15.3 kirja

Olen ollut kohta viikon samassa hostellissa. Pari päivää meni hyvin kunnes tuli perjantai ja ilta. Hostellin alakerrassa on baari ja siellä oli perjantaina bileet. Musiikki alkoi vasta 11 aikaan illalla kovenemaan kunnolla. Ja se jatkui aamu 6 asti. Joten sen yön unet jäivät vähiin. Hostellin pitäjä sanoi että 2 vuotta on mennyt todella huonosti covidin takia. Siksi hän joutuu pitämään yhden illan viikossa juhlat, vaikka asukkaat joutuvat kärsimään siitä. Kaikki eivät kuitenkaan ole alakerrassa ja osa haluaa nukkua. Sanoin että seuraavaa perjantaita en meinaa valvoa joten etsin uuden paikan. Hotellin omistaja sanoin että saan perjantaina yhden kerroksen ylempää huoneen käyttööni että pystyn nukkumaan paremmin. Musiikki ei kuulu sinne niin hyvin. Sanoin että siinä tapauksessa pysyn täällä niin pitkään kuin olen.

Päivisin olen istunut eräässä kahviossa kirjoittamassa puhtaaksi uutta kirjaani. Kahviosta on tullut minun olohuone. Olen ollut siellä joka päivä ja olen jopa saanut lisää ystäviä sitä kautta. Eräs nainen käy myös siellä joka toinen päivä tekemässä työtä. Hän on rakenneinsinööri. Hän suunnittelee laivoja ja taloja sekä muita vastaavia tuotteita. Hänellä on englantilainen ystävä joka käy myös kahviossa. Mies tekee tällä hetkellä kirjaa eläimistä. Hän on ottanut 60000 kuvaa ja on aloittanut sen tekemisen. Mies kyselin minulta neuvoja, joten autoin mitä voin. Sitten on vielä kolmas ihminen joka on nainen. En ole päässyt juttelemaan hänen kanssa vielä mutta aina kun hän käy tervehdimme aina toisiamme. Nainen lukee yleensä kirjaa ja viivaa lauseita tai sanoja yli yliviivauskynällä. Sitten hän kirjoittaa vihkoon jotakin ylös. Olen muutaman kerran nähnyt hänellä pitkiä viivottimia. Ne ehkä liittyvät siihen mitä hän tekee.

Kaupunki on jollakin tasollax alkanut tulemaan tutkii. No ainakin nämä hostellin nurkat. Kiersin alussa kun olin tullut paljon vanhan ja uuden kaupungin välillä. Etsin itselleni uutta majapaikkaa huonolla tuloksella. Kiersin monet hostellit läpi mutta Komuna hostel&hotelli on Batumin paras paikka jos ei lasketa perjantai illan huumaa mukaan.

Sää tiedotus ei ole luvannut mitään hyvää joten joudun olemaan ainakin viikon vielä täällä. Pitää katsoa sen jälkeen jatkanko matkaani bussila vai lentokoneella . Euroopassa on jo kevät kun täällä sataa vielä lunta joten .. katsotaan käännynkö takaisin ja lähden ajamaan Afrikan suuntaan vai mitä teen.

Komuna Hostel
Old church near Hostel

Jätä kommentti