21.7

Matka triesten kaupunkiin oli rankka. Vaikka eilen olin jo noussut hurjia metrejä ylös päin niin sama meno jatkui heti aamusta. En edes muistanut että nousut olivat tappavia. Helle ja rekkaliikenne ei sovi yhteen. Erään kylän kohdalla ennen suurta spagetti nousu meinasin jäädä kolmen eri rekan alle . kylän kohdalla on tiukkoja s mutkia ja tie on kapea.

Kävin vaihtamassat kunat pois nousun varrella olevassa kopissa. Mutta se alamäki, se oli herkkua jaloulleni. Koko aamupäivän jalat olivat temppuilleet eilisen nousujen takia, tai sanotaanko viikkojen aikana olevien nousujen takia.

Pidin siestan 13 aikaan. Kävin vielä matkalla ennen pysähdystä kaupassa. Menin sillan alle 2 tunniksi lepäilemään. Sain myös deuraa kun eräs mies tuli autolla ja hän otti myös päivätorkut

Triesten kaupunki haisi turismille. Se näkyi kuului ja maistui 100% ihtelleen, turismille. Koska tarvitsen simiä niin suuntasin pelkän mututuntuman perusteella. Näin kävelykadun tapaisen kadun joten aloin seuraamaan sitä. Sitten näin aukion missä oli etsimäni liike. Sen ikkunassa että sen yläpuolella luki ”,Tim”. Nyt näin illalla voin jo sanoa että älä hanki tätä liittymää. Sen on huono, se toimii ainoastaan kaupungissa, jos edes siellökään.

Kun pääsin lopulta kaupungista ulos kohden Venetsiaa, niin tie oli tasaista , se kulkee aluksi monia kilometrejä auringonottopaikkojen luona. Siellä rasva kärisi kuin pekonit pannussa. Suunnittelin jo etukäteen miten hankkisin vedet kun näin rannan lähellä, aivan tienvarressa vihreän tolpan jonka juuri oli märkä. Päätin pysähtyä ja tarkistaa tilanteen. Odottelun Sen aikaa että näin kun eräs poika meni kastelemaan varpaitaan. Jouduin odottelemaan vielä vähän aikaa että pääsin tien yli vesi tolpan luokse. Kysyin vielä kahdelta mieheltä veden juoma kelpoisuudesta.

Leirin löytäminen joko riipoumatolle tai teltalle oli vähintäänkin sekava. Puita oli mutta ne kasvoivat rinteessä eikä sinne päässyt koska pudotus oli iso. Telttaa oli aivan turha miettiä. Löysin yhden syvennyksen joka oli tehty tiheään pusikkoon. Kun menin tutkimaan sitä niin huomasin rinteessä polkuja jotka nousivat tien varteen. Yksi poluista tuli syvennykseen.

Lähimpään kaupunkiin oliv3 km joten kävin ajelemassa siellä koska kello oli liian vähän leirin pystyttämiseen. Kävin yhden leipomon sisällä täydentämässä varastoja. Takaisin päin tullessani löysin paremman paikan johon jäin. Ainut mikä pilaa tunnelmaa on iso mänty joka on kaatumassa juuri telttapaikan suuntaan.

Matka 83km, aika 6.08h. Italia

I

Jätä kommentti