Aamun rutiinit alkavat sujumaan pikkuhiljaa Herään aina samaan aikaan, 7.15. No en ihan minuutilleen mutta lähelle kuitenkin.
Nuudelit on helppo tehdä aamuisin, laitan aina joukkoon paprikaa tai muita vihanneksia, jos niitä on.
Päivä oli aika paljon eilisen toistoa. Mäkinen ja osittain vilkasliikenteinen 4 tie on onneksi leveä. Pystyn ajamaan aika rauhassa tienvartta, koska on Sunnuntai. Silloin ei ole paljoa rekkaliikennettä.
Hartolaan oli 30 km leiripaikaltani joten matkaan meni jokusen tunti.
Pysähdyin ennen Hartolaa Oravakivensalmen pysähdyspaikalla pitämässä lepotauon. Tien toisella puolen oli ABC huoltamo mutta en käynyt kuin sen pihalla viemässä roskat pois.
Hartolan risteyksessä on Nesteen bensa-asema minkä yhteydessä on K-kauppa. En kuitenkaan mennyt sinne, koska keskustassa oli S-marketti missä oli halvemmat hinnat sekä parempi valikoima tuotteita. Eli älkää menkö siihen risteyksen kauppaan missä on järveä tungos. Keskustan kauppa on 200-300 metrin päässä huoltamolta keskustan suuntaan.
Aivan kauppaa vastapäätä on upea kivinen kirkko , pelkästään jo sen takia kannattaa käydän Hartolassa, jos liikkuu siellä päin.
Kiertelin Hartolan jälkeen pyöräilyreittiä pitkin koska sain ajaa rauhassa pois päätieltä. Liikenne oli vilkastunut iltapäivää kohden, joten oli mukava ajaa rauhallista hiekkatietä.
Kello alkoi olemaan jo yli 16 , olin juuri sopivasti Sysmän tienhaarassa, missä minulla on vanha leiripaikka. Asetuin sinne yöksi.
Tänään on toiseksi viimeinen päivä Suomen etapista. Ajan huomenna Lahteen mistä jatkan matkaani junalla Haarajoelle. Sieltä pyöräilen kaverini luokse vähäksi aikaa. Mutta siitä lisää huomenna. Hyvää yötä
Matka 61.65km, aika 4; 12h. Nuoramoistentie risteys. Sysmä. Finland


