17.2

Aamu oli kylmä mutta se oli tyyni. Männikö mihin olimme laittaneet riippumatot ei ollut kummoinen. Sen vieressä oli oliivitarha, se oli erotettu metsiköstä kiviaidalla. Kiviaita oli jo nähnyt parhaat päivänsä, se oli sieltä täältä romahtanut .

Olimme juuri laittamassa tavaroita laukkuihin kun kuulimme lampaitten ääniä yhtälkiä. Lammaslauma mennä lampsi pitkin hiekkatietä, koirien vaatiessa niitä. Lampaiden hoitaja käveli pitkässä punaisessa takissa niiden perässä. Katselin niiden menoa lämmitellen samalla itseäni pomppi alla.

Matkaan lähtö ei ollut tänään helppoa. Tavarat piti ensin kantaa mäkeä ylös. Mäki oli kivikkoinen ja hankala nousta. Tie oli vielä kaiken lisäksi vähän korkeammalla kuin Rinne. Se oli paikoin 30 senttiä yli normaalia

Kun lopulta olimme tienvarressa ja laittaneet itse mme lähtö valmiiksi niin edessä oli jo seuraava koitos. 2 km päässä näkyi tunnelin aukot. Ensin meidän piti nousta ylämäkeä 1km verran.

Tunnelilla oli pituutta 1570m. Sen nimi on Boģsak Taneli. Matka jatkui tunnelin läpi vauhdilla. Pyörässäni on valot mutta etuvalo toimi ainoastaan, takavalon liitäntä oli ilmeisesti irronnut tai siinä oli huono kontakti koska se ei toiminut

Tie oli sen jälkeen melko tasaista vauhti säilyi hyvänä joten matkakin taittui hyvin.

Pysähdyimme Silifik kaupungissa vähäksi aikaa syömään. Kaupunkia koristaa iso linnoitus kukkulan päällä. Olin maininnut lernad ystävälleni burekista joten päätin etsiä leipurin. Kysyin eräältä mieheltä että mistä löydän leipurin. Mies vinkkasi nurkan taakse .

Kävin hakemassa 6 burekin viipaletta ja sen jälkeen vielä 2 pullollista appelsiini tuoremehua. Istahdimme joen varteen syömään ja katselimme samalla paikallisia ihmisiä. Vähän matkan päässä oli puidenhoito partio töissä. He katkoivat oksia ja keräsivät niitä kasoiksi. Kun burekit oli syöty kiersimme vielä pienen lenkin kaupungilla. Pysähdyimme erään sivukujan teepaikkaan teelle. Otimme pöydän ulkoa missä muutkin miehet istuivat. Suurin osa miehistä pelasi lautapeliä.

Seikkailimme kaupungista lähdön jälkeen puutarha alueella. Olimme juuri käyneet ostamassa ilta ruuat . Katsoin kartasta suunnan mutta katsoinkin sen väärin. Ajoimme monta kilometriä puutarha alueelle ennen kuin huomasin sen.

Kun pääsimme sieltä pois olikin jo kiire etsiä leiripaikkaa. Ajoimme kun tuulispäät monta kilometriä. Löysimme lopulta itsemme sitruuna tarhasta. Kylät on rakennettu yhteen eikä paikkoja tahtonut löytyä.

Matka 47.83km, aika 3.11h, karadedeli-Atakent jossakin niiden välissä. Tie n D400 Turkey.

Jätä kommentti