Löysimme eilen todella upean leiripaikkaa. Joka puolella oli vuoristoa, kauempana näkyi lumihuioouinen vuori. Larppaaja käynskentelivät vuorten rinteillä ja paimenet seurasivat niiden perässä. Eräs lammaspaimenen näkyi kaukana agua koulun takan . Vesi kouru seikkaili pitkin laakson rinnetä ja hävisi kummastakin päästä horisonrin taakse.
Lammaspaimenen lähti tulemaan pikku hiljaa meitä kohden ja käveli 20 minuutin päästä leiriimme. Poika oli ehkä 13-15 ikäinen . Hän ei puhunut englantia mutta tuli katsomaan meitä uteliaisuudesta. Poika oli niin vilpittömän , hän seisoi jonkin aikaa meidän kanssamme. Max kertoi pojalle mistä olemme tulleet. Tarjosimme pojalle vettä ja keksiä mutta hän ei halunnut. Hetken päästä hän lähti takaisin lampaiden luokse. Pojalla oli sandaalit jaloissa mutta silti hän meni hurjaa vauhtia 300 metriä vesikourun toiselle puolelle paimentamaan lampaita.
Olin jo tänä aamuna herännyt 7 aikaan kun kuulin hevosekavioiden ääntä. Joku puhui koko ajan hepalle ja hevon koppsutteli eteen päin. Päätin katsoa teltan oviaukosta mitä ulkona tapahtuu. Poika tuli valkoisella vuoristohevosella laukkaa pitkin peltotietä. Kun näin pojan heilutin kättäni hänelle. Poika ohjasi hevosen teltan luokse ja pysähtyi vähän matkan päähän. Katselin hevosta ja ratsastajaa vähän aikaa kunnes tajusin ottaa valokuvan..Poika otti myös kuvan meidän leiristä. Pian hän lähti ratsastamaan pois kohden samaa paikkaa missä olimme nähneet hänet ensimmäisen kerran.
Nousimme ylös 8 aikoihin. Aloin tekemään aamu palaa kunhan olin ensi saanut tavarat teltasta pois. Max nousi vähän myöhemmin omassa teltassaan ylös. Kun ruoka oli valmista ja söimme näimme pojan vielä kerran kaukana . Hän heilutti kättään ja siirtyi pikku hiljaa näköpiiristä pois harjan toiselle puolelle.
Päivä oli heti aamusta lämmin. Tie n A310 on paikoin huono. Siihen tehdään peruskorjausta. Matkan aikana oli osuuksia mistä asfaltti oli pois . Osan matkaa meidän kaista joka meni Vanazdor kaupunkia kohden kulki pientä jokea seuraavaa hiekkatietä. Kävimme hakemassa vettä vuorenrinnettä alas tulevasta purosta koska vesi alkoi käymään vähiin.
Maisemat ovat aivan upeat . Joki kiemurtelee vuorten välissä, puut olivat juuri saaneet uudet lehdet ja rinteissä olevat lehti puut näyttivät monivärisiltä. Osassa oki vaaleammat lehdet kuin toisissa, se toi ulottuvuutta puihin. Värit loivat aaltomaisen ilmiön vuorenrinteen puihin.
Vuoristossa on vaikea löytää leiripaikkaa. Niinpä menimme kysymään tänään eräältä naiselta että saammeko laittaa leirin heidän pihalle. Onneksemme naapurissa oli B&B paikka omistaja antoi luvan että saamme laittaa teltat pihamaalle ilmaiseksi. Saimme ottaa myös vettä ilman maksua.
Matka 61.41km, aika 4.03h, keskinopeus, 15.1kmh. Alaverdi . Armenia


