Aamu oli rauhallinen. Heräsin mukavasta männikköä metsästä missä ei ollut kiusan kappaleita. Vaatteetkin olo kuivuneet mukavasti yön aikana. Alkanut olivat vähän kosteat joten kuivattelin niin keittimen kannen päällä, kun lämmitin samalla teeveden .

Matka oli tänään osittain haastavaa. Katsoin kartasta oikotien koska ajoin harhaan. Puolassa kannattaa aina harkita lähteekö ajamaan pieniä teitä. Ne eivät välittämättä ole ajokuntoisia. Sain todeta sen jälleen kerran kun otin riskin. Alkumatka oli asfalttia , sitten se muuttui hyväksi metsätieksi. Lopulta se muuttuu yhtä pehmeäksi kuin rantahiekka. Tie oli kuin rannalla sitä ei pystynyt ajamaan vaan jouduin työntämään. Tapasin samalla osuudella puolalaisen miehen joka työnsi polkupyörää. Hänellä oli koira mukana ja pyörän päällä oli kaiken näköistä laatikkoa sidottuna kiinni. Hän kysyi puolaksi viekö tie johonkin määrättyyn paikkaan. Hän oli matkalla erääseen pikkukylään, katsoin puhelimesta ja näytin että eteen päin vain.

Kun lopulta pääsin kovalle alustalle niin matka alkoi jälleen taittumaan. Olin katsonut kartasta, että kaupunkien välissä oli iso metsäalue mihin voisin leiriytyä. Metsäalueen reunassa oli pysähdyspaikka mihin oli rakennettu myös grillipaikka. Kaarsin sinne ja katselin voisinko leiriytyä sinne mutta en kuitenkaan jäänyt siihen. Ajoin muutaman kilometrin melkein metsäalueen toiselle puolelle ennen kuin pysähdyin etsimään leiripaikkaa. Metsään meni sopivasti pieni polku , työnsi pyörän metsän siimekseen suojaan ja jätin sen siihen. Lähdin kävellen katselemaan metsää. Sain sellaisen vaikutelman metsästä, että se oli aika vanha. Löysin kuitenkin paikan erään kumpareen päältä. Sen päällä kasvoi sopivasti mäntyjä ja sen maa oli peittynyt männyneulasisita. Näin myös muutaman muurahaispesän ,joten käärmeitä ei olisi lähistöllä.

Illalla kun leiri oli pystyssä ja olin laittamassa ruokaa, niin lauma pukkeja ja kauriita juoksivat henkensä edestä ajokoirat kintereillä. On paljon mahdoillista, että ne olivat villikoiria. Katsoin kun pukkilauma kääntyi kohden minua, koirat perässään. Läpsytin käsin muutaman kerran voimakkaasti, niin että ääni kuulosti aseen ääneltä. Lauman kääntyi ja ohitti viistosti leirin. Ehkä minulla oli taas onnea mukana. Jos se olisi ollut norsulauman, niin tuskin olisin enään tällä planeetalla. Olisin puolimetriä mullan alla, tallautuneena kanervaan.