9.7

Eilen illalla camping alueelle tuli kolme matkapyöräilijää. Kaksi heistä oli kaveruksia saksasta ja yksi Ranskasta. Olin itse laittanut teltan sisälle , ranskalainen laittoi myös teltan rakennuksen sisälle. Saksalaiset laitoivat majoituksen talon terassille.

Aamulla 5.30 saksalaiset alkoivat laittamaan varusteita kasaan. He touhusivat todella hiljaa, kuulin vain telttakankaan kahinaa sekä muutaman kerran kun oviaukon vetoketjua vedettiin jonkin suuntaan. Kun heräilin, he olivat jo häipyneet.

Itse nousin 6.45. Samoihin aikoihin alkoi myös ranskalainen laittamaan varusteita pois. Aamu toimet sujuivat nopeasti. Söin välillä aamupalan ennen kuin jatkoin touhujani. Kun pyörä oli viittä vaille valmis niin lähdin käymään päärakennuksen keittiössä. Olin ottanut suihku välineellä mukaani koska halusin vielä käydä aamusuihkussa kun1n se oli mahdollista. Laitoin ensin teeveden kiehumaan ennen kuin menin suihkuun.

Matkani suuntautunut tänään kohden Durres kaupunki.En vielä tässä vaiheessa ollut päättänyt läjtsinkö laivalla Italiaan vaan jatkaisinko matkaani eteen päin. Matka Etbasan kaupungista kohdan Durres kaupunkia ei ollut kovin mäkinen . Suurin osa siitä on alamäkeä tai tasaista. Liikennettä oli jonkin verrsn , rekkoja ei ollut liikenteessä kuin muutamia harvoja

Ajoin osan matkaa Aurikoranikkoa pitkin. Tuuli yltyi iltapäivästä kovaksi. Päätin lopulta että lähden ajamaan kroatian rannikkoa pitkin kohden Italiaa. Pääsin uudestaan ihailemaan rannikkotietä mitta nyt toiseen suuntaan.

Olin päivällä käy yt kaupassa ja ostanut reippaan puoleisesti ruokaa, pidin siestan jalkapallokentän laidalla. Sinne oli pystytetty kaksi kangaskattoista suojaa auringolta. Kentälle tuli pelaamaan jalkapalloa kaki teen ikäistä lasta. Heidän isä lli myös mukana. Isä tulinjuttelemaan kanssani. Mies ei puhunut englanti joten hän vinkkasi pojan katoksen luokse. Sain selville että pika oli amerikkalainen, myös tyttö oli sieltä. Muuta en saanut selville heistä.

Pysähdyin ennen leiriytymistä hankkimaan vedet. Leiripaikka löytyi ison teollisuushallin takaa , maisdipelon ja korkean betoniaidan välistä , peltotien päältä.

Matka 89,91km , aika 5:18, Sukht. Albania

Jätä kommentti