7.11
Yöllä oli ollut pakkasta mutta en ollut huomannut sitä. En ole enään palellut yöllä kun aloin käyttämään silkkistä makuupussi lakanaa. Sillä on lämpö arvo muistaakseni +6. Eli kun se lisää makuupussin omaan lämpöarvoon nikn alkaa tarkenemaan paremmin.
Minulla oli leiripaikasta matkaa tielle 50å metriä. Olin eilen ajanut peltotietä lehtipuumetsikköön minne olin sitten majoittunut. Aurinko oli noussut ja tuulikin alkoi heräilemään pikkuhiljaa kun ajoin peltotietä pitkin. Ruohikko oli vielä sellaisissa paikoissa huurassa mihin aurinko ei vielä lämmittänyt.
Chelm kaupungista jäi tunkkainen oli ajaessani sen laita puolelta. Ehkäpä en vaan nähnyt sitä tarpeeksi. Pysähdyin käymään Lidlissä kun sellaisen näin. Minulta oli jo aikoja sitten loppuneet energia patukat laukusta joten oli aika täydentää varastoa.
En ottanut edes koria kun menin sisälle. Yleensä kun menee Lidliin tulee ensimmäisenä lasikaapi osasto. Sieltä löytyy kaikki leivästä aina herkkuihin asti. Eihän sen ohi voinut mennä että jotakin ei olisi jäänyt käteen. Omena herkku, omenahilloa lehtitaikinan sisällä. Yritin löytää myös patukoita mutta ne eivät heti sattuneet silmään. Kävin myös maito osastolta etsimässä kaakaojuomaa, aivan turhaan. Kait niitä jossakin oli mutta aika ei riittänyt niiden etsimiseen. Talon keskellä on rompeosasto mistä löytyy vaateista työkaluihin asti. Yritin löytää t-paitoja mutta niitä ei ollut. Katsoin myös verkkareita mutta L kokoa ei ollut.
Matka jatkui kun olin saanut patukat laukkuun. Söin ensin herkun pois pyörän luona. Olin jättänyt pyörän ostoskärryjen luokse, kun söin piirakkaa eräs mies tuli kärryn kanssa aivan lähelle. Hän kysyi jotakin mutta kun vastasin Eng, hän oli hiljaa sen jälkeen.
Lopou päivä oli raskas. Jouduin työntämään pyörää suurimman osan päivää. Mäet olivat pitkiä ja jyrkkiä, vasta tuuli oli paikoin kova.
Tie n 843 on mäkinen, matkalla on pikkukyliä joissa ei kaikissa olen kauppoja. Ainakaan tien varressa, ehkä jos poikkeaa kylällä niin sieltä löytyy. Yhdestä löytyy ainakin huoltamo . Pysähdyin käymään kaupassa SkierBieszow kaupungissa. Koska oli sunnuntai niin suurimmat kaupat olivat kiinni. Ihmiset ovat jumalan palveluksessa kuuntelemassa Herran sanaa. Menit minne tahansa Sunnutaina niin yleensä kylät ovat tyhjiä, kaikki ovat kirkossa. Vasta kello 13 aikaan kun palvelus loppuu niin alkaa näkyä liikennettä.
Leiripaikkan löytäminen oli kiven alla tänään. Seutu on mäkistä joten metsien pohjat ovat myös kalteva. Myös kylät ovat tiukassa joten sekin vaikeuttaa löytämistä. Kun en enään jaksanut ajaa enkä työntää pyörää katsoin eräältä penkereeltä tasaisen paikan ja laitoin majan pystyyn. Paikka on tietä korkeammalla joten olen jonkin verran katseilta piilossa.
Matka 55.48km, aika 4:19h. Tie 843 , Zrab, Puola

