Day 75. 28.11

28.11
Huoltamon takana oleva rakennus sekä sen kaksi huonetta olivat varasto huoneita. Sain toisen niistä itselleni yöpaikaksi. Laitoin teltan huoneen nurkkaan mutta putsasin ensin telttapaikan puhtaaksi pölystä.
Huoltamolla oli kaksi vuoroa töissä, aamu sekä iltavuoro. Iltavuorossa oli yksi kaveri joka puhui  englantia joten pääsin juttelemaan hänen kanssa.  Emme keskustelleet paljoa henkilökohtaisita asioista joten juttelu jäi aika pintapuoliseksi.   Nuori mies kertoi että oli oppinut englantia videopelien kautta . Ĥänen kielitaito oli hyvää luokkaa.
Huone oli lämmin koska oli tottunut olemaan viileässä. Pariviikkoa eteenpäin niin 15 astetta tuntuu kylmältä kun kehototuu taas lämpimään. Nyt yöllä oli suunnilleen sen verran lämmintä.
Heräilin normasliin aikaan eli 6.30. Kirjoittelin aluksi päiväkirjaa ennen kuin pakkasin pikkuhiljaa tavaroita kasaan. Laitoin keittimen huoneen ulkopuolelle lämmittämään vettä. Englantia puhuva nuorikaveri oli ollut koko yö töissä, hän kaverina oli vanhempi mies joka toimi vartijana. Huoltamolla on myös vaskausasema missä hedelmäkuormassa olevat autot käyvät punnitsemassa kuormansa.
Kun tavarat olivat kasassa ja olkn syönyt niin oli taas aika jatkaa matkaansa. Vaihdoimme instagram tietoja sekä hyvästelin porukan.
Päivä oli kuuma. Ajoin monen työläiskylän läpi. Muutaman kerran nuoret kouluikäiset lapset aiheuttivat pientä ongelmaa mutta selvisin niistä kuitenkin  pois. Myös nuoret naiset pysäyttivät minut, yksi heistä halusi mennä naimisiin kanssani. Onneksi eräs mies pysähtyi vähän matkan päähän mopolla ja alkoi seuraamaan tilannetta. Lopulta naiset laskivat minut lähtemään.
Pysähdyin yhdessä kylässä ostamaan leipää. Leipä on kuin ylisuuri lettu johon on kaadettu paistettaessa liikaa taikinasta. Leipä on hyvää ja sitä on helppo syödä. 
Kun päivän kuumin hetki koitto niin pysähdyin syömään sekä pitämään taukoa. Torkuin puolituntia puun varjossa ollen samalla piilossa tien liikenteeltä. Tuntuu että mitä syvemmälle pääsen Marocossa rannikkoa pitkin niin sitä vaikeampaa on löytää omaa rauhaa.
Kun tauko oli ohi niin en ajanut kuin vajaat 8 km kun löysin yöpaikan. Kysyin eräältä mieheltä että tietääkö hän turvallista paikkaa mihin voin pystyttää teltan. Mies sanoi että voin pystyttää teltan vaikka hänen pihalle. Näin jälkikäteen olisi vain pitänyt jatkaa matkaa. Ihmiset olivat mukavia mutta illalla alueella on moskiittoja. En tiedä kuuluuko alue malaria alueeseen. Minulla ei ole lääkitystä päällä  joten ..
Löysin telttapaikan avokado puiden välistä. Maa on punaista multaa missä kasvoi vähäsen ruohoa. Täytyy toivoa että yöllä ei sada eikä ole Yö kosteutta koska multa tarttuu kyllä joka paikkaan.
Juttelin perheen pojan kanssa joka on myös koulussa. Hän toi minulle illalla lautasellisen ruokaa. Siinä oli kanan lihaa sekä papumuhennosta.
Matka 45.53km aika 2.57h

Maroco

Jätä kommentti