Päivät menevät todella nopeasti. Kun aamulla herää niin pian on jo ilta. Aika kuluu kuin siivillä. Suunnistaminen, leirien etsiminen, veden hankinta tai etsintä, kumpaa haluaa tehdä mutta sama asia. Hankinta menee ostamisen puolelle.Eilinen leiripaikka olikin lähempänä kuin arvelin. Ei ole ihmekään jos koira alkoi räksyttämään pelkän pierun voimalla. Hyvä kun uskalsi edes hengittää ettei se raivotautinen piski alkanut pitämään elämää. Ei siinä vielä kaikki, kun yksi alkoi haukkumaan, oli koko kylän rajut heti haukkumassa mukana. Ilmeisesti omistajat kyllästyivät sen haukkumiseen ja ottivat sen sisälle. Kun pimeä laskeutui, koko kylä hiljeni.Tänään oli erikoinen päivä. Suunnistin pikkaisen poskelleen, sään siitä hyvästä kiertää 50km lenkin, voi olla enemmänkin. Minun piti lähteä ajamaan kohden Lubycza Krolewska ( tie 17) kaupunki, lähdin kuiten Hrubleszowia ( tie 74) suuntaan. Molemmat ovat Ukrainan rajakaupunkeja. Olin ehtinyt ajaa 12 km Hrubleszowin suuntaan joten en viitsinyt enään kääntyä takaisin. Etsin pikkuteitä mitä pikin pääsin oikean kaupungin suuntaan.Toinen erikoinen tapahtuma oli myös kartan lukuvirhe. En eksynyt tai vastaavaa mutta minun piti oikaista tämän 12km virheeni takia erään metsän halki. No sehän meni heti alussa jo perseelleen. Tie oli kyllä asfalttia mutta kartta ei näyttänyt että se nousi mäkeä ylös. Alussa se oli harmitonta, mutta kun pääsin eteen päin sain jo työntää pyörää. Alkupätkällä oli paljon taloja, eräällä pihalla oli mies töissä. Hän hihkaisi jollakin kielellä, pysähdyin hetkeksi. Yritimme kommunikoida keskenämme mutta emme löytäneet yhteistä säveltä. Sen verran sain selvää että hän kysyi mihin olen menossa. Toinen asia liittyi juomiseen, en tiedä tarkoittiko hän maitoa vai vodkaa mutta sillä pääsee kuulema paremmin perille. Hän myös näytti kädellään että minun pitäisi mennä toista kautta eikä metsän halki. Siinä mies oli oikeassa.Päästyäni lopulta mäen ylös, johon kului 15 minuutti. Asfalttitie loppui mäenpäälle, sen jälkeen se muuttui peltotieksi. Huruuttelin mäkeä alas seisaalteen, pinta oli hienoa savihiekkaa joka oli pakkautunut kovaksi. Tienpinta vietti loivasti oikealle. Sain mennä kieli keskellä suuta väistellen veden tekemiä uria. Pelkäsin että savihiekka antaa periksi juuri pahimmissa kohdassa.Sitten se hauskuus vasta alkoi, metsässä savitie muuttui röykkyisäksi, eläinten kavioiden sekä myyrien tekeminen paakkujen sekamelskaksi. Olin kahden vaiheilla jäänkö metsänreunaan yöksi. Kiertelin reunaa sekä tukin olisiko jossakin tuulista sekä tasaista paikkaa teltalle. Maa oli minkälaista kauttaaltaan. Metsässä oli myös hyttysiä sekä hirvikärpäsiä. Lähdin jälleen työntämään mäkeä ylös. Mitä syvemmälle pääsi sitä huonommaksi metsätie meni. Hyttysiä ilmaantui koko ajan lisää hirvikärpästen kanssa. Lopulta metsätie muuttui epämääräiseksi poluksi, se jakaantui välillä eri suuntiin. Katsoessani GPS se näytti että olin poissa uralta.Jatkoin kuitenkin syvemmälle metsään. Metsä oli pieni, sen toisella puolen oli tie joten en voinut eksyä. Kuulin yhdessä välissä auton ääntä joten suuntasin siihen suuntaan. Lopulta minun oli pakko pysähtyä. Metsän reuna oli niin tiheän pensaikon peittämä, että en pääsisi siitä läpi. Jätin pyörän jalalle ja tunkeuduin pusikkoonSen keskellä näkyi kaksi traktorin pyörän uraa. Lähdin tunkeutumaan tiheän pusikon läpi puskin ja puskin eteen päin, lopulta minun oli annettava periksi, jos eksyisin pusikossa enkä löytäisi pyöräni, silloin olisinkin vasta kusessa. Pyörä onneksi löytyi. Tutkin metsän reunaa kumpaankin suuntaan. Lopulta näin välähdyksen tiestä kun auto ajoi sitä pitkin. Juoksin hakemaan pyöräni vähän matkan päästä mäen alapuolelta. Olin jo ehtinyt saada jalat moneen kertaa maitohapoille päivän mittaan. Rasitus tuntui kun työnsin pyörää pitkin metsänpohjaa, oksat rutisivat renkaiden alla. Nousua ei ollut kuin parisataa metriä, rasittavaksi sen teki metsänpohjan epätasaisuus.Pääsin lopulta tielle. Löysin lopulta sen kadonneen tien mikä hävisi metsässä. Metsätie oli kasvanut aivan umpeen, ainoastaan urat näkyivät. Työnsin pyörä edellä pusikkoon. Jouduin työntämään silmät kiinni 15 metriä ennen kuin pääsin aukealle. Pusikossa oli niin paljon ötököitä että oksat pois.Enempää ei tänään jaksa kirjoittaa. Huomenna jatketaan. En mene vielä huomenna Ukraina puolelle, mutta sitten kun menen, voi olla että tulle pieni katkos päivityksiin. Käyn kyllä hankkimassa sun kortin ensimmäisenä.Matka 97.52km, aika 6:25h..

Aurinko paistoi lämpimästi telttaan joten se herätti minut aikaisin aamulla. Olin myös kuulevinani traktorin ääntä pellolta. Nousin sen verran ylös että pystyin kurkistamaan teltan oviaukosta ulos. Vanhempi mies ajoi traktoria vetäen peräkärryä joka oli lastattu täyteen heinäpaaleja. Mies katsoi telttani suuntaan mutta jatkoi eteen päin hitaasti mutta varmasti.

Leiripaikkan löytyminen oli täysosuma, paikka oli tuulinen, näkymä oli loistava isolle aavalle pellolle. Pellon toisella puolen 600 metrin päässä näkyi kylä. Matkaa oli kuitenkin sen verran että en edes nähnyt vaikka joku olisi kävellyt pihamaalla.

Päivä oli tänää aika tavanomainen. Pysähdyin muutaman kerran syömään sekä lepäsikin vähän aikaa puiston nurmikolla.

Ajoin tämän päivän pelkästään pikkuteitä pitkin. Ludwinow kaupunki sijaitsee Lublin kaupungista pohjoiseen. Näiden kaupunkien välillä ei oli kuin 20km. Voi olla vähemmänkin. Joka tapauksessa saavuin idän suunnasta tie n (815) kaupungin suuntaan. Tiellä on isot korjaustyöt päällä. Liikennevalot pysäyttivät monesti autoilijat koska toinen kaista oli suljettu. Itse en välittänyt valoista vaan ajoin liikennettä vastaan. Västin aina kun oli tarvista.

Pysähdyin ostamaan kaupungissa välipalaa. Tullessani kaupasta oli joku vienyt toisen keltaisen laukkusuojsn minkä olen vielä itse tehnyt. Olin ommellut siihen myös Suomenlipun kiinni. En ymmärrä miksi jonkun piti varastaa, eihän sillä ole edes rahallista arvoa. Ehkä voro halusi sen koska siinä oli Suomen lippu ommeltuna kiinni. Ei se minua päivällä harmittanut, vasta nyt kun kirjoitan siitä.

Teczan kaupunkiin saapuessa vastaan tulee iso stadion. Kaupunkin on jotenkin hajanainen, aivan kun siinä olisi neljä eri keskustaa. Yksi on Lidlin luona, toinen missä kävin viettämässä siestaa on museoalue, muilla alueilla en käynyt joten en osaa kuvata niitä sen tarkemmin.

Ilta saapui vauhdilla, en tahtonut löytää leiripaikkan koska ajamani tie seuraa päätien lähistöllä. Toisella puolen kulkee junarata sekä joki. Löysin pari tuntia ennen pimeän tuloa pienen metsä läntäreen pikku kaupungin kupeesta. Tuossa aivan 80 m päässä on talo. Se ei näy koska metsää on sen verran välissä. Sen pihalla on joku raivotautinen koira joka räkksyttääkoko ajan.

Matka 95,66km, aika 6: 15h

Illallisia vieraita ei kuulunut enään sen jälkeen kun he ajoivat ohi. Sen sijaan koira kävi nuuskimassa telttaani, pian olin kuulevinani pyöräilijän menevän koiran perässä samaan suuntaan kuin auto.

Aamu alkoi minun kohdallani 7:ään aikaan. En syönyt edes aamupalaa koska olin edellisenä päìvän syönyt koko ajan. No ainakin minusta tuntui siltä. Seuraavaan pikku kaupunkiin oli matkaa kuusi kilometriä joten aattelin syödä siellä.

Losicen kaupunki oli rakennettu keskustorin ympärille. Tori oli kokonaan päällystetty isoilla betonilaatoilla. Sen toisessa päässä oli leikkikenttä lapsille. Aivan toisella puolen toria oli muinaishistoriallinen kaivaus. Sen eteen oli tehty iso betointasanne, sen edessä oli monttu jonka ympärille oli valettu betoniset seinä. Ilmeisesti tämän montun päälle on tarkoitus tehdä lasinen katto. Monttuun voi sitten katsella tasanteella.

Jatkoin eteen päin päätöstä pitkin. Seuraavaan paikkaan oli 20 km. Liikenne oli tällä välillä aika rauhallista. Jouduin kuitenkin väistämään aina rekan tullessa tien penkereelle.

Miedzyrzec Podlaskin kaupunki oli vilkas. Ihmiset viihtyivät lämpimän ilman takia ulkona. Osa istui puistossa syöden jäätelöä, osa vain istui ja seurasi mitä muut tekevät.

Kävin ostamassa pikkukaupasta pizzan palasen, jogurttia sekä viinirypäleitä ja mehua. Menin Keskustorille syömään koska siellä liikkui ihmisiä. Minusta on hauska seurata syödessäni muita. Tällä kertaa kouriin itse seurattavaksi. Kaksi miestä istui 10 metrin päässä vastakkaisellä puolella toisessa tuolissa. Koko ajan kun söin toinen heistä tuijotti mitä tein. Syödessäni viinirypäleitä mies toljotti silmiään räpäyttämättä. Lopulta sain syötyä puolet pitsasta, viinirypäleistä. Jogurtti jäi kokonaan syömättä. Päätin jatkaa matkaa ennen kuin sen miehen silmämunst kuivuvat kokoon tai sitten ne olisi pullahtanut ulos .

Ajoin seuraavaan kaupunkiin osan matkasta pikkuteitä. Tulin Turowin kohdalta takaisin päätielle. Siitä tulikin oikein kauhujen matka. Rekkoja tuli solkenaan, onneksi jonojen välillä oli taukoja joten pääsin huokaisemaan helpotuksesta. Henkilö autojen kanssa pärjäsi kapeallakin tiellä.

Helpotus oli suuri kun kaupunkiin menevä sivuliittymä tuli. Rekat eivät saaneet ajaa sillä tiellä. Radzyrin Podlaski on historiallinen kaupunki. Keskustassa on isoja rakennuksia joissa on satoja huoneita sekä isot julkisivut. Talojen luona on myös iso puisto joka kuuluu näihin nähtävyyksiin . Ajaessani ohi niitä kunnostettiin juuri.

Itse menin kaupan kautta pikkupuistoon syömään loput herkut mitä edellisestä kaupungista jäi. Kassiin jäi vielä paljon syötävää niidenkin jälkeen. Juttelin muutaman sanan muutaman pyöräilijän kanssa. Vaikeahan se oli koska yhteistä kieltä ei ollut. Yksi heistä osasi jonkin verran englanti, hän kertoi että oli pyöräillyt pohjoismaat ympäri sekä käynnyt myös Italiassa. Suomessa hän ei päässyt käymään. Tämä kaveri lähti omille teilleen kun söin mutta törmäsi häneen uudestaa kun lähdin jatkamaan matkaa

Hän halusi näyttää.minulle turvallisen reitin ulos kaupungista. Kun katselimme GPS karttaa hän neuvoi minulle pikkuteitä reitin Lubliniin.

Olen leiriytynyt pellonlaitaan missä tuulee mukavasti. Kokeilin myös riippumatto, se on nopea laittaa valmiiksi joten se käy myös tuolina.

Matka 79, aika 5:18

Heräilin viiden aikaan aamulla kun aurinko alkoi lämmittämään telttaa. Yritin sinnitellä kellon soittoon asti mutta jouduin antamaan periksi. Pakkailin kamat ja olin 7 aikaan ulkona teltasta. Aamu aurinko paisto kuumasti vaikka se ei ollut edes korkealla.

Olin illalla hävittänyt puolentoista litran vesipullon. Se tippui jossakin välissä pullotelineestä. Kävin niityn läpi jälkiä pitkin, kävin myös tuulivoimalan liepeillä tutkimassa tienvarren. En pystynyt etsimään sitä illalla loputtomasti koska aurinko oli jo puidenlatvojen tasalla. Nyt aamulla sillä ei ollut edes väliä. Voisin napata tyhjän pullon tienvarresta koska tahansa. Niitä riittää täällä Puolassa.

Lähdin jatkamaan matkaa, tie n:66. En kuitenkaan sit aitoa oikeaa road 66. Tämä oli Puolalainen versio siitä.

Kieszczelen kylän kohdalla käännyin takaisin kohden päätietä. Tein pienen lenkin koska päätietä on vaikea ajaa sen kapeuden takia.

Tie oli mäkinen, vastainen tuuli ei helpottanut sitä sen enepää. Siemiatyzce kaupunkin oli päätien varressa oleva paikka missä pysähdyin viettämään ruokatauon. Olin jo syönyt Kieszczeln kylässa koska pysähdyin siellä käymään kaupassa. Istuin jonkin aikaa Kieszczei kaupan edessä olevan penkin luona syöden jogurttia.

Matkani jatku siitä päätietä kohden Sarnakia. Jäin sinne tunniksi kuluttamaan aika. Puistosta löyti sotamuistomerkki liittyen jotenkin V2 ohjukseen.Ajoin vielä tunnin verran Lubliniin vievää tietä ennen kuin etsin yöpaikan.

Katselin ensin paikkaa metsästä mutta tulin siihen tulokseen että liikaa hyttysiä. Iskin teltan metsätien varteen. Sen toisella puolella oli niitty/viljapellot, toisella puolen oli metsää.

Kello oli jo yli 20 kun metsätietä pitkin ajoi auto. Sisällä istui kaksi miestä sekä takapenkillä oli lapsi. Pelkääjän penkillä olevalla miehellä oli kivääri polvien välissä. He ajoivat ohi eikä heitä näkynyt eikä kuulunut sen jälkeen. Minne lie lensivätkin )

Matka 86.49, km, aika 5:30 Puola

Eilinen ilta ei mennyt oiken hyvin. Hävitin tulen halkojan keittimestä. Yhdessä välissä se oli silmieni alla, pieni herpaantuminen ja se oli siinä. Maasto oli kuivaa mäntykangasta, maa oli täynnä havunneulasia joten katastrofin ainekset olivat jo valmiina. En ottanut siitä paniikkia, kävin etsimässä kaljatölkin, leikkasin pohjan irti ja tein siihen kolmion muotoisia reikiä 5 kappalettea. Keskustan jätin ehjäksi koska liekki osuu siihen. Avot, siitä tuli parempia kuin alkuperäinen.

En myöskään maininnut riipumatosta mitään. Minulla on siis myös riippumatto mukanani, teltan lisäksi. Virittelin sen harjoituksen vuoksi kahden puun väliin. Loikoilin siinä tunnin verran kunnes huomasin että aika meni nopeasti ja minulle tulee kiire laitaa leiri pystyyn.

No sitten tähän päivään. Helle oli jo aamusta päässyt vauhtiin. Onneksi telttani oli sen verran tiheälatvustoisen männikön alla ettei auringon valo päässyt paistamaan suoraan alas asti.

Purin rauhassa teltan pois sekä söin aamupalan katsellen samalla jospa se tulenhalkoja sattuisi silmään. Kehitin myös samalla metallinpaljastajan joka ei tarvitse virtaa. Otin alumiinisen kahvipannun, liikuttelin sitä pohja maata vasten. Aina kun kovempi esine osui siihen, se kilahti. Haravoin koko alueen sillä mutta en vaan löytänyt hävinnyttä esinettä. Lopulta luovutin, jatkoin aamupalan syömistä harmitellen asiaa samalla mielessäni. Toisaalta ehkä olikin hyvä että se hävisi. Uusi on hiljaisempi, se ei kohise eikä pidä ääntä. Olen joskus kironnut kun keitin on pitänyt liian kovaa meteliä. Joissakin tilanteissa olisi hyvä jos se olisi hiljainen.

Päivän tavoite olisi päästä Bialystokin ohitse. Illalla oli läheisestä kylästä kuulunut riehakasta juhlintaa. Tänään kylä oli kuollut kun menin Jasinowakin kylä raitille. Muutama hassu ihminen käveli kadulla. Vasta kun tulin kirkon luokse selvisi miksi se oli autio. Kylän ihmiset olvat kirkossa. En usko että heitä kadutti se juhliminen vaan kyseessä oli jokin suurempi juhlapyhä.

Knyszyn kohdalla käännyin 65:selle Bialystokia kohden. Tie oli hyvässä kunnossa mutta kapea. Valkoisen viivan jälkeen ei ollut kuin renkaan verran tilaa.

Päästyäni kaupunkiin kävin ensimmäisessä kaupassa mikä tuli vastaan. Ostin sieltä vain siestaa varten ruuat. Katsoin kartasta kaupungista ulospäin vievän mitä lähtisin ajamman. Seuraavaksi katsoin lähimmän puiston mikä oli tien lähellä, suuntasin sinne pitämään lepotauon.

Jälleen kerran täytyy myöntää, että elämä on kyllä ihmeellistä. Olin juuri syönyt ja minun piti ottaa pienet nokoset penkillä. Siirryin 10 metriä toiselle penkille koska aurinko olisi alkanut paistamaan siihen missä silloin olin.

Torkuin ja taisin jopa nukahtaa tunnin verran. Kun aukaisin silmät vähän matkan päässä tuolilla istui nainen rinkka selässään. Nousin istumaan ja moikkasin, kun hän vilkaisia minun suuntaan. Ei mennyt kuin hetki kun hän oli rinkan kanssa tuolin edessä juttelemassa. Hän kertoi että oli 3 viikon reppureissu matkalla. Hän oli saksalainen ja oli ympäristö insinööri. Hän asui jossakin Frankfurtin lähistöllä.

Emme ehtineet juttelemaan kovin pitkään koska naisen juna oli pian lähdössä Balttian suuntaan. Vaihdoimme vielä muutaman sana pyöräilystä ennen kun erosimme kumpikin omaan suuntaamme.

Minulla jäi mukava fiilis juttutuokiosta. Kuten sanoin elämä on täynnä kummallisia sattumia. Jos en oli siirtynyt sitä kymmentä metriä olisi tämäkin juttu jäänyt kirjoittamatta.

Bialystokista ei pääse suoraa tietä Lubliniin, jos on menossa sinne. Oikaisin pikkutietä pitkin osanmatkaa. Tiellä ei ole edes numeroa. Se liittyi kuitenkin päätiehen 26 km jälkeen. Päätie on todella vaarallinen, siinä on paikoitellen vain valkoinen viiva joten minun oli ajettava välillä ajokaistalla.

Bielsk Podlaskia ennen n: 6 km, on rekkojen suosima huoltamo. Ajoin huoltamon ympäri, huomasin seinässä olevan hanan joten kävin täyttämässä pullot iltaa varten. Bielsk Podlaskiaan päästyäni kävin Lidlissä joka sattui olemaan sopivasti matkanvarrella.

Jouduin taas lähtemään pikkutietä kohti Lublinia. Tie kiertää lähellä Valkovenäjän rajaa. Löysin lopulta tuulivoimaloiden keskeltää, nurmikolta leiripaikan. Jouduin kuitenkin tekemään aika paljon töitä koska ruohikko oli pitkää.

Matka 102.15km, aika 6:18 h

Ylin. Kirkko Bialystokissa, alla kuva leirinäkymä.

On se elämä joskus ihmeellistä. En olisi aamulla uskonut että olen iltapäivästä syömässä puolalaista ruokaa puolalaisten seurassa.

Aamulla herätessäni oli viileää. Puhelin kertoi että lämpötila oli 13. Puhelimeni katsoo sen internetin kautta, eli siinä ei ole sellaista toimintaa. Se olisikin hyvä jos puhelimessä olisi lämpöanturi.

Eilinen tuuli oli laantunut jonkin verran joten sain purettua teltan ilman kommelluksia. Olin joutunut illalla laittamaan sen puikoilla maahan kiinni koska tuuli menasi viedä sen mennessään.

Tie mitä pikin olin tullut metsään oli soratie. Sitä jatkui 10 kilometriä ennen kuin se päättyi asfaltti tiehen. Näin jälkikäteen ajatellen soratie oli paljon paremmassa kunnossa yleensä kuinne joita tänään ajoin.

Minun oli tarkoitus ajaa ensi Augustovista Lipkstiin 664/pitkin mutta sjattelin oikaista radan vieressä kulkevaa metsätietä pitkin. Tie oli paikoin soratietä sekä mukulakivi tietä. Siinä kun antoi mennä oikein kovalla vauhdilla niin munuaisetkin vaihtoivat paikkaansa.

Selvisin osuudesta pahemmitta vaurioin.

Viimeisen pätkän ennen päätielle saapumista oli rankka. Suuntasin Sucholowa pikku kaupunkiin. Se on E67 varrella joka menee Bialystok kaupunkiin.

Pysähdyin Sucholowan kaupunkiin viettämään taukoa. Kaupungin tuntomerkki on iso sateenkaaren muotoinen raudasta tehtya kaari. Sen korkeinta kohtaa koristaa risti.

Menin istumaan tämän kaaren alla olevaan puistoon. Söin kaikessa rauhassa eväät pois laukusta. Aurinko paistoi sen verran kuumasti että päätin siirtyä varjoisempaan paikkaan. Työnsin pyörän lähemmäksi puiston reunaa, missä sijaitsee hautausmaa, ainakin luulen niin. Korkea kiviaita peitää näkyväisyyden sinne. Eräs pariskunta kävelu juuri ohitseni kun mies pysähtyi ja sanoi jotakin puolaksi. Vastasin hänelle englanniksi, pian olimme löytäneet yhteisen kielen. Mies kysyi mistä maasta olen kotoisin. Hetken juteltuame hän kysyi että onko minulla nälkä. Vastasin että söin kyllä juuri mutta ainaha sitä voi pikkuisen syödä. Mies sanoi että hänen pitää käydä viemässä evästä jonnekkun. Miehen kädessä oli muovikassai jossa oli jotakin raskasta. ”Odota viisi minuuttia” hän sanoi. Tulemme kohta takaisin, hän jatkoi. Minä nyökkäsin ja sanoin että odotan tässä penkillä.

Mies ja nainen viiyivät sen viisi minuuttia. Mies vinkkasi mukaansa. Hän sanoi että he asuvat puiston vieressä olevassa talossa.

Saavuimme idyllisen talon luokse jonka pihalla oli ökyauto. Se ei kuitenkaan ollut heidän. Taloja oli enemmänkin sen pihapiirissä.

Mies aukaisi oven, sisältä ampaisi pieni suuri koira. Se oli valkoinen, pienempi kuin buudelli, sen silmät olivat rähmässä ja se haukkui kuin raivotautinen. Hetken koira kiersi minun mutta heti kun ojensin käteni se alkoi nuuhkimaan. Kohta se oli jo kuin paraskin kaveri

Mies pyysi minua istumaan keittiön pöydän ääreen. Pieni suuri koira oli heti jaloissani ja alkou nuolemaan sääriäni. Koira pyöri koko sen ajan mitä olin siellä jaloissani.

Pian nainen toi alkukeittoa pöytään. Se taisin olla borssikeittoa, ainakin se oli punaista. Pian pöydälle ilmaantui perunoita sekä lihaa oleva lautane. Sen viereen viipaloituja pikkukurkkuja oleva kulho. Kurkut olivat maustettu jollakin kermaviilillä.

Söin hyvällä ruokahalulla, juttelimme samalla huonolla englannilla heidän perheestä. Pian pöytään oli ilmaantunut jo tee kupponen. Mies oli kysynyt kumpaa juon.

Sain selville että mies soittaa rumpuja sekä kitaraa. Kitaraa hän soittaa jossakin bändissä. Nainen on laulaja. Heillä oli tänään kirkossa kello 18 konsertti. Loska itsekkin harrastan musiikkia kaivoin huuliharpun laukusta. Soitin pienen pätkän blues sävelmää. Mies innostui ja kävi hakemassa kitaran. Kokeilimme aluksi muutaman sävelen. Mies soitti liian matalalta, sanoin että minulla on C-harppu. Mies nosti oktaavin verran säveltä ylös, kun sen jälkeen kokeilin uudestaa sävellaji oli oikea. Mies alkoi soittamaan blusin peruskomppia. Vähän ajan päästä rytmit osuivat kohdalleen doittelimme 5 minuuttia, nainen kuvasi meidän soittotuokion puhelimellaan. Kun lopetimme olimme molemmat tyytyväisiä koska improvisointi osui aivan nappiin.

Istuin vielä hetken heidän seurassaan. Olin viihtynyt heidän kanssaan mutta lopulta minun oli jatkettava matkas. Menimme , mies kyseli pyörästäni kaikenlaista. Lopulta tulee aina ne hyvästi. Kysyin heiltä voinko takaisin tullessani poiketa moikkaamassa heitä. Se sopi, olimme aikaisemmin vaihtaneet yhteystietoja joten saisin heidät kiinni.

Ajoin päätietä 20 kilometriä kunnes vastaan tuli huoltamo. Kävin sieltä hakemassa valmiiksi iltavedet. Tiellä oli sen verran paha liikenne että enmeinannut päästä enään takaisin omalle puolella kaistaani.

Korychin kohdalla päätin luopu päätiellä ajamisesta. Rekkaliikenemoli aivan murhaava. Tien penger oli liian kapea. Kävin kaupassa Korychin keskustassa. Sen jälken menin torille hautomaan uutta suunnitelmas. Toriaukea oli siisti. Sen vasemmalle reunalle oli rakennettu lapsille seikkailurata, miksi ei vanhemillekkin.keskellä aukeaa oli iso monumentti sekä vähän sivummalla oli patsas. Laitan siitä kuvan tähän juttuun.

Päätin suunnata pikkutietä kohden Jasionowka kylää. Se lähti aivan aukean vierestää. Ajelin vielä jonkin aikaa. Kello alkoi olemaan sen verran että oli aika alkaa etsimään leiripaikka. Siihen sopi tien varressa oeva männikkö.

Matka70.70km aika 4:24 h

Matkavarrelta löytyi myös sodanaikainen bunkkeri.

Kirja on julkaistu ja se löytyy Kirjat osastolta.

Lähdin Huhtikuussa matkaan, tarkoituksena ajaa Suomesta Porttugaliin. Kuljin ensin läpi Suomen, menin sen jälkeen laivalla Ruotsiin Stocholmiin. Sieltä matka jatkui kohden Trelleborgia, Ruotsin eteläkärkeä. Päästyäni sinne, menin salmen yli autolautalla  Sassnitzin.

Saksasta reittini kulki Luxenburgin rajalla kulkevaa jokea seuraten. Reitti on upea, suurinta osa matkasta rinteet ovat viinin viljelijöiden käytössä. Varsinkin lähempänä Ranskaa.

Ranska on hieno maa, sen kieli on tosin vaikeaa, mutta englannilla pärjää. Espanijassa seurasin Compostellan reittiä osan matkaa ennen kuin käännyin kohden Potrtugalia.

Matkalla sattui ja tapahtui. Tulin takaisin päin melkein samaa reittiä. Päästyäni Saksaan monella eri tavalla,  ajoin vielä läpi Puolan, Liettuan, Latvian sekä Estonian. Matkaan meni pikkaisen yli 4 kuukautta. Matkaa kertyi 8700, pitää vielä tarkistaa km.

Matkastani on tulossa kirja. Kirjan julkaisu ajankohtaa en vielä osaa sanoa, mutta vuoden vaihteen, tai 2018 alussa.

Koko matkatarina ilmestyy myös tänne kunhan ehdin.