Matka rajalta kaupunkiin oli vaikea. Rekkaliikenne oli vilkasta, tien kunto oli huono. Turkin tiet ovat hyvä kuntoisia verrattuna Georgian puolen teihin. Ensimmäinen vaikutelma kaupungista oli hämmästys. Suurin osa taloista oli korkeita, uusia taloja rakennettiin myös lisää.
Katselin silmät pyöreänä korkeita taloja ajaessani liikenteen seassa. Mieleeni ei edes tullut hotellin etsiminen tai muukaan siihen liittyvä. Uusi maa ja uusi kulttuuri. En kuullut enää rukouskutsua joten Georgiassa oli vähemmän muslimeja.
Kun olin aikani hämmästellyt korkeita taloja niin aloin etsimään kartasta hostellia. Kun sopiva vaihtoehto näkyi kiikarissa niin lähdin ajamaan sinne päin. Kävin ensin yhdessä hostellissa katsomassa mutta se ei ollut mieleinen minulle. Huone oli pieni ja lattiat olivat kiveä. Toinen paikka oli kallis. Kun olin aikani seikkaillut niin pysäytin pari nuorta miestä. Kysyin heiltä olisiko heillä mahdollisesti tietoa mistä löytäisin hostellin tai vastaavan joka olisi edullinen.
Nuoret kaverukset auttoivat minua monessa asiassa. Yritimme aluksi löytää sim kortin puhelimeeni. Kävimme kahdessa paikassa mutta ne olivat jo kiinni. Seuraavaksi lähdimme katsomaan hotellia. Toinen näistä nuorista oli soittanut yhdelle kaverilleen jonka piti tulla meitä vastaan erään kadun varteen. Kävelimme varmaan 20 min kunnes saavuimme kapealle kadulle. Odotimme siinä miehen saapumista varmaan toiset 20 minuuttia. Kun hän lopulta saapui niin kuulin vasta silloin että mies oli tulossa aukaisemaan suljetun hotellin. Olisin saanut huoneen sieltä 45 lailla. Kun mies ĺopuöta saapui oli ilta jo alkanut hämärtymään. Sanoi heti suoraan että en taida tulla tähän hotelliin koska en halua olla yksin. Saan matkustaa muutenkin yksin joten pitääkö minun mennä sitten tyhjään hotelliin ja olla taas yksin. Ei käy. Kiitin kaikkia osallisia lämpimästi ja lähdin matkoihin.
Seikkailin sen jälkeen monen hotellin ja hostellin sisällä kysymässä hintoja. Mikään ei tuntunut hyvältä . Joko hinta oli liian iso tai sisäänkäynti oli ainut tila mihin polkupyörä ei olisi mahtunut.
Kello oli 8 illalla ja oli pimeää. Työnsi polkupyörääni pitkin kapeita katuja etsien edelleen yöpaikkaa. Lopulta vain päätin että seuraava minkä näen niin menen yöksi . Maksoi mitä maksoi. Hotelli minkä löysin oli napakymppuä. Se putkahti kuin taivaan lahjana, sain pyörän sisäpihalle turvaan. Sovimme myös himnoista. Jos olisin pidempää niin hinta tippuisi joka viikko 100 lailla. Viikko hinta oli 450 laria joka on aivan liikaa niin päätin jäädä sinne muutamaksi päiväksi.
Seuraavana aamuna taivaan hanat olivat auennut. Vettä tuli kuin saavista kaataen. Olin jo illalla miettinyt että tänään 8.3 lähden katsomaan uutta paikkaa. Niinpä heti aamusta aloin etsimään edullista hostellia. Aikani tutkittuani Booking.com sivua löysin sellaisen. Söin ensin aamiaisen , sen jälkeen puin sadevaatteet päälle. Hostellin oli 6.3 km päässä joten lähdin kävelemään reipasta vauhtia. Olin onneksi saanut sateenvarjon lainaksi hotellista joten en kastunut aivan kokonaan kun kävelin kaupungin toiselle puolelle.
Hostel California oli hirveä mörskä, ja kaiken lisäksi siellä ei ollut tilaa tarpeeksi minun varusteilleni. Niinpä lähdin etsimään kahvilaa tai jotakin muuta paikkaa että voisin katsoa toisen paikan itselleni. Vesisade oli yltynyt aika kovaksi joten menin ensimmäiseen ostoskeskukseen mikä tuli vastaan. Tuntui oudolta mennä sisälle kun oven edessä ei ollut vartioita eikä minulta kysytty Hes koodia. Saati sitten että olisi joutunut kävelemään metallinpaljastuskone läpi.
Ostoskeskuksessa oli pankkiautomaatti joten kävin ensin nostamassa rahaa . Pankkiautomaattia vastapäätä oli pikaruoka paikka joten menin sinne. Ostin teen ja menin pöydän ääreen istumaan. Pian olin löytänyt uuden hostellin, se näytti jo valokuvissa hyvältä. Se oli myös edullinen.
Hostelli oli parempi kun kuvissa oli mutta keittiö sieltä puuttui eikä sieltä löytynyt jääkaappia. Talossa oli viisi kerrosta, ensimmäisessä kerroksessa oli baari sekä reception. Toisessa kerroksessa oli hostelli sekä saniteetti tilat. Kolmannessa hotellintilat, neljännes pesukone . Viides kerros ei vielä ollut valmis
Sain sovittua hinnat niin että olin tyytyväinen. 20 laria päivä, normaalisti se olisi ollut 25 laria mutta kun olin pidempään niin hinta tippui.
Sovimme että tulen huomenna joten minulla oli edullinen ja hyvä paikka tiedossa. Kävelin hyvillä mielin hotelliin. Kävin ostamassa ruokaa lähikaupasta . Ilmoitin palatessani hotelliin että lähden seuraavana päivänä pois. Maksoin myös laskun samalla kertaa pois. 2×70 laria. Aika paljon kun viikko maksaa 140 hostellissa.


