aloin katselemaan löytyisikö sieltä Yö paikkaa. Vaikka kello oli vasta 15 niin aina kannattaa vilkaista jos löytyy hyvä paikka. Talon katto olibromahtanut aikoja sitten kasaan. Sisällä kasvoi isoja puita. Näin kauempana navetan joten menin vilkaisemaan sitä. Joku oli putsannut toisen puolen joten lattia oli puhdas. Päätin jäädä sinne yöksi.

Navetan seinästä löytyi vuosiluku 1897.

Matka: 62.56km, aika 3.55h, Leie, Viro.

Jätä kommentti