13.1 kylpylä

13.1

Olin ollut jo monta päivää jumissa Antalyassa huonon sään takia. Ystäväni lähtivät bussilla jo pois mutta itse jäin vielä hotelliin. Tänään on aurinkoinen sää joten päätin lähteä eteen päin. Pyrin ajamaan seuraavaan isoon kaupunkiin asti. Katson sitten mitä teen. Meneekö otelliin vai leirydynkö jonnekkin teltan kanssa.

Aamu lähti käyntiin aamupalalla. Söin leipää, sen päälle pähkinä levitettä , sipulia, tomaattia sekä juomaksi maitoa.

Oli hienoa päästä jälleen tien päälle. Olin jobeilen tuntenut sellaisia fiboja että on aika lähteä. Uudet seikkailut odottavat jo nurkan takana. Åalkailin tavarat kasaan ja kuljetin ne hissillä alakertaan . Laitoin pyörän lähtökuntoon ja menin sen jälkeen juomaan teetä keittiöön. Tässä hotellissa oli se hyvä puoli että teetä oli aina valmiina pannussa. Keittiöön tuli myös venäläinen nainen kahden lapsen kanssa. Toinen lapsista oli pieni, hän oli juuri oppinut kävelemään. Isompi, ehkä 10 vuotias oli innokas pelaamaan puhelimella peliä. Olin nähnyt heidät myös eilen kun kokkailin ruokaa. Olin nähnyt silloin kun poika pelasi peliä puhelimella.

Lähdin hyvillä mielellä polkemaan halki kaupungin. Käytin samaa reittiä mitä olimme ajaneet toissa päivänä kun olimme käyneet putouksella. Pysähdyn matkalla ottamaan muutamia kuvia nähtävyys paikoista. Suuripoetti oli yksi.

Kun pääsi putouksen ohi lähdin seuraamaan pieniä teitä jotka kulkivat lähellä rannikkoa. Niitä pitkin pääsee ajamaan aina Serikiin asti. Siitä eteenpäin joutuu ajamaan päätietä. Gundogdun kohdalta lähtee sitten tie kohden rannikkoa. Se menee lomakaupunkien läpi aina Manavgat kaupunkiin asti. Tie on aika tasaista sinne asti. Muutama loiva nousu on matkan aikana.

Jäin yöksi Manavgat kaupunkiin. Etsin aluksi Sidestä yöpaikkaa nutta ne olivat kalliita minusta. Juttelin erään Turkkilaisen kanssa , jolla yllättäen oli ollut Suomalainen vaimo että kannattaa hakea kaupungista yöpaikka. Siellä ne ovat edullisimpia. Hän myös neuvoi että lähell olisi myös camping paikka mihin voi laittaa teltan pystyyn. En kuitenkaan alkanut etsimään sitä vaan suuntasin suoraan kaupunkiin.

Katsoin here go karttaohjelmasta lähimmän otellin mihin suuntasin. Se oli onneksi lähellä päätietä joten pääsisin helposti jatkamaan matkaa aamulla.

Otelli ei kuitenkaan ollut otelli. Se sattui olemaan kylpylä otelli. Kun sen sisälle menin näkyi ensimmäisen buddhalaisia patsaita sekä suihkulähde keskellä aulaa. Paikka oli vanha , sen huomasi. Respassa oli nuori nainen töissä. Hänellä oli lempeät kasvot sekä lempeät silmät. Aluksi hän pyysi 20 € huoneesta. Sanoin että on vähän liian kallis, nainen soitti johtajalle ja kysyi sitte mitä olen valmis maksamaan. Samoin että 12€ . Se sopi joten löysin yöpaikan. Johtaja tili näyttämään minulle huoneen. Huone oli siisti mutta sen ilmalämpöpumppu oli rikki joten jouduin vaihtamaan viereisen huoneeseen. Huoneessa oli onneksi pieni parveke, pystyin tekemä ruokaa siellä keittimen kanssa. Kävin kuitenkin ensin kaupassa ja suihkussa. Vasta sitten oli ruuan aika.

Jätä kommentti