Yö riippumatossa meni loistavasti. Yö oli lämmin joten pärjäsin yhdellä makuupussilla. Eilen kun olin laittanut jo riippumaton valmiiksi ja olin mennyt 25.metrin päässä olevan Maxin teltan luokse tekemään ruokaa niin jälleen kerran tulivat lehmät kuvioihin. Metsästä käveli kaksi nuorta sonnia jotka kiinnostuivat riippumatosta. Ensin toinen menin varovasti tutkimaan uutta ilmestystä. Sitten meni toinen ja tässä vaiheessa meni jo myös minä. Olin laittanut tarpin riippumaton suojaksi joten naruja oli joka puolella sonnien sitomiseen asti. Pelkäsin että ne sotkeutuvat naruihin ja alkavat huitoa sarvillaan niin että riippumatosta ja tsrpista ei ole emään jäljellä kuin rippeet.
Näin ei kuitenkaan käynyt, kun saavuin riippumaton luokse toinen sonneista nuuhki juuri yhtä laukkua kun toinen tuli häiritsemään sen tekemisiä. Niinpä ne kalisuttivat muutaman kerran sarviaan ja lähtivät sen jälkeen kävelemään polun suuntaan. Näin kun toinen varoi sinistä mustekalaa jolla oli laittanut tarpin nurkan kiinni. Myös ensimmäistä seuraava toinen mullikka seurasi ensimisen esimerkkiä ja väisti kiinnitys narua.jote se osoitti että ei ne tyhmiä ole vaikka ovat sonnin puolikkaita.
Aamu oli jälleen aurinkoinen. Nousin aikaisin laittamaan tavaroita pois. Leirin purkaminen on puolet helpompaa riippumaton kanssa kuin teltan. Aikaa niissä menee suunnilleen saman verran joten eroa siinä mielessä ei ole. Maxisikin nousi aikanaan ja alkoi laittamaan leiriä pois..
Tänään olisi rajan ylitys , takaisin Georgiaan. Matka sujui mukavasti koska suurin osa oli alamäkeä. Rajan lähestyessä on muutama nousukin.
Rajan ylitys sujui mutkitta. Illaksi oli kuvattu sadetta joten aloimme suunnitelmaan ja katselemaan suojaisaa paikkaa leirille. Tutut maisemat vilahtelivat silmissä kun ajoimme eteen päin. Näimme erään katoksen jonka alla oli istunut kaksi mies. Toinen heistä huuteli peräämme ja yritti houkutella meitä juomaan vodkaa katoksen alle. Ajoimme myös kaupan ohi missä olimme pysähtyneet ostamaan ruokaa. Silloinkin oli yksi mies tullut kännissä houkuttelemaan Maxia juomaan vodkaa.
Isot sadepilvet olivat seuranneet meitä jo jonkin aikaa sivummalla. Vuoristossa satoi selvästi vettä , onneksi pilvet liikkuivat kuitenkin saman suuntaisesti kuin tie.
Pysähdyimme Marneuli kaupungissa ostamassa iltaruuat. Mutta ennen kuin pääsimme sieltä pois oli meidän noustava pitkä ja jyrkkä nousu ylös. Voimat olivat koetuksella mutta jaksoin kuitenkin ajaa sen ylös pysähtymättä. Huipulla meitä odotti yllätys. Mäen päällä oli puoliksi aloitettu iso rakennus , siitä puuttui seinät mutta sisäpuolelle oli tehty muutamia seiniä Rakennus kompleksi olo jätetty sellaiseen tilaa vuosiksi. Se seisoi keskellä ruohikko kenttää joten jouduimme työntämään pyörät sen lähelle. Rakennukseen oli vaikea päästä. Sen perustukset olivat syvällä montussa joten ensimmäisen kerroksen lattian pinta oli kaukana montun reunasta. Löysimme kuitenkin yhden paikan mistä saimme nostettua pyörät rakennukseen. Sen jälkeen kannoimme pyörät rappusia pitkin ylös toiseen kerrokseen mistä etsimme leiripaikan.
Emme kuitenkaan saaneet olla aivan rauhassa siellä. Koska seinät puuttuivat niin jokainen näki meidät hyvin. Olimme valinneet rakennuksesta sen puolen mikä ei näkynyt tielle. Näköalallaoli loistava, suuri ruohikko kenttä avautui suurena betoni tolppien välistä. Alhaalla vaelsi satoja lampaita, paimenen seuratessa niitä huudellen välillä koirille käskyjä.
Niityn lähistöllä oli iso puoliavoin varasto ja sen vieressä talo. Olimme jo olleet jonkin aikaa 4uokse ja tuli käymään meidän luonamme. Emme puhuneet samaa kieltä mutta saimme selvitettyä hänelle että olemme sadetta karussa rakennuksessa. Lähtisimmqe yön jälkeen pois. Kun asia oli sovittu niin mies poistui tervehtien vielä ennen lähtöään.
Max virittelin teltan avonaiseen tilaan. Ulkoseinät puuttuivat mutta sisäseinät olivat. Itse päätin viritellä riippumaton lekaharkko seinien väliin. Idea oli muuten hyvä mutta seinät oli muurattu huonosti. Ne heiluivat koska ne olivat kiinni ainoastaan lattiasta joten sekin suunnitelma meni mönkään. Niinpä jouduin otsalampun valossa viriteöemään teltan lattialle.
Yökään ei mennyt rauhallisesti . Lammasmiehet heittelivät paukkupommeja 1 aikaan yöstä. Sitten sama mies tuli vielä kännissä katselemaan meitä olimmeko hengissä.



