19.12 Canakkale

19.12

Heräsin jälleen aikaisin koska minun piti pakata ja käydä suihkussa ennen aamupalalle menoa. Kun kiireisimmät hommat oli hoidettu ja laukut pakattu oli aika syödä eilen hankitu ruuat.

Olin eilen käynyt läheisessä hampurilais paikassa syömässä. Ei, en käynyt MCDONALD’S baarissa vaan menin ihan turkkilaiseen hamppari paikkaan. Söin siellä ja otin yhden mukaani aamua varten. Olin myös ostanut kaupasta jogurttia joten siinähän oli jo alkupala ennen kuin menin alas syömään hotellin aamupalaa. Kun burkeri ja jogurtti oli syöty, pakkasin laukut ja kannoin ne hissiin ja menin alas. Laukut jäivät hissin lähelle seinän viereen odottamaan seuraavaa siirto. En sen kummemmin syönyt alakerrassa, otin 3 kananmunaa, yhden mandariini ja 2 paahtoleipää. Niiden päälle voita ja hilloa.

Kävin vielä omassa huoneessa piipahtamassa ennen pyörän pakkaamista. Kun kaikki oli saatu valmiiksi kävin vsanomassa respassa hyvästit. Sen jälkeen olikin jo aika mennä satamaan.

Satamaan ei ole kovin iso. Sitä ei oikeastaan usko että se on autolauttojen lähtöpaikka. Osa kojuista sekä rakennuksista peittää laivat. Nyt moni ajattelee että ne ovat yhtä korkeita kuin tallinki laivat. Ei, ne ovat puolet siitä. Lauttaan ei mahdu kuin yksi kerros autoja. Seuraava kerros on pieni. Keskelle laivaa on tehty korotettu osa missä on kahvio. Etu ja takaosa laivasta ovat auki.

Matka ei maksa mitään. 5 turkin liikaa polkupyörän kanssa ja pyörästä ei oteta mitään. Kun lautta sitten lähti, menin kahvio tasanteelle istuskelemaan kunnes laiva oli puolessa välissä Bosporisalmea. Lähdin sen jälkeen kuvaamaan sekä videoimaan maisemia.

Kun saavuimme Aasian puolelle, lähdin ajamaan rannikkotietä kohden Canakkalea. Pysähtelin kuvaamaan siltaa välillä. Matkalle mahtui myös yksinäinen merenneito joka oli aivan sataman vieressä.

Tie Lapseki ja Canakkale välillä on hyvä. Alkumatkasta pääsee ajamaan pikkutietä joka kulkee aivan merenrannan lähistöllä. 15 km päässä se liittyy päätiehen. Noin 30 km joutuu ajamaa päätietä pitkin. Tie on leveää ja se on 4 kaistainen. Keskellä on kummallakin puolella aita. Tien reunaa ei ole aidattu kuin paikoin. Suurin osa matkaa se on vapaana koska viljelijät ynm muut kasvattavat tuotteitaan pelloilla.

En jäänyt aivan keskustaan yöksi. Ajoin 5 km ohi keskusta ja aikani kun etsin ja kyselin löysin itseni vuokra-asunnosta. Loma ketju vuokraa asuntoja tarpeen mukaan. Niinpä käin yhdeksi yöksi sellaiseen.

Ennen kuin majoituin kunnolla, vietyäni ensin tavarat ja pyörän sisälle, etsin ruokapaikan missä kävin syömässä. Sen jälkeen kävin ruokakaupassa ostamassa tarvikkeita iltaa sekä aamua varten. Illan päätteeksi kävin juomassa teetä sekä syömässä kakkupalan samassa ruokapaikassa missä olin käynyt.

Matka 41.23km, aika 2:51h, keskinopeus 14.43kmh, Canakkale, Turkki

Buss station, Canakkale.

18.12 lepo

18.12

Matka Geliboluun oli sen verran märkä ja mäkinen että lli aika pitää lepopäivänä. Olin yötä päältä radassa ja hiekassa kun saavuin kaupunkiin. Housut olivat polviin asti hiekassa ja mudassa, puhumattakaan pyörästä ja laukuista.

Löysin lopulta todella hyvän hotellin. OYA Hotellin. Paikka on siisti, palvelu on hyvä ja se on lähellä ferryboat satamas. Ei ole kuin 150 metriä hotellista. Ostoskuja on vieressä. Paikka on suhtkoht hiljainen.

Ennen kuin aloin siirtämään tavaroita niin kävin pyytämässä respasta harjan että sain puhdistettua polkupyörän ja laukut isommista hiekoista.vasta sen jälkeen aloin kanniskelemaan niitä huoneeseen. Pyöränsekä muutamia muita tavaroita jätin alakertaan. Kun kävin huoneessa totesin sen liian pieneksi joten kävin pyytämässä isompaa huonetta.

Tänä aamuna kävin syömässä aamupalan ja maksamassa huoneesta päivän lisää. Hurjat 12.87€ . Päobä meni kaupungissa pyöriessä. Kävin pyöräliikkeessä ”puinen hökkeli minkä sisällä oli 4 miestä tupakka suussa” . En löytänyt sieltä sopivaa jalkaa pyörääni joten lähdin pois. Seuraavaksi etsin sony action kameraan kiinnitystarvikkeita mutta en löytynyt sellaisia osia. Ostin taipuisan kolmijalan minkä saa kiinni jaloilla etutarakassa olevaan mustaan merimies säkkiin. Saan kuvattua siitä kun ajelee eteen päin.

Nyt on aika valmistautua menemään nukkumaan. Huomenna ferryboatilla salmen yli ja matka jatkuu kohden Canakkalea.

Koira meni turvaan liikenneympyrään kun rekat tulivat.

17.12 Gelipolu

17.12

Yö oli todella kurja sängyn suhteen. Rakensin tuoleista itselleni sängyn, se oli kyllä tasainen mutta kova. En uskaltanut kääntää kunnolla kylkeä koska pelkäsin että tuolit lähtevät eri suuntiin ja itse tipun niiden välistä lattialle.

Kun kaverini lähti eilen jouduin itse pähkäilemäänjatkoa. Minin oli tarkoitus mennä yöksi moskeijaan. Olin saanut kaverilta yksityiskohtaiset neuvot mitä saa tehdä ja mitä ei. Istuin koko loppu illan oven lähellä olevassa pöydässä. Kävin kuitenkin muutaman kerran moskeijan lähellä olevan kaupan luona. Kaupan pitäjä oli lähtenyt syömään, sitä en tiedä kuinka kauas . Ehdin käydä muutaman kerran kaupan luona ja palata kahvilaan ennen kuin tärppäsi. Ostin kaupasta jogurttia sekä mehua ja keksejä aamuksi.

Söin kahviossa yhden 750 g jogurtun, pyysin kahvion pitäjältä myös ison ranskanleivän mitä hän myi kahviossa. Ilta kului syödessäni, yritin kommunikoida kahvilan pitäjän kanssa mutta vaikeaa se oli. Lopulta otin yhteyttä kaveriin ja pyysin häntä tulkkaamaan kahvilan pitäjää. Olin saanut sellaisen idean että jättäisin tavaroista kahvilaan, myös polkupyörän. Kaverini tulkkasi sen kahvilan pitäjälle puhelimen välityksellä. Kun sain siihen luvan niin loppujen lopuksi sain luvan jäädä kahvilaan. Minulle kerrottiin että moskeija on kylmä, täällä saisin lämmittää kaminaa.

Nousin aikaisin aamulla huonosti nukuneen. Laitoin kahvilan tuolit oikeisiin paikkoihin, sitten kävin kääntämässä teepannun päälle, kävin myös tunkemassa paperia ja risuja kaminaan. Tikkuja en löytänyt mistään mutta kaminassa oli vielä hiilosta joten toivoin että paperi syttyisi niiden avulla.

Ei syttynyt, kahvilan pitäjä tuli pian ja laittoi siihen tulen. Söin nopeasti aamupalan, odotellessani auringon nousua. Ulkona tihkutti vettä ja oli tuulinen ilma.

Kun lähdön hetki tuli , annoin kahvilan pitäjälle yhden Suomi lipun. Minulla oli niitä mukanani muutamia joita annoin erityistapauksissa. Vaihdoin vielä sadevaatteet päälle ennen kuin oli aika menmä.

Olin saanut uudelta turkkilaisesta ystävältäni neuvoja reitistä mistä voi oikaista kohden Gelibolua. Alkumatka oli päätietä pitkin,(110. 03) ajoin noin 5 km ennen kuin vastaan tuli pieni liittymä (555.05)mistä pääsi päätien ali. Ennen liittymään on huoltamo. Tie oli alkumetreillä ihan hyvää. Kun vuoristo alkoi ja nousut se muuttui huonommaksi. Ensimmäinen kunnon nousu oli pitkä ja paikoin todella jyrkkä. Kun siitä selviää on laskua pitkän aikaa . Muutama pikku mäki tulee vastaan mutta ne tuntuvat helpolta ison nousun jälkeen. Toinen kunnon vastus tulee vasta ison päätien varrella. Ensin kuitenkin on pieni kaupunki ennen kuin ollaan päätiellä.

Gelipoulun on vanha kaupunki, sen kujat ovat sokkeloisia mutta niissä ei ole myyntikojuja, paitsi turisti paikkoja lähellä. Varsinkin sataman ja sen läheisyydessä on paljon kauppoja. Joten kun tulet kaupunkiin teitse niin älä ota ensimmäistä hotellia joka on ison liikenne ympyrän lähellä. Vaan suuntaa mäkeä alas mistä löytyy saman hintaisia hotelleja kuin ympyrän luona oleva 3 tähden hotelli. Oya hotelli on todella hyvä se on pikkukadun varressa. Heti sen vieressä toisella kadulla on ostoskuja mistä löytää kaiken mitä tarvitsee. Ruokakauppoja on läheisyydessä runsaasti.

Olen monesti unelmoinut siitä että makaan hotellin sängyllä , ikkuna on auki ja ilmoilla kaikuu rukouskutsu. Nyt puuttuisi enään se helle ja kuuma auringon paiste. Silloin olisi kaikki kuten olen haaveillut. Ehkä se toteutuu joku päivä.

17.12 matka 79.83km, aika 5:31h, Gelipolu.hotelli

16.12

16.12

Olen tällä hetkellä pienessä kylässä, kahviossa yötä. Kaverini joka lähti tänään pyöräilemään kanssani joutui luopumaan matkasta. Hän auttoi minua kuitenkin ennen kuin lähti taksilla kotiin. Päivä oli raskas , koko päivän satoi vettä mutta onneksi oli myötätuuli. Huomenna jatkan matkaani yksin kohden Gelibouta. Se on lähellä paikkaa mistä menen kanaalin yli Canakkale kaupunkiin .

Huomenna jatketaan, nyt on aika mennä nukkumaan.

Matka 65.45km, aika 4:27h, Ahievren, Turkey.

15.12

15.12

Hotelli Yö sujui rauhallisesti. Pientä meteliä kuului seinänä takaa tv: stä. Sekin loppui ennen kymmentä.

Kun aamu koitti vanha levottomuus iski. Minua epäilytti kestävätkö jalat polkemista, onko vasta tuuli, sataako vettä. No sen tiesin että vettä ei pitäisi sataa mutta ilma on aika kylmä.

Olin eilen kiertänyt kaupunkia monta tuntia. Kaupungin keskusta on sokkeloinen joten suuntavaiston sekä ympäristön mieleen painaminen oli tärkeää.

Tänään oli hyvä myötäinen kun lähdin kohden Babaeskiä. Tie on nelikaistainen, kaistojen välissä kulki aita joka erotti vastaan tulevan liikenteen toisesta kaistasta. Kun saavuin Babaeskiin pysähdyin tarkistamaan tilanteen. Seuraavaan kaupunkiin Luteburgazeen oli 17 km. Päätin ajaa ensin sinne ja etsi sitten hotellin yötä varten. En kuitenkaan ajanut kuin 5 km kun aloin miettimään suuntaa minne ajan. Luteburgaze oli jonkin verran sivussa suunnasta. Niinpä käännyin kohden Malkaran kaupunkia. Sinne oli kuitenkin liian paljon matkaa tälle päivälle. Ajelin risteyksestä vielä tunnin verran kunnes saavuin Hayraboulu kaupunkiin. Päätin jäädä sinne yöksi koska päivän km oli jo tullut km täyteen.

Etsiessäni keskustasta hotellia eräs mies viittoili minulle kun käännyin katsomaan taakseni. Pian Istuin toimistossa tee muki kädessä. Kolme ihmistä, 2 miestä ja yksi nainen auttoivat minua. Olin kertonut heille että minun pitäisi löytää yöpaikka jostakin. Hotelli tai vastaava. Mies oli katsonut että lähin hotelli olisi 50 km päässä. No kun muuta ei löytynyt nikn lähdin jatkamaan matkaa. Kiitin ihmisiä ja lähdin pyörän luokse.

Katsoin kartasta oikopolun päätielle ja lähdin ajamaan kujia pitkin. Kun pääsin päätien varteen pysähdyin tarkistamaan suunnan. Seisoessani risteyksen lähellä kuulin äkkiä jonkun puhuvan englantia takanani.

On se elämä kummallista, pian olinkin hotellissa ja minulla oli opas kaupungissa. Ja kaiken lisäksi tämä kaveri oli matkapyöräilijä sekä hän oli myös couchsurfing ihmisiä. Hän otti pyöräilijöitä vieraakseen omaan kotiinsa. Mies asui 17 km päässä kaupungista, en kuitenkaan lähtenyt ajamaan sinne vaan menin hotelliin.

Kävin vielä syömässä keskustassa tämän pyöräilijän kanssa ennen kuin lähdin hotellille.

Matka 73.35km, aika 4:12h, keskinopeus 17.10kmh

14.12 Turkey

14.12

Olin tilannut aamuksi taksin koska tarkoitus oli päästä vuoriston toiselle puolelle. Heräsin aikaisin koska olin menossa aamupalalle. Kävin nopeasti suihkussa ja sen jälkeen pakkasin vielä tavaroita kasaan.

Syötyäni menin vielä huoneeseen ja tarkistin että kaikki oli pakattu. Minulle jäi vielä aikaa pötkötellä ennen kuin oli aika lähteä. Kannoin tavarat sekä pyörän 1 kerroksesta respan luokse. Kun taksi tuli , luonnollisesti väärälle ovelle , kannoimme tavarat taksin luokse. Ensin laitoimme pyörän ja sen jälkeen laukut+muut autoon.

Matka vuoristoon oli aikas huikea. Jylhät maisemat, ei kuitenkaan vedä vertoja Itävallan alpeille, eikä Kroatialle, siivittivät matkaa. Koko matkan satoi vettä, mitä ylemmäksi tulimme vuoristossa sitä kylmempi oli. Lopulta Olimme jo niin korkealla että menimme pilvien sisälle.

Kun saavuimme rajalle taxi jätti minut sinne. Nyt täytyy korostaa yhtä asiaa. Ilma niin ylhäällä oli todella tappava. Ilma oli 2 asteista, pilvien kosteusprosentti oli suuri ja kosteus tunkeutui vaatteiden läpi. En ehtinyt seisomaan 20 minuutti enempää kun olin päässyt rajatarkastuksesta läpi.

Päästyäni viimeisestä tarkastuksesta eräs mies huuteli takanai. Kun käännyin hän sanoi huonolla englannilla että taxi.0 Työnsin pyörän hänen auton luokse ja kysyin ensin hintaa . 300 turkin liikaa. Kaupunkiin oli 25-30km. Ei mennyt kuin hetki, kun olin jo autossa tavaroiden kanssa. Jälleen kerran minulla oli onnea. Ajoimme 5 km ennen kuin pääsimme pilvien alapuolelle . Sen jälkeen satoi vielä 10 km matkan. Tie oli laskuvoittoista mutta muutama nousu oli vielä ennen kuin pääsimme vuorelta alas. Kun kaupunki alkoi lähestymään, pilvien lomasta pilkahti yhden kerran aurinko.

Taxikuski ajo minut halvan hotellin eteen missä purimme tavarat autosta pois. Kävin sen jälkeen kysymässä hintoja.10€ parisängyllinen huone.

Kun tavarat oli huoneessa lähdin tutustumaan kaupunkiin. Aluksi pyörin hotellin lähistöllä mutta laajensin piiriä koko ajan. Löysi ensin kaupan, sen jälkeen kävin ostamassa leipää leipomosta. Kävin välillä syömässä hotellihuoneessa ja lähdin sitten uudestaan kävelemään kaupungille. Kävelin paisen tuntia ympäriinsä ennen kuin etsin pienen ruokapaikan missä ei ollut porukka. Söin siellä hampparin. Omistaja oli mukava, hän puhui enkkua joten oli helppoa asioida hänen kanssaan.

Ennen kuin lähdin pois sinne tuli nuori pariskunta istumaan iltaa. Katselin välillä nuorenparin touhuja hymyssä suin. Lopulta pyysin laskun ja poistuin maksettuani sen hotellin suuntaan.

Burger
Christmas street.

13.12

13.12

Turkkiin meno on sitten huomenna. Auto lähtee aamulla kello 9.30. Tämä päivä on mennyt asioita hoitaessa. Olen lepäillyt ja yrittänyt saada ajatuksia kuriin. Levottomuus on iskenyt enkä tahdo päästä siitä irti. Ehkä ajatukset taas rauhoittuvat kun pääsen liikenteeseen. Huomenna on taas yksi tavoite saavutettu Turkki ja se on se 32 maa. Tarkistin laskujani ja nyt ne ovat oikein.

Olin koko päivän ulkona kävelemässä. Tutustuin kaupunkiin josta en nähnyt edes murto-osaa. Hotellin lähellä on kävelykatu mihin on viritetty jouluvalot. Kävelykadun isommat sivukadut on myös valaistu jouluvalolla. Kuusikin löytyy mutta se on muovia. Kävelykadulla on pituutta ainakin kilometri , sen varrelta löytyy paljon liikkeitä , joka lähtöön. Kultakoruliikkeistä aina ruokapaikkoihin. On siellä muutama pankkiin.

Matka jatkuu huomenna mutta siitä en tiedä pystynkö huomenna päivittämään tapahtumia. En voi käyttää Euroopalaista liittymään siellä koska se on kallista. Yritän hankkia prepared liittymän niin saan taas laitettua kuvia sekä kirjoituksia.

En ole koskaan aikaisemmin käynyt Turkissa. Uusi maa ja uusi kulttuuri mutta varmasti se tulee olemaan hyvä kokemus muiden jatkoksi.

Burgas, Bulgaria

12.12 Burgas.

12.12

Eilinen yö paikka oli huono. No , pääsin käymään suihkussa, kunhan odottelin 4 tuntia että vesi lämpeni boilerissa. Sitten minun piti odotella, se 4 tuntia että huoneessa ei ollut Kylmä. Ilmalämpöpumppu oli vuosisatoja vanha mutta toimi. Se piti kaikenlaisia ääni vinkunasta rahinaan. Sain kuitenkin sen avulla kuivattua pestyt vaatteet siitä iso plussa. Ei se Elegant hotelli ollut nimensä veroinen, siinä taisi olla sitä lapin lisää aika reilusti vaikka olenkin Bulgariassa. Katto ei vuotanut eikä vessan pönttö ollut likainen.

Aamulla olinkin jo eri mieltä asiasta. Ulkona satoi reippaasti joten olen onnellinen että olin suojassa. Tosin ilo ei pitkään kestänyt. Söin ja laitoin kamat kasaan. Kannoin tavarat toisesta kerroksesta ulkokautta pihalle . Onneksi sain alakerran kahvion terassille pyörän sekä tavarat suojaan vedisateelta. Kävin viemässä avaimen alakerran kahvioon. En nähnyt tuttuja kasvoja kun menin sisälle, siellä istui 5 karvaista miestä juoden kahvia. Kun menin tiskin luokse yksi miehistä tuli tiskin luokse ja tervehti. Ukkeli ei osannut englantia joten homma meni vaikeaksi heti alusta alkaen. Tiedustelut häneltä bussia asemaa palauttaessni avainta. Hetken aikaa kun väänsin rautalangasta asiaa niin mies sai jonkinlaisen äänähdyksen aikaiseksi. Vasemmalle hän näytti kädellä ja päätie 10 metriä on Jussi stoppi. Voi kun se olisikin mennyt noin helposti. Oli siellä pysäkki mutta se oli väärällä puolen tietä.

Vettä tuli välillä aika railakkaasti mutta minun piti päästä eteen päin. Niinpä lähdin ajamaan kohden Burgas kaupunkia. Kun näin huoltamon pihalla liikettä käännyin sinne. Kaksi poliisia oli pihalla kahvimukien kanssa. Menin kysymään heilta missä on lähin bussipysäkki. Koska kumpikaan ei puhunut eng niin käytin kääntäjää. Sen avulla selvisi että seuraavassa lomakylässä oli bussiasema.

Loppujen lopuksi kun ajoin sen 7 km Odzoron kaupunkiin niin kaikki alkoi järjestymään. Jäin ensin väärään paikkaan odottamaan bussia. Seisoskelin 30min ennen kuin kyllästyin odottamaan. Kello meni vauhdilla eteenpäin päin, joten jatkoin matkaa. Ajettuani 5 min löysin sen bussiaseman.

Sisällä selvisi että bussi saapuisi 10 min päästä. Siinä kävikin nii että bussi oli liian pieni eikä pyöräni mahtuisi kyytiin. Siiryin suunnitelma B:hen. Taksi.

Bussiasemalla ol töissä nuorehko nainen. Onneksi hän puhui englantia joten se helpotti kommunikointia. Nainen sai tilattua minulle taksin, sellaisen minkä sisälle mahtui tavarat sekä pyörä.

Matka Burgas kaupunkiin kesti 1 h ja vähän päälle. Jos olisin lähtenyt ajamaan sateessa 71 km matkaa,joka oli vuoristo tietä, niin en olisi ehtinyt kuin max 40 km matkan koko päivänä ja olisin jäänyt jonnekkin rinteeseen yöksi. Nousut ovat sen verran jyrkkiä sekä pitkiä että hirvitti.

Joka tapauksessa olin tehnyt järkevän ratkaisun. Otin huoneen Luxor hotellista. Hassuinta tässä on se että olen jo kerran aikaisemmin käynyt tässä samassa hotellista. Ja kaiken lisäksi sama respan nainen oli töissä. Hän muisti minut vielä.

Kävin illemmalla syömässä jätti King Kong hampparin 400 grm pihvillä.

Matka 71km , taksi. Maksoin 80 leva eli 40€.

Burgas jolukadun kuusi. Bulgaria.
Kuva Hotelli Luxorin seinällä olevasta taulusta.

11.12 Byala

11.12

Nukuin aika huonosti koska oli taas pyykki vahti vuoro.) Se ei kuitenkaan haitannut kun heräsin aamulla. Söin ensin ja pakkasin tavarat pikku hiljaa kasaan. Katselin samalla tv,:stä Discover kanavaa , sieltä tuli ufon jahtaajat. Kun tavarat oli saatu kasaan ja olin syönyt kello oli sopivasti 8. Kannoin laukut alakertaan missä oli kahvila.kävin tilaamassa aamupalan ja aloin pakkaamaan pyörääni joka myös oli kahvilan sisällä. Kun tavarat oli pyörässä menin syömään aamupalan. Se ei ollut kovin kummoinen mutta riittävä.

Tämän päivän reitti oli raskas. Jouduin ylittämään kaksi vuorta. Ensimmäisenä kun lähdin Varnasta on iso silta , heti sen jälkeen alkaa 6 km nousu. Tie on moottoritietä mutta siinä saa ajaa polkupyörällä, kait. Nousu jyrkkyys on kohtalainen, kaiteet sulkevat koko tien joten sieltä ei pääse pois. Onneksi 6km matkalla on 4 bussipysäkin tapaista pysäkdyspaikkaa missä pystyy lepäämään sekä venyttelemään. Sitten kun aikanaan pääsee huipulle moottoritie päättyy siellä ja alkaa tavallinen tie, kaikkineen pahoineen vikoineen. Seuraava osuus on tasaista noin 7 km jonka jälkeen alkaa alamäki.

Tien profiili varsinkin toisen nousun suhteen on vaihteleva. Nousu on pitkä, alussa jyrkkä mutta loivenee pikku hiljaa.

Kun saavuin Bylan lomakylän joka on rakennettu rinteeseen, en lähtenyt päätien varrelta pois. Rantaan olisi ollut joka paikasta pitkä ja jyrkkä lasku. Ei se olisi haitannut mutta kun sieltä on tultava myös pois. Oikotietä ei olisi ollut. Katsoin ensimmäisen hotellin ja menin sinne.yöksi on luvattu kovaa sadetta, sen pitäisi loppua aamuksi. Huomenna on toinen vuoristo päivä n.40 km nousua ja n.20 km ehkä laskua. Välissä on tasaista.

Matka 55km, aika 3:59h keskinopeus 13.26kmh. Blank, Bulgaria.

Ensimmäisen nousun jälkeen on tasaista. Kuva huipulta.

10.12 Varna

10.12

Luulisi että kun nukkuu hotellissa niin siellä saa nukkua hyvin. No tavallinen turisti varmaan mutta kun minun piti pestä koko vaate varasto ja vielä kuivata se 15 tunnin aikana. Siinä on apuna ilmastointi, eli ilmalämpöpumppu. Ripustan hengareita roikkumaan tuulettimen eteen. Eli laitan yksinkertaisesti hengarin koukun ilmalämpöpumpun yläosaan roikkumaan. Näin vaatteet ovat suoraan ilmanvirran edessä.

Nousin yön aikana kolme kertaa tarkistamaan, kääntämään ja vaihtamaan kuivat vaatteet märkiin. Urakka oli kova mutta onnistuin siinä.

Olin jo 9 aikaan liikenteessä. Ajelin rantatietä hyvillä mielin. Meri kuohusi äänekkäästi, aallot löivät rantaan, roikuttaen vettä kulkutielle. Rantatie oli rakennettu kulkemaan myös seuraavaan kaupunkiin asti. Meri oli kuitenkin syönyt sen poikki 5 km päästä mutta onneksi pääsin sieltä pois. Mutta se on taas toinen tarina.

Varnaan oli matkaa lähemmäs 45km. Kiertelin matkalla mahdollisimman monen lomakylän läpi. Täytyy sanoa että nautin aivan suunnattomasti niiden ilmapiiristä vaikaa siellä ei ollut ihmisiä. Myyntikojut, baarit, vaatekojut sekä isot rakennukset olivat kiinni ,kuin maailmassa ei olisi enään yhtään ihmistä. Saatoin ajaa isommankin lomakylän rantatietä niin ettei vastaan tullut kuin muutama kävelijä.

Karttani ei aina pidä paikkaansa, joskus tie on laitettu poikki joten olen joutunut ajamaan takaisin samaa reittiä mistä olin tullut. Matka olivat 3-5km.

Varnan kultarannikko on ehkä pikkuinen pettymys minulle. Onhan se hieno mutta jotenkin tuntui että sen elämä on hiipunut aika paljon parhaimmista päivistä. Matkalla huomasi kuinka talot olivat päässeet huonoon kuntoon, tietkään eivät olleet iskussa.

Otin tänään taas huoneen hotellista. On mukava olla välillä ihmisten ilmoilla. 2 kuukautta metsässä telttailen ja koko ajan on ollut kylmä. Nyt kun on päässyt tänne meren ääreen ilmat ovat olleet vähän siedettävämpiä.

Matka 48.32km, aika 4.01h, keskinopeus 12.02kmh, Varna. Bulgaria

Kulta rannikkoa, Varna.

Balchik, Bulgaria.