Day 2. yöllä oli satanut vettä, ei kovin paljoa mutta juuri sen verran että teltta kastui. kuivasin kankaan liinalla ja pidin keitintä siellä jonkin aikaa että sain kankaan kuivemmaksi. kun teltta ja tavarat oli pakattu niin olikin jo aika jatkaa matkaa. päivä oli tuulinen joten matka taittui hitaasti. myös polvi on alkanut vaivaamaan minua. se on kuitenkin vanha vamma joten osaan tulla sen kanssa toimeen.
polvi vaivasi välillä sen verran että työnsin välillä pyörää että se rauhoittui että voin ajaa normaalisti. eräässä välissä eräs mies jäi odottelemaan kun näki minun työntävän pyörää loivaa mäkeä ylös. Mies oli tullut puolukasta polkupyörällä ja oli huomannut kun työnsin.pyörää. Mies kysyi että oliko rengas puhki. kerroin hänelle että polvi vaivaa joten silloin tällöin on hyvä
kärsämäen kohdalla on tietyömaa, onneksi sen on jo loppusuoralla joten se ei hidastanut minua. Kävin Kärsämäen S-markerisaa kaupassa sekä hain sieltä myös ilta vedet. S marketin pihalla oli kylmäaseman mistä sain haettua bensaa keittimeen lepuuttaa sitä kävelemällä.
Ajoin vielä.muutaman kilometrin kun totesin että kuorma on sen verran raskas että katson leiripaikan jostakin. kärsjälkeen on vaikea löytää leiripaikkaa joten.menin peltotietä 200 metriä että pääsin metsänreunan. siellä oli sopivas lato ja sen ympäristössä tasaista telttamaat.
Matka 68.72, aika 5h, Kärsämäki . Finland




