25.9 sateinen yö

25.9

Näin syksyllä on reissaaminen polkupyörällä hankalampaa kuin kesällä. Illat pimenevät nopeammin , päivä ovat pilvistä eikä maa ole enään kuiva. Aamuisin kun herää joutuu usein laittamaan keittimen tohisemaan että voi kuivatella varusteita. Tai ihan vain lämmön vuoksi.

Sade alkoi illalla 21 jälkeen. Sitä kesti aamu kymmeneen mutta silloinkin se oli vain ajottaista. Nousin pikkasen yli 8 . En meinannut saada keitintä toimimaan aluksi. Teltan ovi ole sepposen selällään , puhdistin keittimen suuttimen kahteen kertaan ennen kuin siihen tuli henkeä.

Uusi trappi oli pitänyt teltan ulkopuolelta kuivana. No, teltta oli enemmän markä sisäpuolelta kuin ulkopuolelta. Pakkasin makuuhuoneen kassiin  ja otin sen jälkeen loput rompeet teltan ulkopuolelle.

Kuivattelin nopeasti takin, t paidan sekä kenkiä että pääsisin ulos. Myös makuupussin pää ja jalka puoli saivat pienen lämpökäsittelyn.

Päivä oli ajon puolesta sujuvaa. Jalat ovat alkaneet toimimaan hyvin. 3 ensimmäistä päivää olivat hankalia. Ilma oli kylmä, varusteita on pyörässä normaalia enemmän joten rasituskin on suurempi.

Päästyäni Evijärven ohi minulla oli 47 km pikaspurtti Kauhavalle . Kello oli 13, leirytyä pitäisi viimeistään kello 17 että ehtisi tehdä kaiken ennen pimeää.

Matka sujui mallikkaasti. Pidin muutaman tauon että sain kuivatella hikeä. Saavuin Kauhavalle 16 aikoihin. Suunnisti lähimmälle marketille mikä tuli vastaan. Kiertelin kaupassa ehkä turhankin pitkään mutta selvisin sieltä kuitenkin ulos. Minulla oli mennyt melkein 20 minuuttia ostoksilla. Pakkasin laukun ja lähdin ajamaan Lapuan suuntaan. ABC huiltamolta hain vettä . Vesi mikä tuli hanasta oli kuumaa. Ei auttanut.

Ajoin lopulta vain muutaman kilometrin , Lapuan risteykseen asti. 63 muuttuu 19 tieksi. Aivan sen tuntumassa oli metsikköön mistä löysin yöpaikka.

Matka 64km, Lapua- Kauhavan risteys.

Kauhavan keskustassa oleva lentokone.