27.7 taukopaikka

Olen noussut koko ajan ylös päin vuoristossa. Lumihuippuisia vuoria ei näy mutta sitä upeampi on laakso missä ajan. Polkupyörä reitti seuraa vuorten välissä puikkelehtivaa jokea. Pieniä kyliä tulee vastaan jatkuvasti. Niitä näkyy myös vuorten kupeessa eri korkeuksila. Ilman lämpötila on alkanut laskemaan joten 37 asteen helteet ovat ohi.

Kun ilta alkoi olemaan käsillä ja etsi leiripaikkaa pysähdyin polkupyörä reitin varrelle rakennetun taukopaikan kohdalle. Katselin sitä ja totesin että riippumatolle olisi tässä paikassa käyttöä. Katos oli sopivan iso mutta sen alla oli kiinteästi asennettu kaksi pöytä sekä 4 pirttituolia.

Aikani kun katselin ja tutkin paikkaa niin sain sovitettua mielessäni riippumaton oikeaan paikkaan. Kun ongelmat oli ratkaistu oli aika alkaa korjaamaan tarppia. Myrsky joka roepotteli leiriäni viime iltana repi yhden kiinnikkeen tarkista irti.

Kun tarppi oli korjattu ja tiivistetty silikoni liimalla oli aika tehdä iltapalaa. Kun hämärä alkoi pikku hiljaa saapumaan laitoin riippumaton kahden teräsputkeen kiinni ja viritin tarpin myös niiden väliin. Aamuyöksi oli luvattu sadetta ja katoksen reuna oli lähellä riippumattoa joten viritin varmuuden vuoksi lisä suojan .

75.40km, aika 5:17h.

25.7 myrsky

ilta ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan. Olin saanut leirin pystyyn omenatarhan taakse. Mustat pilvet näkyivät kaukana kanjonin toisella puolen. Olin jo varautunut tulevaan sateeseen ja myrskyyn laittamalla tarpin omasta mielestäni kokemukseni mukaan kunnolla.

Laittaessani leiri pystyyn näin kaukana valkopaitaisen miehen joka etsi jotakin. Heilutin hänelle kättäni ja jatkoin touhuja. Pian mies tuli lähemmäksi, aloin selittämään hänelle, koska oletin että hän on omenatarhan omistaja, että olen vai yhden yön ja lähden sitten. Mies sanoi että hän etsii telttapaikkaa itselleen ja lapsille. No, minä lähdin näyttämään vähän matkan päässä olevaa paikkaa jonka tiesin. Mies katseli hetken ja sanoi että lapsille pitää saada hyvä paikka. Mainitsin hänelle tulevasta myrskystä . Pian Mies poistui kävellen ruohikko pitkin kohden tarhan toista päätä. Näin kun hän pyörähti vielä katsomassa aavaa tulva aluetta ja lähti pois

Olin juuri tekemässä tonnikala salaattia kun myrsky ilmoitti tulostaan. Muutama kovempi puhuri tuli ensivaroituksena . Samat näkyivät kaukana tummenevaa taivasta vasten. Jatkoin salaatin valmiiksi ja odottelin teeveden kiehumista. Aloitin hyvällä ruokahalulla salaatin syömisen kun tuuli rintama iski. Olin tehnyt pahan mokan, tuuli oli kääntynyt puhaltamaan aivan päin vastaisesta suunnasta kuin Oystyttäessäni leiriä. Niinpä kaikki teltan myrskynarut olivat väärällä puolella. 45 metriä sekunnissa puhaltava tuuli sekä hirmumyrskyn lukemiin nousevat puuska olivat surma leirilleni

En pystynyt keskittymään kuin yhteen asiaan kerralla. Pidin toisella kädelläni telttaa paikoilla kun toisena otin myrskynaruja pois. Tarppi riepoi itseään irti sen kuin kerkesi sain jollakin konstilla kiinnitettyä teltan maahan kiinni niin ettei tuuli vienyt sitä mukanaan. Sen jälkeen menin pitelemään tarppia ettei tuuli vie sitä mukanaan.

Olen monesti ollut myrskyssä uutta tämä pirulainen iki kova. Multa pöllysi teltan ympäriltä koska siinä oli vähemmän ruohoa. Kun myrskyä oli kestänyt puolituntia , pahin oli vasta edessä. Näin kun kaukaa lähestyi harmaa seinämä. Vaikka oli jo pimeää niin salmat valaisivat taivasta joten kuten. Tunnelma ja nälymä oli kuin kauhuelokuvasta. Kanjonin välistä lähestyi harmaa seinämä. Aina kun salaatin valaisivat vuoria niin seinämä oli siirtynyt ja levittäytynyt lisää Laakso pohjalla. Täytyy myöntää että odotin mitä seuraavaksi tapahtuu

Jun teltta sekä tarppi olivat jollakin tavalla kiinni niin päätin syödä . Söin nopeasti salaatin loppuun teltan sisällä koskaulkona pölisi multa ja tuuli vinkuu korvissa.

Tuuli laantui muutaman tunnin sisällä mutta ukkonen piti jylinää vielä jonkin aikaa. Onnekseni vesisade ei tullut päälleni. Tilanne olisi varmaan ollut toinen jos saderintama olisi pyyhältänyt yli.

Matka 91.95km,aika 6.16h. Italia

24.7 Cittadella

Tänään oli mukava päivä vaikka jouduin tänään vuoristoon. Ajoin Cittadella linnoitus kaupungin läpi. Kaupungin ympärillä on muuri joka on täyden ympyrän muotoinen. Kaikissa pääilman suunnissa on portti mistä pääsee sisälle. Kaupunki ol kokenut jonkin verran uudistusta mutta siitä pystyi edelleen tuntemaan sen menneisyyden. Minulla meno kylmiä värityksiä kun ajelin sen läpi. Kylmästä se ei kuitenkaan johtunut.

Pysähdyin taas kuumunpään aikaa lepotauolle erään huoltamon pihamaalle. Olin jo varautunuttähän joten minulla oli mehut, hedelmät ja herkut valmiina mukanani. Vesien suhteen en ollut niin huolellinen joten jouduin hakemaan sitä liikkeen sisältä.

Olen menossa Trenton kaupunkiin ss47 tietä pitkin. En aluksi huomannut enkä tiennyt että päätien lähellä kulkee pyöräilijöitä varten tehty tie . Se seuraa jokea aivan sen tuntumassa. Maisemat ovat aivan henkeä salpaavat. Joen vesi on niin kirkasta että se vetää ohi jopa Lapin jokien kirkkauden. Tosin tässä joessa ei ole vettä kuin 25-40 cm. Kun joen ympärille laitetaan vielä jylhät vuoristot sekä puisto niin valokuva maisema on valmis.

Pysähdyin viettämään aikaa joen varteen, erään joen ylityspaikan luokse. Läträsin itsekin veden kanssa 5 tuntia että sain pestyä nahkani kunnolla. Laitoin illalla teltan joenvarteen soran päälle.

Minulla on ongelmia kirjautua Googleen sisälle. En saa päivitettyä karttaa joten tästä eteen päin laitan kuvan kaappauksen jutun loppuun.

Matka 76km , Grigno. Italy.

Cittabella
Tent place, near river.

23.7

Olin eilen saanut luvan yöpyä huoltamon lähellä olevan nurmikon päällä. Iso oja oli sekä tiheä aita olivat suojanani.

En herännyt huoltamon ääniin vaikka siellä käytiin tankkaamassa. Heräsin kosteuteen joka oli ilmassa. Sain kuitenkin torkuttua aamuun asti. Jollakin tavalla.

Illalla pesemäni vaatteet olivat vielä aamulla kosteat. Ilman kosteus oli sen verran kostea sekä lämmin että vaatteet eivät ehtineet edes kuivia yön aikana.

Päivä oli leppoisa. Kiertelin pienempiä teitä kohden vicenzan kaupunkia. Pidin siestan tauon koska lämpötila on liian korkea kello 13- 15 aikoihin. Onhan se ollut sitä koko ajan joten ei se uutta ole.

Leiriydyin maissipellolle missä on hirveän kuuma ja jonkin verran hyttysiä. Kun ilta pimeni niin näin ukkosen aiheuttamia välähdyksiä. Ääntä en kuitenkaan kuullut.

Matka 84.29km, aika 5:03h. Massan ago. Italy

22.7

Nousin aikaisin aamulla ylös koska leiripaikkani oli aivan tien vieressä., rinnetien päällä Olin laittanut teltan toisen tien päälle joka oli suljettu. Syynä oli iso mänty joka oli istutettu väärään paikkaan. Se oli kastumassa koska penger joka oli päätien tasassa mutta sen vierestä lähtevä jyrkkä rinnetie oli sitä alempana. Sen juuret olivat halkoneet kivirappuset sekä kiviseinä joka oli työntänyt jo ulospäin.

Muutama aamuvirkku käveli leiripaikan ohitse ennen kuin sain teltan kasaan. Tervehdin heitä reippaasti mutta en alkanut tekemään tuttavuutta.

Tänään oli ensimmäinen helppo ajopäivä siitä kun saavuin bussilla Istanbuliin. Matka taittui jouheasti. Kaupungit ja kylät vaihtuivat silmissä hurjaa vauhtia. Jouduin kuitenkin pitämään pari taukoa päivän aikana koska helle on kova, myös ilman kosteus prosentti on korkea.

Vedet sain haettua hautausmaalta. Italiassa vesi on kuulema juomakelpoista myös hautausmaalla. Leiripaikan sain huoltamon vierestä olevasta kaistaleelta kun kävin kysymässä luvan.

Matka 81km, aika 4:58h, Mazzolada, Italia

Huoltamo

21.7

Matka triesten kaupunkiin oli rankka. Vaikka eilen olin jo noussut hurjia metrejä ylös päin niin sama meno jatkui heti aamusta. En edes muistanut että nousut olivat tappavia. Helle ja rekkaliikenne ei sovi yhteen. Erään kylän kohdalla ennen suurta spagetti nousu meinasin jäädä kolmen eri rekan alle . kylän kohdalla on tiukkoja s mutkia ja tie on kapea.

Kävin vaihtamassat kunat pois nousun varrella olevassa kopissa. Mutta se alamäki, se oli herkkua jaloulleni. Koko aamupäivän jalat olivat temppuilleet eilisen nousujen takia, tai sanotaanko viikkojen aikana olevien nousujen takia.

Pidin siestan 13 aikaan. Kävin vielä matkalla ennen pysähdystä kaupassa. Menin sillan alle 2 tunniksi lepäilemään. Sain myös deuraa kun eräs mies tuli autolla ja hän otti myös päivätorkut

Triesten kaupunki haisi turismille. Se näkyi kuului ja maistui 100% ihtelleen, turismille. Koska tarvitsen simiä niin suuntasin pelkän mututuntuman perusteella. Näin kävelykadun tapaisen kadun joten aloin seuraamaan sitä. Sitten näin aukion missä oli etsimäni liike. Sen ikkunassa että sen yläpuolella luki ”,Tim”. Nyt näin illalla voin jo sanoa että älä hanki tätä liittymää. Sen on huono, se toimii ainoastaan kaupungissa, jos edes siellökään.

Kun pääsin lopulta kaupungista ulos kohden Venetsiaa, niin tie oli tasaista , se kulkee aluksi monia kilometrejä auringonottopaikkojen luona. Siellä rasva kärisi kuin pekonit pannussa. Suunnittelin jo etukäteen miten hankkisin vedet kun näin rannan lähellä, aivan tienvarressa vihreän tolpan jonka juuri oli märkä. Päätin pysähtyä ja tarkistaa tilanteen. Odottelun Sen aikaa että näin kun eräs poika meni kastelemaan varpaitaan. Jouduin odottelemaan vielä vähän aikaa että pääsin tien yli vesi tolpan luokse. Kysyin vielä kahdelta mieheltä veden juoma kelpoisuudesta.

Leirin löytäminen joko riipoumatolle tai teltalle oli vähintäänkin sekava. Puita oli mutta ne kasvoivat rinteessä eikä sinne päässyt koska pudotus oli iso. Telttaa oli aivan turha miettiä. Löysin yhden syvennyksen joka oli tehty tiheään pusikkoon. Kun menin tutkimaan sitä niin huomasin rinteessä polkuja jotka nousivat tien varteen. Yksi poluista tuli syvennykseen.

Lähimpään kaupunkiin oliv3 km joten kävin ajelemassa siellä koska kello oli liian vähän leirin pystyttämiseen. Kävin yhden leipomon sisällä täydentämässä varastoja. Takaisin päin tullessani löysin paremman paikan johon jäin. Ainut mikä pilaa tunnelmaa on iso mänty joka on kaatumassa juuri telttapaikan suuntaan.

Matka 83km, aika 6.08h. Italia

I

19.7 Espanjalainen

Olin pysähtynyt ostamaan ruokaa iltaa varten. Olin tullut juuri kaupasta ostosten kanssa ja olin laittamassa ruokia laukkuun kun kuulin ääniä sivultani. Kun käänsi päätäni niin pitkä hoikka mies retkipyörän kanssa oli myös tullut kaupoilla. Kiinnitin ensin huomiota hän pyörään ja peräkärryyn. Nousin kyykystä ylös ja sanoin että sinulla taitaa olla enemmän tavaraa mukana kuin minulla. Ja minulla kun on sitä tavaraa paljon. Mies sanoi että onhan sitä. Vasta tässä vaiheessa huomasin että hänellä oli kaksi koiraa mukana. Toinen koirista oli mustavalkoinen ja hän oli narttu. Toinen oli ruskea ja vanhempi ilmeisesti uros.

Juttelimme vähän aikaa ennen kuin mies lähti käymään kaupassa. Jäin vahtimaan siksi aikaa hänen koiria sekä katsoin samalla hänen tavaroita. Tässä vaiheessa jostakin ilmaantui kissanpentu kuvioihin. Ei mennyt kuin se kuuluisa hetki kun kissan pennun ympärillä oli 10 ihmistä lasten kanssa. Koirat alkoivat olen levottomia ja ne seurasivat kissan pentua polkupyörän takaa seinän vierestä. Jouduin lopulta menemään miehen pyörän luokse ja pitämään sitä pystyssä kun toinen koirista kiristi talutusnarun liian tiukaksi. Naru oli kiinni pyörässä ja pyörä yksipyöräisen kärryn kanssa nojasi seinään. Onneksi espanjalainen tuli juuri sopivasti Kaupasta.

Koska oli jo tänään ajanut 100 km eikä menohaluja ollut niin meillä tuli juttua yöpaikasra. Mies sanoi että hän on suunnitellut että jäisi jonnekin rannan läheisyyteen yöksi . Päätin itsekin että päivä oli siinä. Niinpä lähdimme minä, espanjalainen ja kaksi koiraa etsimään rannan läheisyydestä yöpaikkaa.

Koirat olivat tottelevaisia, ne jolkottelivat aluksi polkupyörän sivulla mutta sitten mies komensi toisen koiran peräkärryyn. Miehellä oli kori ohjaustangossa minne hän nosti toisen. Koira hyppäsi ensin miehen syliin ja käsivarsille mistä mies sitten nostin sen koriin.

Kun pääsimme rannan läheisyyteen totesimme heti että paikka ei ole hyvä. Pienen matkan päässä, ylempänä näkyi puisto ja linnoituksen osa. Linnoituksen luona näkyi 3 vanhaa kanuuna. En tiedä vuosisataa mutta 1700 luvista eteen päin.

Työnsimme pyörät puistoon ja tykkien luokse. Jäimme odottelemaan pimeän tuloa että pääsisimme nukkumaan. Asiat eivät kuitenkaan menneet niin kuin suunnitelimme. Kaupungissa oli aukio missä esiintyi joku laulaja pariskunta ja bändi. Tykkien luona vieraili ihmisiä yhtenään joten aloimme katsomaan pimeän tultua parempaa paikkaa 200 metrin päässä oli kirkko josta löysimme hyvän yöpaikan. Sain otsalampun valossa viritettyä riippumaton kahden puun väliin. Mies ja koirat nukkuivat taivasalla . Koirat menivät miehen pää puolelle nukkumaan. Miehellä oli risainen makuupussin sekä alusta. En saanut heti unta koska musiikki kuului silloin tällöin kirkon luokse. Kun musiikki loppui kokoontui jonnekin laulukuoro joka möykkäsi pitkälle aamuyöhön .

Matka 100, aikac7:43. Croatia

15.7

Yö oli kohtuullisen lämmin joten silkkinen makuupussin lakana riittää peitoksi. Muutama kivi tahtoi välttämättä olla selän alla joten en nukkunut kovin hyvin.

Nousin 6 aikoihin aamulla ylös. Vuoristo suojasi nousevan aamu auringon paahteelta joten varjossa oli parempi touhuta. Laitoin tavarat rauhassa pois ja vasta sitten laitoin teet tulelle.

Kun lopulta pääsin matkaan niin kello näytti 9.16 . Ensimmäisen tuki pitkä alamäki,olin jo eilen noussut sen toista puolta ylös . Tie kulki aluksia sisämaan kautta mutta sitten se palasi rannikolle. Päivä aikana tien profiili muuttui koko ajan. Pienet rannikko kylät näkyivät alhaalla pieninä kuin leikkiyalot. Nousut olivat pitkiä. Tein yhdessä välissä pienen lenkin rannikko kylässä, olisi pitänyt jättää sekin väliin. Kun lähdin takaisin päätielle jouduin työntämään 20 minuutti jyrkkää spagetti nousua että pääsin taisin sinne.

Pidin myös siesta tauon kuten aina. En löytänyt kaupungeista tai kylistä sopivaa paikkaa joten kun näin tienvarressa yksinäisen puun minkä alla ei ollut ruohikko vaan soraa niin karsin sinne. 2 tuntia vierähti nopeasti. Seuraavaksi olikin jo aika alkaa etsimään taas ruoka kauppaa ja leiriä. Vedet sain hankittua melkein samasta paikasta mistä ruuatkin.

Vaikka leiripaikan etsiminen on joskus työlästä niin vanha kokemus on valttia. Näin heti erään P- lepopaikan lähellä mahdollisuuksia, joten pysähdyin tutkimaan sitä. Ison hiekkavallin takan rinteessä oli olivipuutarha. Paikka oli haastava mutta päätin jäädä sinne. Joudun kantamaan tavarat rinnettä alas. Rinne oli porrastettu joten se vei aika. Laskeuduin kolme porrasväliä alemmaksi. Kolmas porras päättyi 30 metrin pudotukseen joten sain liikkua puiden välissä varovasti. Viritin riippumaton kahden puun väliin .

Matka 70km, aika 5.09h. Kroatia

14.7

Nousin jälleen aikaisin että ei olisi liian kuuma. Pystyn ajamaan aamupäivästä ja pitämään siestaa iltapäivästä. Telttani oli sopivasti varjoisalla paikalla. Aamuaurinko paistoi vuoren takaa joten sain laittaa varusteita kasaan varjossa. Sain melkein tehtyä kaikki kun aurinko oli noussut tarpeeksi ja alkoi lämmittämään leiripaikkaa .

Päivä oli raskas kuten kaikki muutkin päivät olivat olleet. Suuret nousut kapea tie ja kova liikenne ovat yhtä myrkkyä. Ne syövät energiaa ja ainainen varuillaan olo turruttaa mieltä.

Nousuja riitti joten kuntokaan ei pääse laskemaan. Leiripaikan ovat asutuksen takia harvassa joten kun sellainen sattuu kohdalle niin se on aina käytyä katsomassa. Tällä kertaa paikka löytyi vuoristotien varresta. Tie kävi pienen lenkin kallioiden luona ja palasi takaisin päätielle. Toisessa päässä oli tienvarsihauta joten sitä kunnioittaen tein leirin puiden taakse joka oli kaukana haudasta tai olisiko se muistokivi. Kun leiripaikka oli selville niin vaihdoin seuraavaksi pyörään öljyt sekä putsailin rattaita.

Juttelin päivän aikana muutama pyöräilijän kanssa joten en ollut ainut joka rääkkää itseään näillä vuoristoisilla teillä.

Matka 76.73km , aika5:26h Kroatia

13.7

Eilinen yöpaikka löytyi aivan sattumalta. Kysyin yhdeltä mieheltä voisinko laittaa niitylle teltan. Mies oli juuri tullut aidatulla niityltä. Mies sanoi että ei. Syykin selvisi myöhemmin , sinne saapui lampaita. Niityn vieressä oli jalkapallo kenttä jonne sitten päädyin.

Ajoin heti aamusta autolautalla salmen yli. Päivä olibraskas, kolme isoa nousua rasitti jalkoja jo ennen puolta päivää. Pysähdyin pieneen kylään viettämään siestaa. Zaton kylä oli turisti paikka. Kuulun siellä myös suomen kieltä kun nainen käveli lapsen kanssa ohi . Nainen sanoi lapselle että , mennään tuohon läheiselle rannalle ka ollaan siellä.

Loppupäivä olikin sitten pitkä. Löysin mahtavan paikan mererannasta missä vietin muutaman tunnin leppoisasti. Lepäilin puisto tuolilla koska en saanut laitettua maahaan lepäilyä varten pressua. Olin käynyt aikaisemmin kaupassa joten ainut huoli oli vesi kun lähdin jatkamaan matkaa. Leiri löytyi maakaatopaikan läheltä. Raivasin ruohot pois ajouran päältä. Kaatopaikka oli mäen huipulla joten minulla oli hyvät näköalat merelle ja salmelle.

Matka 66.35km, aika 4:50h