23.12 Dikili

23.12

Päivät kuluvat yllättävän nopeasti kun pyöräilee. Aamulla kun herää, riippuu onko teltassa vai hotellissa, on aina mielessä….ruokailu. Ilman aamupalaa isolla P ei tahdo jaksaa, vaikka illalla olisi syönyt hirven, ilman kavioita. Voi tulla ähky.

Hotelli missä olin, siellä ei ollut aamupalaa. Eikä veden keitintä joten teen juonti jäi vähiin.

Kävin eilen syömässä kahdessa paikassa. Ekana hampurilaispaikassa ja sen jälkeen menin suoraan pizapaikkaan. Tilasin suurimman pizan ja vetelin sen poskeen hyvällä ruokahalulla. Jyrkät nousut vievät sen verran energiaa että korvissa hurisee.

Olin ostanut aamiaiseksi jogurttia, ja mysliä. Pussi mysliä , joka mahtui lautaselle, meni hujauksessa Puhumattakaan jogurtista. Pakkasin sen jälkeen laukut ja kukkasin ne hissille. Pian oli jo pyörän kimpussa laittamassa sitä matka kuntoon.

Kun pyörä oli valmis menin juttelemaan respassa olevan naisen kanssa. Hän kertoi että ei ole enään töissä kuin kuukauden ja lähtee sitten pois.

Tänään oli hyvä ilma aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta mutta pohjoistuuli puhalsi kylmästi. Lämmintä llk 7 mutta se tuntui 1 asteen lämmöllä. Varjopakkoissa hengitys huurusi jonkin verran, varsinkin aamupäivällä.

Tie oli tasaista ,paitsi kun lähdin kaupungista koska se oli merentasossa, aina Dikiliin asti. Ajoin Baçelin ohi tien 550-07 kunnes liittymä lähti kohden rantaa. Lomakylän toisensa jälkeen meni ohitseni kun lähestyin Dikilin kaupunkia. Vanhoja saneerattiin ja uusia rakennettiin joka paikassa. Rannikko tie ei ole asfalttia se on tehty betoni paloista. Niitä käytetään paljon jalkakäytävillä mutta täällä niistä on tehty 13 km pitkä tieosuus. Tie oli paikoin jo huonokuntoinen mutta ajettava kuitenkin. Takapuoli joutuu koville jos ei ole kunnon penkkiä.

Dikilin kaupunki on jälleen satama kaupunki. Näin satamassa muutaman ison laivan jotka olivat purettavana. Sitä en tiedä mitä ne purkivat mutta alue oli täynnä kaiken maailman poliisia ja muuta vastaavaa virkamiestä.

Kiersin kaupunkia jonkin aikaa pyörän kanssa. Kun olin löytänyt hotellin , jatkoin tutkimista kävellen kävin syömässä kalliin hampurilaisen sekä lähin kaupassa. Matkalla hotelliin hamstrasin muutaman kebappi rullan mukaan kanalla.

Matka 41km aika 2:36h, Dikili, Turkki.

Jätä kommentti