3.11
Yöllä alkanut sade jatkui myös aamulla. Katsoin 6 aikaan aamulla puhelimesta että sateen pitäisi tauota 10 pintaan aamupäivästä. Liian myöhään. Minulle ei jäisi oikeastaan kuin muutama tunti ajoaikaa ennen kauppareissua sekä leiripaikan pystyttämisen välille. Niinpä käänsi kylkeä ja jatkoin siitä mihin jäin.
Nousin 8 paikallista aikaa ylös, eli 9 finska aikaa. En muistakkaan koska viimeksi nousin niin myöhään. Ensimmäinen ongelma oli se mitä laitan päälle. En viitsinyt laittaa likaisia ajovaatteita päälle joten kaivoin puhtaa vaatteet päiväksi päälle, ihan vai sen kunniaksi että oli vapaapäivä. Ei tarvinnut kilpailla rekkojen kanssa ajo oikeudesta eikä hengittää pölyä.
Kuten yleensä lepopäivänä , kun ne tulevat yllättäen teen inventaarion ruokakassiin. Tänäänse näytti hyvältä, joskus joutuu säästämään että riittää myös syötävää seuraavaksi aamuksi. Vedestä ei tänään tarvinnut olla huolissaan. Ehdin kerätä 3.5 litraa sadevettä+ 3 litraa oli vielä kaupan vettä. Minulla on 1.5 litran titaani kattila mitä käytän moneen tarkoitukseen. Välillä säilytän siinä ruokaa, joskus kerään siihen vettä. Ruuan valmistukseen on eri kattila trangian sisällä. Titaani on siitä hyvä että sillä voi tehdä ruokaa myös nuotiolla, kunhan ei paista pihtejä. Se palaa aivan varmasti kiinni pannuun, luultavammin.
Päivällä tuli otettua torkut, sen mitä viileässä teltassa voi. Iltaisin pidän keitintä pienellä tulella joten olot ovat hyvät. Huomenna jatketaan kohden Ukrainaa. Ajan sen läpi Romaniaan. Niin moldovakin olisi siinä vieressä. Siellä en ole vielä käynyt. Se olisikin jo 32 maa missä on vieraillut pyöräilemään.

