14.4 suunnitelmat

Lauantaina lähden ajamaan uuden ystäväni kanssa kohden Armeniaa. Olen ollut hostellissa kohta muutaman viikon. Tänne tuli 5 päivää sitten ranskalainen pyöräilijä jonka kanssa olen tutustunut. Hänen piti lähteä tänään lentokoneella kohden Kazakstania. Azerbaijanin rajat ovat vielä kiinni vielä kaksi viikkoa joten ranskalainen päätti että hän haluaa päästä eteen päin eikä halua odottaa 2 viikkoa joutilaana epävarmasta rajan aukeamisesta. Niinpä hän otti lennon ja hankki laatikon pyörää varten. Tänään tuli sitten tietoa rajan mahdollisesta aukeamisesta sekä meille tuli puhetta että voisimme lähteä käymään Armeniassa. Niinpä teimme päätöksen että starttaamme lauantaina kohden Jerevania. Ranskalainen perui lennon ja huomenna alamme valmistautumaan lähtöön.

Eli matka jatkuu. Kirja projekti on myös edennyt. Lähetin eilen kirjoituksen tarkastukseen ja olen tänään saanut kasattua valokuvia valmiiksi. Nyt pitää vain odotella kässärin korjauprojektin etenemistä. Eli muutaman viikon tauko tulee siihen.

Nyt toivotan lukijoilleni ja seuraajilleni Hyvää Pääsiäistä ja mukavia luku hetkiä jatkossakin.

Jätä kommentti