9.4 Hostelli

Hostelli 17 ei ole huippu hostelli mutta se on edullinen ja siellä kuitenkin toimii kaikki. Lämmin vesi tulee , se ei ole kuumaa mutta riittävän lämmintä että sillä voi peseytyä. Keittiö on iso . Sen keskellä on kunnon maalaistalon 15 hengen pöytä. Enimmillään siihen mahtuisi istumaan 12 henkilöä.

Kun saavuin hostelliin niin sinne oli majoittunut äiti kahden pojan kanssa ja yksi mies Afrikasta. Ehdin nukkua yhden yön kun hostelliin tuli tyttö. Tyttö oli pakomatkalla sotaa käyvästä maasta. Hän oli tavannut tämän perheen pakomatkalla, äidin ja pojat, ja he olivat matkustaneet yhdessä. En tiedä kuinka pitkään he olivat olleet yhdessä mutta tytöllä on suhde toiseen poikaan. Tyttö otti petipaikan isommasta huoneesta kun poika taas nukuin 6 pedin huoneessa. Samassa kuin minä ja kaksi poikaa. Tytön huone oli 10 paikkainen.

Kun ilta tuli niin tyttö ja poika nukkuivat samassa sängyssä eli siinä huoneessa missä minäkin olin. Tyttö lähti eilen pois 8.4 jonnekkin matkalaukun kanssa mutta poika jäi vielä tänne.

Tänään meille tuli uutta porukkaa, 2 miestä. Toinen on Australiasta ja toinen oli kait Yhdysvalloista. Australialainen oli reppureissaaja ja oli kait tavannut tämän toisen miehen Japanissa. Pitää tarkistaa huomenna. He olivat myös tavanneet jonkun suomalaisen myös. Suomalainen oli kuulema mennyt toiseen hostelliin yöksi.

Kirja projekti on tekstin osalta kohta valmis. Luen sitä viimeisen kerran. Korjaan samalla myös tekstiä jos löydän siitä virheitä.

Eli elämä jatkuu täällä Georgiassa päivä kerrallaan. Mitään suunnitelmia en ole vielä jatkosta tehnyt. Kunhan saan kirjan valmiiksi katson vasta sitten mitä teen.

Jätä kommentti