7.7

Olen jäänyt niin paljon jälkeen kirjoituksista että päätin vai kirjoittaa kuvauksen muutamasta päivästä. Bitolasta lähdettyäni tie oli aika tasaista,. Tie seurasi jokea joten pääsin mukavastineteen päin. Koska päivät ovat kuumia pidän aina siestaa 14-16 välisenä aikana. Ohardin kaupungissa otin huoneen päiväksi. Huone maksoi 17 €. Minulla oli vain huono tuuri että talossa ei ollut hissiä joten jouduin raahaamaan tavarat 4 kerrokseen. Polkupyörän sain laitettua omistajien autotalliin.

Ohria jälkeen lähdin kiertämään järveä pidemmän lenkin kautta. Ajoin Pogradesin kautta. Olisin päässyt nopeammin jos olisin kiertänyt Strugan kautta. Pogradesin kautta tie on mäkinen . Matkalle mahtuu kaksi ison 20 min nousua. Aika on työntämiseen menevä aika.

Pogradesin kaupunki on hieno. Kaupunki on jo Albanian puolella. Sen hiekkarannat ovat kaupungin eteläpuolella. Kävin ostamassa sin kortin jolla oli yllättäen hintaa 17€. Sillä rahalla sai 25gib megoja ja puheaikaa .

Seuraava yöpaikka oli Lin hotelli/ Camping . Sain telttapaikan 5 €.

Tämä päivä eli 7 .7 alkoi vuoren päälle kiiåeämisellä. Pystyin Onneksi ajamaan osan matkaa joten pääsin nopeammin sen huipulle. Mutta sen jälkeen alkoikin se alamäki. Sain lasketella reilusti yli 3 tuntia , välillä jyrkempää, välillä loivempaa alamäkeä. Matkalle mahtui tasaisi pätkiä sekä muutama pikku nousun tykkäsin. Ajoin tämän nousun tai alamäen vuon – 14 tai – 15 ylös kun oli kiertueella Albaniassa päin.

Vähän ennen Elbasan kaupunkia eräs mies viittoili minulle. Kun menin juttelemaan nikn hän kertoi ja lähti näyttämään leirintä aluetta missä hän oli töissä. Hänen poika omistaa sen. Kävin katsomassa leiripaikan. Siellä oli hyvä keittiö sekä suihku wc yhteydessä. Ainut huono puoli oli se että ne olivat ainoat koko leirintäalueen ihmisille. Onneksi siellä ei ollut kovin monta asuntovaunua tai telttailijaa . En osannut heti päättää joten menimme takaisin tienvarressa olevaan kahvioon istumaan. Päätin kuitenkin jäädä sinne muutamaksi yöksi koska huomiseksi oli luvattu sadetta.

60km.

Jätä kommentti