9.1 citycentre

9.1

Eilinen saapuminen Antalyyn ei ollut kovin juhlava. Bussikuskin apu ukko huusi ja ärjy kavereilleni mutta minua kohtaan hän oli vähän ystävällisempi. Ei kuitenkaan paljoa.

Sain nukuttua terminaalissa jonkin verran. Heräsin yöllä kylmään kun ilmastointi oli päällä. Lämpö hävisi sitä mukaan kun ihmiset vähenivät terminaalissa. Kaivoin laukusta lämpöalusta pehmikkeksi sekä kevyen untuvatakin päälleni lämmikkeeksi.

Saimme löjöillä rauhassa 7 asti ennen kuin siivojaja sekä noita alkoi ilmaantumaan saliin. Nousimme ylös ja aloimme tekemään aamupalaa. Keitintä emme voineet käyttää joten söimme tomaatin, paprikaa, leipää, juusto sekä keksejä. Minulla oli vielä jogurtti jemmassa joten söin sen jälkiruuaksi.1

Hamidin oli katsonut jo eilen hotelleja mihin voisimme mennä muutamaksi päiväksi. Sade tulisi jatkumaan vielä 5 päivää. joten meillä ei ollut kiirettä mihinkään. Lähdimme heti aamupalan jälkeen liikenteeseen. Lähdimme aluksi väärään suuntaa trrminaalista poistuessamme. Meidät ohjattiin takaisin samalle ovelle mistä tulimme. Menimme terminaalin läpi seuraavalle sisäänpääsy ovelle mistä menimme ulos. Nikn yhtä asiaa en olekaan kertonut eilisestä. Kun päätimme jäädä yöksi tänne terminaaliin meidän piti mennä metallin paljastimen läpi. Pyörien laukut läpivalaistiin röntgenillä ennen kuin ne sai viedä terminaalin sisälle.

Ajoimme 5 km liikenteen seassa, puikkelehtien autojen joukossa sekä väistellä busseja ennen kuin saavuimme ottelun luokse. Otelli ei ollut hinnalla pilattu. 3 henkilöä 160 trö 2 yöltä. Otelli oli myös hintansa näköinen ulkoa kuin sisältä. Kävimme vilkaisemassa huonetta ennen päätöstämne. Huoneessa oli kolme sänkyä , putki tv mutta ei wc:tä eikä suihkua. Ne olivat käytävässä muutaman metrin päässä. Yritimme järjestää huoneeseen vedekeitintä sekä pyörille hyvää säilytyspaikkaa. Respann ukko hermostui meihin sen verran että antoi meille lähtöpassit. Hän sanoi vai että kaikki huoneet on varattu. Lähdimme otellista nauraen ulos koska tilanne oli sen verran hauska.

Korttelin sisällä oli monta otellia sekä hotellia. Kävimme järjestelmällisesti niitä läpi. Yksi oli oikeasti täynnä, toisen otellin huone oli liian pieni. Siihen oli tunnettu 3 sänkyä nii että niiden välissä puikkelehti kapea käytävä. Jos olisimme vielä laittaneet huoneeseen laukut niin siellä ei yksinkertaisesti olisi voinut kävellä. ”Ei, seuraava paikka”

Lopulta löysimme oikean paikan. Huone oli iso ja siinä oli myös pieni jääkaappi. Otellin alakerrasta löytyi ulkokeittiö . Se oli kuitenkin otellin tiloissa mutta osa seinistä oli ulos auki.

Kun olimme saaneet tavarat sekä pyörät turvallisesti sisälle lähdimme kiertelemään kauppoja. Hamidin etsi pyörää kumeja sekä keittimern äänrnhiljennintä. Hän oli löytänyt videon missä näytettiin kuinka kaasukeittimen suutin osasta voi tehdä multifuel primuskeittimeen äänenvaimentimen.

Hotellin lähellä oli ostoskesku jonne ystäväni halusivat mennä. En ole koskaan edes kuullut siitä mutta Iranilaisille ystävilleni se oli jokin nähtävyys paikka.  Kun pääsimme ostoskeskuksen lähelle oli kuvaus session aika. Olihan se hienon näköinen,  varsinkin illalla kun spotti valot valaisivat sitä. Myös led valot tekivät siitä siistin. Kun menimme menimme oven luokse, sen sisäpuolella oli metallinpaljastuskone jonka läpi joutui menemään. Puhelin ja kukkaro piti jättää koneen sivulla olevalle pikkupöydälle. Kauppa oli iso, siinä oli 5 kerrosta jos lasketaan autokerros mukaan.

Kiersimme myös  basaarissa katsomassa vaatteita jotka ovat ylihinnoiteltuja turisteille. Joka toisessa kojussa oli samoja tavaroita  ja joka kolmannessa ensimmäisen kojun tavaroita. Loppu puolella ovat kai menneet laskuissa sekaisin koska siellä oli jopa koruliikkeitä

Illalla kokkailimme aterian huoneessa kaasukeittimellä. Kaasukeitin ei laukaise palohälyytintä joten sillä pystyy tekemään ruokaa myös sellaisissa paikoissa missä se on. Huomenna lähdemme käymään pyörillä putouksen luona. Sinne on matkaa 10 k

My friends from Iran. Citycentre.

Jätä kommentti