5.1
Olimme eilen todella onnekkaita löytäessämne hiekkatasanteen. Nousin kuten aina aukaisin. Olin jo laittanut tavarat kasseihin kun naapurin teltassa alkoi kuulumaan liikettä. Iranilaisille oli eilen ollut epäonnea. Polkupyörä oli kaatunut heidän teltan päälle ja katkaissut yhden telttakepin. Onneksi he saivat korjattua sen ja saivat teltan uudestaN pystyyn. Ainut mitä he eivät korjanneet oli telttakangas mihin tuli reikä.
Päivän kohokohta oli 9 km alamäki. Olimme ohittaneet kyltin missä luki korkeus Olimme 670 metrissä. Olimme jo ehtineet tulla alas päin muutaman mäen verran mutta emme olleet nousseet ylämäkeä. Lasku oli hulppea, tulimme spagettilaskua alas, pysähdellen välillä ottamaan kuvia. Kun lopulta Olimme alhaalla etujarrut alkoivat olemaan lopussa. Ainakin säädöt olivat loppuneet jarrukahvasta.
Ajoimme matkalla marmaris kaupunkiin parin poliisiin tarkistuspisteen läpi. Poliisi pysäyttivät jokaisen auton mutta meidät laskivat läpi käden heilautuksella. Ennen kui pääsimme Marmaris kaupunkiin nousimme pari suurta ylämäkeä mutta vastaavasti laskulla oli pituutta 4.5 km. Tie oli 7% laskulla joten vauhtia riitti.
Perillä kaupungissa kävimme muutamassa Pansiyonissa katsomassa asuntoa muutamaksi päiväksi.
Matka 49km, aika 3.26h, Marmaris , Turkey

