Täytyy kyllä myöntää että riippumatossa on mahtava nukkua. Olen aikaisemmin aina käyttänyt telttaa mutta taidan tästä lähtien käyttää riippumatto kunhan sää vain sen sallii.
Olimme eilen etsineet leiripaikkaa vilkkaasti liikennöidyn tien varrelta. Olimme etsineet jo yhden appelsiinitarhan läpi mutta siitä ei tullut mitään. Eräs vanhempi turkkilainen mies tallusteli puutarhan läpi ja tuli meidän luokse. Kysyimme häneltä lupaa mutta emme olleet varmoja hänen vastauksesta. Niinpä päätimme lähteä pois. Ajoimme 15 min kun löysimme toisen puutarhan mihin pysähdyimme. Ei sekään ollut kovin rauhallinen paikka mutta jäimme siihen kuitenkin. Eräs mies kypärä päässän tuli keräämään puista hedelmiä. Hän kyllä huomasi meidät mutta ei välittänyt siitä ollenkaan. Toisen kerran yksi kaveri vähän kauempana teki tulen puutarhan reunamille. Kun pimeä saapui niin puutarha rauhottui.
Aamu oli taas viileä, tai ainakin se tuntui siltä. Nousin 8:lta ylös ja vaihdoin yövaatteet pois ajovaatteisiin. Lernad nousi myös tässä vaiheessa myös. Pian Olimme jo valmistamassa teetä ja kahvia.
Matkaa Adana kaupunkiin oli 50 km . Matka taittui hyvää vauhti koska tie oli tasainen. Noin 10km ennen kaupunkia oli tarkastuspiste. Kaikki autoilijat tarkastettiin sumun avulla. Puikkelehdimme sulun luokse, pääsimme siitä helposti läpi. Ehdimme ajaa muutaman minuutin kun eräs autoilija ajoi meidän rinnalle ja heilutti kättään. Auto pysähtyi erään lihakaupan luokse. Mies oli noussut autosta ja heilutti meitä pysähtymään.
Miehen nimi oli Hassan, hän kertoi että kuului Abi pyöräilykerhooon ja halusi tarjota meille ruuat ihakaupan vieressä olevan krillin ruuasta. Pian istuimme syömässä lihalla täytettynä leivän puolikkaan kanssa ja juttelimme miehen kanssa. Jotta yllätykset ei tähän lopu niin mies kyseli mihin olimme menossa yöksi. Kun kerroimme että etsimme hotelli asuntoa niin hän sanoi että hänen ystävä omistaa hotellin keskustassa. Voimme mennä sinne yöksi eikä se maksa meille mitään. Olimme jo tässä vaiheessa kuin puulla päähän lyötyjä. Ruuat maksoivat 300 trl jonka mies maksoi. Hotelli oli 500 trl . Kun mies teki lähtöä niin kiitimme häntä. Mies sanoi vielä että hotelli on yhden yön meille ilmainen.
Ajoimme 10km kunnes saavuimme keskustaan. Löysimme hotellin helposti koska se oli tie N;D400 vieressä.
Matka 50.38km, aika 2.36h , Adana ,Turkey

