Eilinen hostelli oli umpisurkea. Siellä ei ollut lämmintä vettä koska taloon ei tullut kaasua. Eli kaikki toiminnot oli suljettu pois ruuan laittoa .yhtenä. Onneksi siellä sentään oli vedenkeitin että sai tehtyä teetä ja nuudeleita
Kävimme kävelemässä lenkin keskustassa heti kun olimme saaneet tavarat ja pyörät turvaan. Kun palasimme takaisin lähdin etsimään tee paikan missä voin tehdä kirjaani valmiiksi. Kun sellainen löytyi , Istuin siellä yli 2 tuntia. Join teetä ja tilasin pitsan.
Aamulla olin laittanut kellon soimaan 8. Nousin kuitenkin ylös jo 7.30. Kävin laittamassa vedet kiehumaan ja palasin huoneeseen pakkaamaan. Max nousi myös pikku hiljaa ylös. Kun aamutoimet oli suoritettu kannoimme tavarat pyörien luokse. Max pakkasi oman heti mutta itse kannoin ne ulko-oven lähelle. Jouduimme kantamaan pyörät yhden kerroksen alas katutasolle.
Ajoimme tänään M1 pitkin kohden Yerevan kaupunka. Tie on Gyumridta lähtiessä hyvä mutta heti kun menee kaupungista ulos niin se muuttuu huonoksi. Pysähdyimme matkalla Dzorakap kaupungin liepeillä syömään. Kävimme hakemassa grillistä burekkia.
M1 tietä korjataan . Sen viereen on tehty toista kaistaa jota pitkin pääsimme välillä ajmaan. Liikenne meni toisella kaistalla joten pääsimme ajamaa rauhassa pitkiä matkoja suljetulla puolella.
Kävimme tutustumassa pikku kaupunkiin ilta päivästä. Istuimme keskustan aukiolla jonkin aikaa. Meidän seuraksi tuli vanha mies henkilö. Hän yritti houkutella Maxia vodka paukulle mutta hän ei lähtenyt
Haimme Talin kaupungista vedet sekä ruuat. Kauppa mistä haimme ruu6oli ankea. Sieltä ei löytynyt vihanneksia joten jouduimme tyytymään leipään, spagettiin tomaatiketsuppiin, kananmunia sekä tonnikalaa. Max osti itse vielä makkaraa
Osunut pääsimme kaupungista ulos etsimme leiripaikan. Löhöilimme kemturalla 2 tuntia koska pääsimme tänään ajoissa leiriytymään. Vaihdoimme kuitenkin paikkaa koska se oli tuulinen. Uusi paikka oli 5 minuutin ajon päässä.
Matka 60.19km, aika 4:16h, keskinopeus 14kmh. Talin. Armenia.

