Eilinen lehmä jengi joka tuli käyskentelemään telttojen luokse haettiin illalla pois. Kaksi miestä tuli hakemaan porukan pois. Lehmät olivat jo valmiina odottamassa hakijoitaan joten ne tiesivät että oli aika lähteä iltalypsylle.
Yö oli todella kylmä. Heräsin 2 aikaan viluun joten otin toisen makuupussin käyttööni. Sain sen jälkeen vielä unen päästä kiinni .
Aamu oli rauhallinen, lehmät olivat varmaan jo laitumella mutta eivät onneksi sillä puolen metsikköön missä me olimme. Nousin jo aikaisin ylös laittamaan tavaroita kasaan. Teltta oli kostea ulkopinnasta mutta sisäteltta oli pysynyt kuivana joten minun ei tarvinnut kuivata makuupusseja keittimellä.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kun aukaisin teltan oven. Auringon puoleinen seinä oki jo osittain kuivunut aamukosteudesta kun kokeilin kangasta sormella. Max oli myös hereillä vaikka kelo ei ollut kuin 7.30. Hän käveli telttani luokse vesipullo kädessään ja sanoi että yö on ollut todella kylmä. Hän heilutti vesipulloa ja sanoi että vesi on jäätynyt hileeksi.
Kun aamupala oli syöty ja telttoja pyöritelty aamuauringossa niin oli aika pakata pyörät. Ajoimme ensin Sevan järven vieressä kulkevalle M4 tielle. Matkasimme 5 minuuttia kun näimme kirkon mäen päällä minne meillä oli eilen tarkoitus leiriytyä mutta jätimme sen väliin. Mietimme aluksi mahdollisuutta mennä katsomaan sitä mutta tulimme siihen tulokseen että se veisi liikaa aikaa. Kirkolle oli kuitenkin matkaa ja sinne olisi pitänyt kiivetä rappusia pitkin. Olisimme joutuneet jättämään pyörät parkkipaikalle jos siellä olisi ollut sellainen. Juttelimme myös erään miehen kanssa joka oli tullut saksata lomailemaan 10 päiväksi Armeniaan. Hän kertoi että ajelee autolla Armeniassa ja lentää sitten Istanbuliin.
Päivä oli tänään tien suhteen hurja. Laskimme kaksi pitkää ja jyrkkää alamäkeä alas. 10km ja 8km . Molemmat olivat 5% luokkaa, paikoin enemmäkin. Myös nousut olivat pitkiä Vertikaallinen nousu oli 670 m.
Kun saavuimme vanadzor kaupunkiin kävimme ensin kaupassa ja sen jälkeen haimme vedet tutusta juoma pisteestä. Meillä oli jo tuttu leiripaikka tiedossa joten menimme sinne suoraan. Kaupungin päällä pyöri ukkospilvi joten Olimme sateen suojassa vanhan eläinten suojan alla. Kun ukkonen oli ohi laitoimme leirin nurmikolle samaan paikkaan ison betoniaidan viereen.
Matka 73.22km, aika 4.27h, keskinopeus 16.4kmh. Vanadzor. Armenia.

