Day 29
Kello oli 5 kun heräsin kylmään. Päätin ottaa lopultakin kokeilun vuoksi riippumaton alapeitteen peitoksi. Ette usko kuinka lämmin tuli. Alapeiteen täytteenä on untuvaa joten se on myös lämmin.
Nukuin makosasti vielä muutaman tunnin ennen kuin minun piti nousta ylös.
Kun kuoriuduin pois makuupussista minulla ei ollut kylmä kuten muina aamuin oli ollut.
Tein aamuaskareet mahdollisimman nopeasti. No, en saanut niitä tehtyä yhtään sen nopeammin koska teltta oli märkä ja tarpin kanssa meni oma aikana.
Olin eilen ajanut rannalle erästä kiertotietä joka oli tehty polkupyöräilijöille sekä kävelijöille. Lähtiessäni jatkamaan samaa reittiä eteenpäin ja saapuessani lopulta päätielle näin erään miehen korjaavan fillarin rengasta. Pysähdyin ja sanoin miehelle että hänellä on hyvässä paikassa pyöräkorjaamo. Päätelis sen siitä että hänen varastossa oli paljon polkupyöriä.
Väggerydin kaupunki on mukava ruotsalainen kaupunki. Kävin siellä ostamassa ruokaa vaikka en olisi sitä vielä tarvinnutkaan. Sen läpi menee rautatie ja siinä kulkee kait paikallisjunat.
Vedet kävin hakemassa eräästä preenium huoltamolta. Siinä ei varsinaisesti ollut enää huoltamoa vaan Hotelli. Kävin kysymassa hotellin vastaanotosta mistä voin ottaa juomavettä. Nainen näytti ravintolan puolelta oluthanan tyyppistä vesihanaa mistä sain täyttää pullon. Kun vesi oki hoidettu alta pois menin istumaan aulan tuolille. Olin ostanut kaakojuomaa jonka join siinä istualteni. Lämmittelun samalla luitani , koska ulkona oli viileää.
Jouduin kuitenkin lopulta lähtemään eteenpäin. Pakkasin vedet tarakan taakse . Työnsin pyörääni jonkin matkaa katsellen ympärilleni. Huoltamon lähellä oli levähdys paikka jossa oli perävanullisia rekkoja. Hiljainen paikka , ihmisiä ei näkkiinni.Palasin samaa reittiä valtatien ylittävän sillan kautta. Toinen huoltamo oli vähän matkan päässä risteyksen luona. Kävin sieltä hakemassa bensaa koska se oli päässyt jo melkein loppumaan.
Pysähdyin vielä yhdellä huoltamolla lämmittelemässä koska ei ne ajoshortsit paljoa lämmitä.
Leiripaikka ei ollut kovin kummoinen. Se oli joutomaalla minkä laidassa oli iso kumpare. Jouduin katkaisemaan yhden koivun tukipilariksi tarppia varten.Narua kun ei saa ilmaan roikkumaan vaikka toinen pää olisi kiinni.
Matka 52.55km, aika 3.40h. Sweden


